Paikallisuutiset
Kälviän Rytikankaalle nousi toukokuun aikana reilu 90 metriä pitkä kuntoiluporras
Ajatus Kälviän omista kuntoportaista syntyi jo kesällä 2019, mutta osittain koronan vuoksi hanke viivästyi vuodella.
– Useat ihmiset käyvät kuntoportaiden perässä ydin Kokkolassa sekä Kannuksessa, joten kuntoportaat tulevat Kälviällekin tarpeeseen, kertoo Kälviän kuntoporrashankkeen puuhamiesJouko Salmela.
Kokkolan kaupunki teki viime syksynä mäkeen pohjustustyön, jota päästiin talkoovoimin pystyttämään toukokuun aikana.
Alkuperäinen suunnitelma kuntoportaiden pituudelle oli 90 metriä mutta Salmela toteaa, että pituutta tuli suunniteltua enemmän.
– Teimme lisäksi portaiden yläpäähän pienen levähdyspisteen, missä on istuinpenkkejä sekä Rytikankaan kyltti.
Salmela toteaa olevansa hyvillään siitä, että apurahoja myönnetään uusien kuntoilukohteiden työstämiseen sekä vanhojen kehittämiseen.
– Mutta näin maalaisena huomaa sen, että kanta-kaupungissa kaikki tehdään kaupungin työntekijöiden voimin, ja projekteihin käytetään aikaa ja rahaa. Täällä maalla asioita joudutaan tekemään pitkälti talkoohengessä. Toisaalta talkoilla usein työt etenevät nopeammin ja jälki on laadukasta, kun omaan käyttöön tekee.
Salmela kertoo Kälviän kuntoportaiden materiaalikustannuksien olevan 8 000-10 000 euron luokkaa.– Vähintään sama summa menisi palkattujen työntekijöiden palkkoihin.
Salmela haluaakin osoittaa kiitoksensa kaikille talkootyöhön osallistuneille.
– Tähän portaikkoon on moni uhrannut paljon omaa aikaansa yhteisen hyvän eteen! Myös Kälviän pururata kaipaisi kovasti uutta pohjustusta nyt, kun portaatkin houkuttelevat ihmisiä sinne liikkumaan.