Paikallisuutiset
Kansanedustaja ja ministeri Ilkka Kanerva on kuollut – Keskipohjalaispoliitikot ottavat osaa työkaverin ja ystävän poismenoon: "Tulen aina muistamaan Ilkan positiivisena ja rakentavana kollegana ja kanssaihmisenä"
Kokoomuksen mukaan Kanerva kuoli vakavaan sairauteen torstaina. Hän oli 74-vuotias.
Kokoomuksen pitkäaikainen kansanedustaja, ministeri Ilkka Kanerva on kuollut. Asiasta kertoi kokoomus myöhään kiirastorstain iltana lehdistötiedotteessaan. Sen mukaan Kanerva kuoli torstaina vakavaan sairauteen. Hän oli kuollessaan 74-vuotias.
Kanerva toimi kansanedustajana vuodesta 1975 lähtien. Hän oli valtiopäivien lukumäärässä laskettuna Suomen pitkäaikaisin kansanedustaja.
Poliittisen uransa aikana Kanerva toimi ministerinä useaan kertaan. Hän toimi Harri Holkerin (kok.) hallituksessa ministerinä valtioneuvoston kansliassa, ministerinä valtiovarainministeriössä sekä liikenneministerinä. Esko Ahon (kesk.) hallituksessa hän toimi työministerinä, ministerinä valtiovarainministeriössä ja pääministerin sijaisena. Matti Vanhasen (kesk.) kakkoshallituksessa hän toimi ulkoministerinä.
Tällä vaalikaudella Kanerva toimi eduskunnassa puolustusvaliokunnan puheenjohtajana. Hän oli myös Turun kaupunginvaltuuston jäsen ja toimi useissa luottamustehtävissä.
Kanerva ehti olla jonkin aikaa sairauslomalla kansanedustajan tehtävästä. Hän ilmoitti sairauslomansa jatkosta viimeksi keskiviikkona Twitterissä.
Lukuisat poliitikot ja muut yhteiskunnalliset vaikuttajat ovat välittäneet viestipalvelu Twitterissä osanottonsa Kanervan kuolemasta. Sekä presidentti Sauli Niinistö että pääministeri Sanna Marin (sd.) kirjoittivat tuoreeltaan lyhyet muistotekstit Kanervasta.
– Syvän vakuuttava ääni ja ajatus on hiljennyt, Ilkka Kanerva on poissa. Viimeiseen asti hän oli mukana, isänmaamme asialla. Kiitos Sinulle, Ike, presidentti Niinistö kirjoitti henkilökohtaisella Twitter-tilillään.
– Lämmin osanottoni Ilkka Kanervan omaisille ja läheisille. Hän oli suuresti arvostettu ja pidetty kollega kautta puoluekentän, pääministeri Marin kirjoitti.
Kanervan pitkäaikainen edustajatoveri Kimmo Sasi (kok.) muisteli Kanervaa lämpimästi.
– Ike oli sosiaalisesti lahjakkain koskaan tuntemani henkilö. Ike oli poliitikkona aina harkintakykyinen, päätökset selkeästi perusteleva ja maltillinen. Ike jättää suuren aukon eduskuntaan, Sasi kirjoitti.
Turun pormestari Minna Arve puolestaan kiitti Kanervaa tämän tekemästä työstä turkulaisten eteen.
– Ministeri, kansanedustaja, pitkäaikainen Turun kaupunginvaltuutettu Ilkka Kanerva on poissa. Turun kaupungin puolesta haluan kiittää työstäsi turkulaisten puolesta. Sinä tunsit meidät kaikki ja me muistamme sinut aina. Lämmin osanottoni Iken läheisille ja voimia suruunne.
Entinen Suomen pääministeri ja entinen kokoomuksen puheenjohtaja Alexander Stubb kuvaili suruviestissään Kanervaa aikansa legendaksi.
– Aina positiivinen, avoin ja ystävällinen. Arvostettu ja pidetty. Ainutlaatuinen ja pitkä työura. Suomen palvelija. Henkeen ja vereen Turkulainen. Kovasti jäämme kaipaamaan. Kiitos kaikesta Ike, Stubb kirjoitti.
Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila totesi surunvalittelussaan, että Kanerva "katsoi silmien tasolta niin vallan väkeä kuin vähäisempiäkin".
– Lämmin osanottoni eduskunnan pitkäaikaisimman kansanedustajan, todellisen valtiopäivämiehen, Ilkka Kanervan muistoa kunnioittaen. Hän huomioi, muisti kaikki ja katsoi silmien tasolta niin vallan väkeä kuin vähäisempiäkin, Ylä-Anttila kirjoitti.
Näin Pietarsaaresta kotoisin oleva RKP:n puheenjohtaja ja oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) muisteli Kanervaa Twitter-tilillään:
On vain yksi Ilkka Kanerva ja nyt hän on poissa. Lämmin osanottoni Ilkan läheisille. Ilkka palveli meitä suomalaisia vuosikymmeniä. Saamme olla kiitollisia hänen elämäntyöstään maamme hyväksi. Tulen aina muistamaan Ilkan positiivisena ja rakentavana kolleegana ja kanssaihimisenä.
— Anna-Maja Henriksson (@anna_maja)April 14, 2022
Toholammilta kotoisin oleva elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) puolestaan reagoi Twitterissä näin:
Vaikka tieto Iken sairaudesta oli, on viimeinen viesti poismenosta pysäyttävä. Työkaverimme joka kohteli kaikkia tasavertaisesti ja kunnioittavasti. Kaipaamaan jää syvällistä pohdintaa, urheilun tietokilpailuja ja erityisesti suurta ihmistä Ilkka Kanervaa. Osanotto läheisille.
— Mika Lintilä (@MikaLintila)April 15, 2022
Luotolainen kansanedustaja Peter Östman (kd.) muisteli kuvallisessa Twitter-päivityksessään joulun alla tapahtunutta kohtaamista Kanervan kanssa:
Ystäväni, pitkäaikainen kansanedustaja,ministeri Ilkka Kanerva on saanut kotikutsun.Ennen joulua keskustelimme elämästä ja ”matkasta”. Ilkka muisti miten hänen äitinsä puhui hänelle taivaanpapasta.Nyt Ilkka on päässyt taivaanpapan luo.Hyvää ystävää ikävöiden,Lepää rauhassa Ilkkapic.twitter.com/TmPuIPFWB1
— Peter Östman (@pjostman)April 14, 2022
Poliittisen uran ohella Kanerva oli tunnettu urheiluvaikuttaja. Hän toimi Suomen Urheiluliiton (SUL) pitkäaikaisena puheenjohtajana vuosina 1990–2005. SUL kutsui Kanervan kunniapuheenjohtajakseen sen jälkeen, kun poliitikko jätti puheenjohtajuuden vuonna 2005.
Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n hallituksessa Kanerva toimi vuodet 2003–2011. Sitä aiemmin hän oli Euroopan yleisurheiluliiton EAA:n hallituksessa vuodet 1999–2003.
Suomen Olympiakomitean varapuheenjohtajana Kanerva toimi vuosina 1993–2008. Kanerva oli sotilasarvoltaan reservin majuri.
Kanervan seuraajaksi eduskuntaan nousee Varsinais-Suomen vaalipiiristä Ville Valkonen (kok.), joka toimii tällä haavaa Turun apulaispormestarina.
//15.4. kello 10.16 Päivitetty juttua. Muokattu otsikkoa.
//15.4. kello 10.24 Päivitetty juttua. Muokattu otsikkoa.