Kolumnit

Jouni Nikulan kolumni: Käärijän yhden soinnun jumputus huumaa ja häiritsee, mutta osattiin sitä entisaikoinakin: “Shlagermusiikki on kansainvälinen rutto”

Tiistaina jännitetään, kun Suomea Euroviisuissa edustava Käärijä kisaa finaaliin pääsystä esiintymispaikalla 15. Toki finaalipaikka on käytännössä jo selviö. Sen verran kärjessä Käärijä on pyörinyt lähes kaikissa ennakkomaalailuissa.

Enkä ihmettele yhtään. Cha Cha Cha on superjännitteinen tykitys, jonka esittää sopivasti sympaattinen metsäukko. Mausteet ovat niin sanotusti kohdillaan.

Musiikillisesti kappale on niin outo ja riisuttu, että suositulla Ultimate Guitar -soittosivustolla sen vaikeusasteeksi on määritelty “absolute beginner”.

Käytännössä kyseessä on yhden soinnun biisi. Popissa hyvin harvinainen kakkoskertosäe vie hetkeksi irti e-mollista, mutta sen rooli on ennemmin rakenteellinen kuin musiikillisesti ylevöittävä. Draaman kaari luodaan minimaalisilla aineksilla, minkä hallitseminen on oikeasti hyvin kaukana absolute beginner -tasosta.

Olisi hauska kuulla, mitä tästä kaikesta lausuisi muusikko ja kirjailija Aapo Similä. Kun Käärijästä alettiin kohista, käsiini sattui Similän kirjoittama, Kustannusosakeyhtiö Kiven vuonna 1941 julkaisema Rikkaruohoja musiikin kukkatarhassa.

Kyseessä on tulenkatkuinen pamfletti nykymusiikin tilasta.

Tässä kohtaa nykymusiikilla tarkoitetaan kanteleen korvannutta radiota ja gramofonia, jazzeja ja lauluvalsseja sekä henkisesti köyhdyttävää, siirappista “Nyyrikki-runoutta”. Nyyrikki-runoudella Similä viittasi mitä ilmeisimmin Nyyrikki-lehteen, joka tarjoili suomalaisille viihteellisempää ja jopa romantillista sisältöä.

Similä olikin huolissaan “ajanvietemusiikin naisellistumisesta”.

Vauhtiin päästyään hän kirjoitti “basillin istuttamisesta ja leviämisestä Suomessa”. Sivun ylälaidassa, Karl-Gustav Hedbergin kuvituksessa, afrikkalainen mies tanssii huumaantuneena pitkänenäisen rumpalin tahdissa. Tänään kuvitus canceloitaisiin, samoin osa tekstistä, joten lainauksia pitää tehdä maltilla: Ulkomailla käyneet ovat voineet todeta, että jazzi- ja šlagermusiikki on kansainvälinen rutto.

Musiikkimaun romahtamisen lisäksi laulu- ja kantelemies Similää kismitti se, että radio ja levysoitin söivät intoa järjestää yksityisiä konsertteja: Käydessäni lukuisissa maataloissa olen todennut kansan harrastavan pääasiassa tingel-tangelia, markkinarallatuksia tai sitten niitä ihanuuksia, joissa jokaisessa kerrrotaan suudelmista ja ”huumeisista hetkistä“, joissa aina on tanssin tahti päällä --. Tähän rikkaruohoon, paperikukkarunouteen, uhkaavat tunnottomat levyntuottajat hukuttaa Suomen nuorison käsityksen sanallisesta ja säveleellisestä taiteesta.

Jos Käärijän viisubiisin koneellinen jyskytys häiritsee, on hyvä muistaa, että shokkiefektiä oli tarjolla jo kiltillä 1940-luvulla. Similä kirjoitti: Kuinka on mahdollista, että niin mautonta valssia kuin Elämä juoksuhaudassa soitetaan joka päivä – ja monasti päivässä? Kuinka ihmisten korville kelpaa jokin peräti koneellinen ja mekaanin tunteen värinä, mikä lähtee inhoittavasta soittimesta, jonka nimi on k i n o u r u t?

Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimittaja.

Haluatko jatkaa keskustelua? Lähetä mielipiteesi toimitukseen tästä linkistä aukeavalla lomakkeella.