Kotimaa
Jopa 150 perunalajiketta odottaa syöjää – Kävimme siemenperunakeskuksen suljettujen ovien takana katsomassa, mistä himoittu juhannuspöydän herkku saa alkunsa
Euron kappaleelta maksavat minimukulat ovat arvotavaraa, joilla ruokitaan miljoonia, jos jotain aivan poikkeuksellista tapahtuu. Peruna eroaa muista kasveista siinä, että se pitää säilyttää elävänä. Sitten se kloonataan.
Kovin hentoisilta näyttävät, nämä ruokahuoltovarmuutemme kivijalat.
Putkissa on vaaksanmittaisia perunan taimia.
Äitiperunoita, nimittää Suomen Siemenperunakeskuksen toimitusjohtaja Paula Ilola kasvatteja.
Hän kertoo, miten peruna on Suomelle aivan olennaisen tärkeä kasvi. Jos tulee kriisi ja rajat menevät kiinni, katoavat kauppojen hyllyiltä bataatit, riisit, pastat ja monet muut tutut tuotteet.
Tyrnävällä Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevan siemenperunakeskuksen tehtävänä on huolehtia, että perunaa riittää myös silloin, jos jotain aivan poikkeuksellista tapahtuu.
– Näistä lähdetään rakentamaan huoltovarmuutta, Ilola sanoo putkia pidellessään.
Solukkoviljelylaboratoriosta se alkaa.
Eri perunalajikkeita on 46. Tai kaikkiaan lähes 150, jos pohjoismaisen geenipankin taimet lasketaan mukaan.
Varmuuden varmuudeksi kaikkia lajikkeita on olemassa toisessakin piilopaikassa.
Perunaa ei säilytetä ikijäässä siemenenä, niin kuin monia muita kasveja, sillä perunan marjoissa olevat siemenet ovat mitä sattuu. Jos halutaan lisää Pitoa Pidosta, tarvitaan äitiperuna. Perunan olemassaolo on turvattu vain elävänä kasvina.
– Neljän vuoden päästä perunaa on vähintään 14 miljoonaa kiloa ja kaikki lähtee täältä, Ilola esittelee pienen huoneen sisältöä.
Nätti ja satoisa ei enää riitä
Yhdessä putkessa on Karjalan musta. Se on yksi maatiaisperunoista. Ikivanhat maatiaiskannat ovat maailman viime vuosien melskeissä nousseet arvoon arvaamattomaan, sillä niitä ei ole jalostettu liian pitkälle.
Paula Ilola kertoo, miten jalostuksen tavoitteena oli ennen tuottaa nättejä ja satoisia mukuloita, mutta nyt päämäärät ovat muuttuneet tyystin.
Ilmastonmuutos ja senkin myötä globaalisti paheneva ruokapula ovat haasteita, joihin perunan jalostus pyrkii osaltaan vastaamaan.
Tuotantopanokset on tarve laskea minimiin.
Tarvitaan pakkasta ja karmeaa auringon porotusta kestäviä perunoita, tarvitaan vastustuskykyä taudeille ja pientä lannoituksen tarvetta.
Meille puhdas vesi on itsestäänselvyys, mutta miten saada peruna pärjäämään vähemmällä vesimäärällä? Toisaalta merivettä maapallolla riittää – voisiko suolalle herkän perunan jalostaa sietämään sitä kastelussa?
Kuumuuden ja kuivuuden lisäksi ilmastonmuutos tuo entistä rajumpia vesisateita, ukkosia ja myrskyjä. Silloin varret eivät saa olla heti poikki ja nurin.
Arkiaterian taustalla on high techiä
Joka lajikkeesta on laboratoriossa kymmenen putkea. Sillä ei vielä Suomen ruokahuoltoa turvata.
Avainsana on mikrolisääminen.
Taimia pätkitään ja pätkitään. Ja pätkitään.
– Joka pätkästä kasvaa neljässä viikossa näin iso, Ilola vertaa esittelemiensä putkien sisältöön.
Ja taas pätkitään.
Koska määrä kasvaa eksponentiaalisesti, viidessä kuukaudessa kymmenestä taimesta saadaan 80 000 mikropistokasta, ja ne istutetaan kasvihuoneisiin. Niistä tulee ensimmäinen mukulasukupolvi.
Taimituotanto on tältä keväältä ohi, joten laboratorionhoitaja Hilkka Ojanperän tehtävänä on nyt ylläpitää eli uusia klooniaineistoa, geenipankkitaimia.
Peruna on niin arkiruokaa kuin olla voi. Siksi on hämmentävää nähdä, mistä ja millaisten vaiheiden kautta se lautasillemme päätyy.
– Tämä on high techiä, Ilola kuvaa prosessin alkupäätä.
Seitsemän vuoden päästä nämä tänään näkemämme perunan alut ovat syömävalmiita.
Tarvittaessa tahtia on vara kiristää
Seitsemän vuotta on pitkä aika. Miten ihmeessä näin hidas tahti voi auttaa mitään, jos akuutti ruokakriisi puskee päälle?
Silloin pätkintää pystytään nopeuttamaan, Ilola vastaa. Normaalisti mukulat lähtevät ulkomaailmaan kasvihuoneen kautta, mutta hätätilanteessa ne voisi pistää suoraan avomaahan.
Ja sitten on ilmaperuna.
Sillä ei ole mitään tekemistä mullan kanssa.
Paula Ilola kertoo, miten aeroponinen viljely on perunalle suuri huijaus. Sen ei anneta kukkia, joten teini-ikä vain jatkuu ja jatkuu. Yksi kasvi tuottaa kymmenkertaisen määrän satoa turvekasvatukseen verrattuna.
Ilmaperunoita ruokitaan hentoisella ravintosumulla. Perunan lehdet ovat valossa, mutta valkoiset höytyvät eli maavarret piilossa pimeässä kaapissa. Maavarsissa on minimukuloita.
– Syötävä peruna on itse asiassa turvonnut maavarren pää, Ilola valistaa.
Varhaisperuna Jussi töröttää terhakkaana, mutta jos perunalla on hätä, sen lehdet alkavat nuupottaa. Loppusyksystä täällä saisi kulkea ihan viidakossa.
Minimukulat menevät kylmään odottamaan seuraavaa vaihetta.
Kylmiössä peruna on kalleimmillaan, 50 sentistä yli euroon per kappale. Arvoa ei mitata kilo- vaan kappalehinnalla.
Näin juhannuksen alla isot kylmiöt ovat tyhjinä, sillä mukulat ovat maassa.
Pellon tilkkutäkki alullaan
Kasvihuoneella viljelymetodi näyttää jo tutummalta. Perunat kasvavat turvepedeissään. Paula Ilolan mukaan suomalainen turve on kaikkein paras kasvualusta, ja jos Neova lopettaisi sen tuotannon, täällä oltaisiin pulassa.
Keskukseen tulevat harjoittelijat tekevät kasvualustakokeita, mutta turpeen voittanutta ei ole vielä löytynyt.
– Tänne on istutettu Hilkan taimet, Ilola lukee taimentekopäivämerkinnän perunarivin päästä. Yhdestoista huhtikuuta.
Ulkona pelto on vielä kuiva ja harmaanruskea. Ekologisista syistä sitä ei kastella. Toisaalta Leppiojan vedessä on olemassa kasvitautien riski, ja sitä ei haluta ottaa.
Kylmiön minimukulat on istutettu pellolle kolmen päivän sisään, mutta kasvussa on isoja eroja. Siinä missä joku lajike ponnistelee jo reippaasti kohti valoa, toinen ei edes pilkistä pinnalla.
Ilola kuvailee elokuista peltoa hauskannäköiseksi tilkkutäkiksi, kun kaikki 46 erilaista lajiketta ovat vauhdissa.
Kurjet ovat kulinaristeja, jotka käyvät yön rauhassa kaivelemassa ja siirtelemässä mukuloita. Rosamunda on niiden herkku, Ilola tietää.
Vaatimaton peruna kasvaa lähes missä vain, mutta tarvitsee pimeän yön. Puikula on keskuksen vanhin lajike ja niitä harvoja, jotka eivät häiriinnyt pohjoisen valoisista öistä.
Toisissa penkeissä on Sound-nimistä uutta lajiketta, jota ei ole vielä markkinoilla. Se tarvitsee vain puolet monen muun perunan ravinnemäärästä ja pärjää ilman torjunta-aineita.
Pussien väreistä seuraavalle tasolle
Ensin korona herätti ymmärtämään huoltovarmuuden päälle. Kun lisäksi ihmisillä oli yhtäkkiä aikaa olla ja touhuta, kotitarveviljely alkoi innostaa monia.
Tekemisen halun ohessa nousi halu ymmärtää. Perunalajikkeiden runsaus ja monipuolisuus alkoi kiinnostaa, sosiaalisessa mediassa alettiin jakaa reseptejä. Tutut jutut, kuten paistinperuna, tekivät paluun.
Perunasta on tullut nopeaa ruokaa, kun valitsee 12 minuutissa kypsyvän lajikkeen, kuten Jazzyn, Ilola esittelee.
Ympäri vuoden ohutkuorisuutensa säilyttäviä lajikkeita taas voi syödä kuorineen ja saada siten heti kuoren alla olevat C-vitamiinit talteen maksimaalisesti.
Sota Ukrainassa on ravistellut elintarvikkeiden hintoja. Kotimaisen perunan halpa hinta haastaa viljelijöitä samaan aikaan kun huoli huoltovarmuudesta muistuttelee olemassaolostaan.
Tähän asti meitä kuluttajia on opetettu, mitä on pakattu punaisiin, keltaisiin ja vihreisiin pusseihin. Nyt on aika siirtyä seuraavalle tasolle.
Opetella lajikkeita. Löytää omat suosikkimme ja ymmärtää, mikä lajike sopii mihinkin.
Peruna ei ole enää pelkkää bulkkia, massoittain myytävää tavaraa.
Ymmärrä rakastaa!
Miksi jokaisen pitäisi rakastaa perunaa?
– En halua, että täytyy, vaan että ymmärtää rakastaa, Paula Ilola muotoilee vastauksensa.
Hänellä itsellään on perunaan viha-rakkaus-suhde. Joka vuosi peruna opettaa uutta, ja 30 vuodessa hän kertoo oppineensa vain sen, ettei oikeastaan tiedä vielä mitään.
Se toisaalta pitää mielenkiintoa yllä, toisaalta turhauttaa, sillä juuri kun Ilola huomaa oppineensa jotain, tuleekin vastaan jotain muuta.
– Peruna puhuu minulle. Sen kipinän haluan ihmisille sytyttää. Ja avartaa mieltä. On olemassa paljon muutakin kuin tuppipottu (kuoriperuna).
Jos halutaan lisää Pitoa Pidosta, tarvitaan äitiperuna. Perunan olemassaolo on turvattu vain elävänä kasvina.
Minimukulat menevät kylmään odottamaan seuraavaa vaihetta. Kylmiössä peruna on kalleimmillaan, 50 sentistä yli euroon per kappale.
Kurjet ovat kulinaristeja, jotka käyvät yön rauhassa kaivelemassa ja siirtelemässä mukuloita. Rosamunda on niiden herkku.