Ulkomaat

Käenpoika teki pesän Eurooppaan – Vox-puolue voi uusia seuraavaksi perussuomalaisten tempun Espanjassa

Kuvaajat parveilevat valtionpäämiesten edessä ennen Nato–Ukraina-neuvoston ensimmäisen kokouksen alkua. Suomen edustajat löytävät paikkansa salin reunoilta, kun toiset päättäjät hakeutuvat keskelle kuhinaa.

Viimeisimpänä suureen kokoustilaan astuvat Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ja juuri puhetilaisuutensa päättänyt Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi sekä Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg.

Heidän keskelleen kuvattavaksi asettuu johtajatungoksen ainut nainen.

Hän on Italian pääministeri Giorgia Meloni, ainut pääministerin asemassa oleva oikeistopopulistisen puolueen naisjohtaja Euroopassa.

– Jotkut ne osaavat ottaa paikkansa kameran edestä, tuttu kuvaaja puuskahtaa.

Melonin puolue ei ole mikään kevytversio oikeistolaisesta populismista, vaan italialaisesta fasismista versonut Italian veljet -ryhmittymä.

Naton Vilnan huippukokouksessa vierelläni työskentelee eräs Ranskasta lähtöisin oleva brysseliläistynyt toimittaja. Puhumme Suomen uudesta hallituksesta ja sen oikeistosiivestä, perussuomalaisista.

– Sitä on liikkeellä nyt kaikkialla, hän sanoo.

Sitä totisesti on liikkeellä. Se, mitä jotkut kutsuivat Suomessa impivaaralaisuudeksi noudattaakin nyt yleiseurooppalaista trendiä. Käenpojat, perinteiseen politiikkaan sopimattomat vieraat, asettuivat taloksi Euroopan parlamentteihin.

"Oma kansa ensin" -taisteluhuuto kuuluu ympäri Eurooppaa, kun maahanmuuton vastustamisesta, suoranaisesta rasismista mutta myös kansalaisten pahentuneista taloushuolista kannatustaan ammentava oikeistopopulismi saavuttaa valta-asemia.

Seuraako Espanja Suomen esimerkkiä?

Sunnuntaina tähän ketjuun voi tulla taas uusi merkintä, kun Espanja äänestää ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa.

Espanjan vasemmistolainen pääministeri Pedro Sánchez päätti toukokuussa yllättäen hajottaa maan parlamentin ja järjestää vaalit viitisen kuukautta ennen aikojaan.

Sysäyksenä olivat paikallis- ja aluevaalit, joissa nähtiin äänivyörymä oikealle, kun sekä keskustaoikeistolainen kansanpuolue (esp. Partido Popular, PP) että oikeistopopulistinen vox-puolue rynnistivät voittoon.

Pääministeri Sánchez vetoaa arvoihin, ja pyrkii yhdistämään pienet liberaalit ja vasemmistolaiset puolueet taakseen hieman samoin kuin Sanna Marin (sd.) teki Suomen eduskuntavaaleissa. Sanchéz on kysynyt äänestäjiltä, onko oikeistopopulistien johtaman Italian tie myös Espanjan tie.

Alberto Núñez Feijóon johtama kansanpuolue syyttää vasemmistohallitusta siitä, että se on liittoutunut Baskimaan ja Katalonian alueellisten puolueiden kanssa, jotka haluavat itsehallintoalueilleen itsenäisyyden.

Mikäli kansanpuolue voittaisi vaalit, se joutuisi todennäköisesti turvautumaan voxiin hallituksen kasaamiseksi. Asetelma olisi identtinen Suomen tilanteelle.

Voxin johtaja Santiago Abascal tulee oikeistolaisesta poliitikkosuvusta, ja on pitänyt yllä diktaattori Francisco Francon fasistista muistoa. Abascal ajaa pääkaupunki Madridiin keskittynyttä hallintoa Espanjaan. Mikäli vox pääsisi hallitukseen, se olisi Francon jälkeen ensimmäinen kerta, kun laitaoikeistolainen puolue nousee hallitukseen Espanjassa. Franco kuoli vuonna 1975.

Samanlainen asetelma, joskin länsinaapurin omin maustein, on toiminnassa myös Ruotsissa. Siellä hallitusta johtaa Ulf Kristerssonin vetämä maltillinen kokoomus, jota tukee oppositiosta ruotsidemokraatit.

Ruotsalainen media yritti vuosia pitää ruotsidemokraatteja aisoissa esimerkiksi kieltäytymällä kutsumasta puheenjohtaja Jimmie Åkessonia vaalipaneeleihin ja keskusteluohjelmiin. Periaatteellista menettelyä katsottiin ihaillen myös Suomen puolella. Eristämispolitiikan lopputuloksena ruotsidemokraattien kannatus vain kasvoi. Hylkiöstä kasvoi voimatekijä, jolla on valtaa muttei vastuuta.

Suomen perussuomalaiset piti pitkään hajurakoa äärioikeistosta ponnistavaan ruotsidemokraatteihin, mutta nyt puolueet esiintyvät yhdessä kuin veljespuolueet. Perussuomalaiset on asettunut tietoisesti osaksi yleiseurooppalaista oikeistopopulismia.

Myös Saksassa laitaoikeisto etenee

Italian, Espanjan ja Ruotsin lisäksi Ranskassa oikeistopopulismi on ollut nousussa jo pitkään. Kansallisen liittouman presidenttiehdokas Marine Le Pen sai yli 13 miljoonaa ääntä eli 41 prosenttia äänistä toisella kierroksella Emmanuel Macronia vastaan presidenttivaaleissa 2022.

Juuri nyt Ranskan oikeistopopulistien maahanmuuttovastaisella retoriikalla on erityistä imua poliisiväkivallasta lähteneiden laajamittaisten katumellakoiden jälkeen.

Erityistä huolta oikeistopopulismin nousu herättää historiallisista syistä Saksassa. Vaihtoehto Saksalle -puolue on suosittu etenkin itäisessä Saksassa, jossa se on jopa suurin puolue. Heinäkuun alussa se sai ensimmäisen pormestarinsa Hannes Lothin, joka alkaa johtaa Leipzigin lähellä sijaitsevaa Raguhn-Jessnitzin kaupunkia.

Saksan mielipidemittaukset noudattelevat Suomen kaavaa. Vaihtoehto Saksalle tulee konservatiivisen CDU:n ja Baijerin CSU-sisarpuolueen blokin (27 prosenttia) jälkeen suosiossa kakkosena 20 prosentin kannatuksella. Epäsuositun sosiaalidemokraattisen liittokanslerin Olaf Scholzin johtama SPD on gallupeissa kolmantena, 18 prosentin kannatuksella.

Venäjän hyökkäyssota muutti Putin-kannan

Jokaisessa maassa oikeistopopulistit ovat omaksuneen omat käytäntönsä ja olemuksensa, mutta niissä on myös merkittäviä eroja. Yksi erottavista tekijöistä on ollut suhtautuminen Vladimir Putinin Venäjään.

Siinä kun Ranskan Marine Le Pen sai jopa vaalitukea Kremlistä ja Itävallan FPÖ sotkeutui sekin Venäjään yhdistyneeseen korruptioskandaaliin, esimerkiksi Puolan päähallituspuolue, nationalistinen ja konservatiivinen laki ja oikeus -puolue PiS on yksi vahvimmista Ukrainan tukijoista Euroopassa.

On tosin määritelmäkysymys, pitääkö pitkään vallassa ollutta lakia ja oikeutta populistipuolueena.

Myös Italian Meloni teki heti alkuunsa irtioton keskustaoikeistoa edustaneen, vastikään edesmenneen Silvio Berlusconin Forza Italian ja äärioikeistolaisen Matteo Salvinin lega-puolueen putinismista ja vannoo vahvaa tukea Ukrainalle.

Suomen perussuomalaiset kuuluvat samaan Ukraina-mieliseen falangiin, ryhmään. Suureksi osaksi siksi perussuomalaiset jätti Euroopan parlamentissa populistien putinistisen identiteetti ja demokratia -ryhmän ja palasi huhtikuussa Euroopan konservatiivit ja reformistit -ryhmään.

Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa näkyy lähentäneen Euroopan laitaoikeistoa. London School of Economicsin maaliskuisen selvityksen mukaan esimerkiksi Espanjan vox-puolue on omaksunut erittäin tiukan Ukraina-mielisen kannan osaksi sen vuoksi, että Espanjan äärivasemmisto on perinteisesti Venäjä-mielinen. Venäjästä tuli hyökkäyksen jälkeen myrkyllinen maa myös oikeistopopulistien piireissä.

Mikä kesyttäisi oikeistopopulismin?

Oikeistopopulististen puolueiden esiinmarssi herättää voimakasta vastustusta ja jopa pelonsekaisia tunteita kaikkialla. Jopa lehdistönvapauden mallimaana paistatelleen Suomen on arvioitu olevan matkalla kohti "orbánismia", jossa toisinajattelijat vaiennetaan ja median liikkumavara jää minimaaliseksi. Pääministeri Viktor Orbánin Unkarissa iso osa mediasta on valtiollisessa kontrollissa.

Kauhukuvien maalailusta ja tuomiopäivän pasuunoista ei ole pulaa, mutta tarkempaa analyysiä siitä, mistä vyörynomainen politiikan muutos Euroopassa johtuu, ei liiemmälti ole. Sitä kaivattaisiin kipeästi lisää ennen kuin nykyinen kärkevä vastakkainasettelu alkaa toden teolla rikkoa yhteiskuntia.

Oikeistopopulismilla on niin suuri kannatus ympäri Eurooppaa, että sitä ei demokratiassa voi oikein enää jättää huomiottakaan. Esimerkiksi perussuomalaisia äänesti huhtikuun vaaleissa yli 620 000 ihmistä eikä kannatus ole merkittävästi pudonnut viimeaikaisten rasismikohujenkaan takia.

Näin isojen joukkojen näkemyksiä ei kansanvallassa voi sivuuttaa, joten tarpeen on pureutua ilmiön juurisyihin: miksi ihmiset protestoivat, mitä he haluavat ja miten tämän ilmiön kanssa voidaan tulla toimeen Euroopassa?

Yksittäisiä ja autuaaksi tekeviä vastauksia ei näihin kysymyksiin ole, vaan kussakin Euroopan maassa joudutaan pohtimaan tätä kysymystä omalta kohdalta.

Kesyttääkö valta yhä?

Kerron Vilnassa vieressäni istuvalle brysseliläistoimittajalle siitä, miten Suomessa on perinteisesti suhtauduttu äärilaidoilla oleviin puolueisiin.

Toisen maailmansodan jälkeen laillistetut kommunistit otettiin pian mukaan hallitukseen. Vasemmistoliiton edeltäjästä skdl:stä tuli 1970-luvulla erityisesti kulttuuriväen suosima puolue.

Timo Soini johdatti toiselta laidalta perussuomalaiset ensimmäisen kerran hallitusvastuuseen vuonna 2015. Sitä ennen, vuonna 1983, perussuomalaisten edeltäjä Suomen maaseudun puolue eteni hallitusvastuuseen Pekka Vennamon johdolla.

Puolueesta eronneet ovat kuvanneet nyt hallituksessa istuvaa ja puolueen jakautumisen jälkeen jatkanutta perussuomalaista puoluetta tyystin toisenlaiseksi porukaksi, jopa "etnonationalistiseksi" ja "rasistiseksi" puolueeksi.

Vanhoja tekstejään selittelevä perussuomalaisten puheenjohtaja, valtiovarainministeri Riikka Purra vakuuttaa rasisminvastaisuuttaan, mutta onko se aitoa vai pakotettua? Onko Purran puolue liian radikaali kesytettäväksi?

– Ainakin Italian Melonista on tullut säyseämpi vallanpitäjänä, brysseliläinen toimittaja sanoo.

Toden totta. Pari viikkoa sitten Meloni vastasi Italian matkailualan ja rakennusteollisuuden huutoon ja ilmoitti, että Italia myöntää 425 000 työlupaa EU:n ulkopuolelta tuleville ihmisille vuoteen 2025 mennessä.

Paha työvoimapula uhkaa Italian mahdollisuuksia panna toimeen EU:n rahoittaman 200 miljardin euron korona-elpymissuunnitelman.

Todellisuus iskee joskus päin näköä – ja raha on usein hyvä konsultti. Italian oikeistopopulistien päätös on melkoinen mielenmuutos poliitikoilta, jotka ovat perustaneet politiikkansa siihen, kuinka ei-eurooppalaiset tulijat ovat uhka koko Italian olemukselle, sen ihmisille ja kulttuurille.

Samanlaisia käännöksiä on lupa odottaa eri puolilla harmaantuvaa Eurooppaa.

Kirjoittaja on Lännen Median toimittaja.