Paikallisuutiset

Keski-Pohjanmaalle syntyy ruoan verkkokauppoja kuin sieniä sateella: Pioneereina K-kauppiaat Nivalassa ja Kälviällä –  "Pandemia nopeuttaa ruokakaupan laajentamista verkkoon", johtaja Antti Paananen KPO:sta kertoo

Kaupan kilpailu elintarvikekaupan asiakkaista on laajentunut muutamien kuukausien aikana verkkoon Keski-Pohjanmaalla ja Kalajokilaaksossa. Kaupan rakenteen muutos vain kiihtyy kesän aikana.

KPO ilmoittaa Keskipohjanmaan haastattelussa aloittavansa ruoan verkkokaupan alkukesän ja kesän aikana Kokkolan, Ylivieskan ja Pietarsaaren Prismojen lisäksi myös Haapajärven, Haapaveden, Oulaisten, Nivalan ja Kalajoen S-Marketeissa.

– Alkuvaiheessa asiakkaat voivat tehdä ostoja verkossa niin, että ruokakassi kerätään kaupassa ja sen voi noutaa erillisestä tilasta. Myöhemmin S-Marketeissakin tarjotaan myös kotiin kuljetusta Prismojen tapaan, KPO:n market-toimialajohtajaAntti Paananen kertoo.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

KPO:n päätös on aivan tuore eikä siitä ole juurikaan kerrottu julkisuuteen.

Kauppiaat päättävät itsenäisesti, milloin siirtyvät verkkomyyntiin ja millaisia palveluja siellä tarjoavat Jari Saarinen AluejohtajaKesko, Pohjois-Suomi

Paanasen mukaan asiakkaiden ostostottumuksien muutoksia on seurattu pitkään ja S-ryhmässä nettiostoksien suosion kasvaminen on havaittu jo kauan sitten. Koronan tultua ja sen lisättyä kaupassa asiointia, verkkokaupan laajentamista päätettiin nopeuttaa.

– Tätä ei siis tehty koronan vuoksi, mutta pandemia nopeutti nettipäätösten tekoa, Paananen kiteyttää.

Olivia Viitala keräämässä ruokakassitilauksia.
Olivia Viitala keräämässä ruokakassitilauksia. Kuva: Clas-Olav Slotte

Verkko-ostosten laajeneminen tavallisiin S-Marketeihin kuvastaa Paanasen mukaan kaupan alan murrosta. Ruoan myymisestä netissä näyttää tulevan uusi normaali.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

– Verkkopalvelu helpottaa asiakkaan arkea. Ostoskassi täytetään kaupassa verkossa tehdyn tilauksen avulla, ja kassi haetaan sille erikseen tarkoitetusta noutopisteestä. Kotiin kuljetus taas poistaa kaupassa käynnin vaivan.

Sekä ostoskassin täytöstä kaupassa ja kotiin kuljetuksesta peritään maksu. Paananen myöntää, että tämä vaikeuttaa kaupparyhmien tuotteiden hintavertailua, kun asiakkaan pitää verrata varsinaista tuotehintaa, keruun hintaa ja kotiin kuljetuksen palvelumaksua. Hänen mukaansa asiakkaan kannattaa edelleen keskittyä vertaamaan hyllyhintoja, ja miettiä sitten, tuoko keruupalvelu ja kotiinkuljetus sellaista lisäarvoa, mitä asiakas tavoittelee.

– Viime kädessä asiakas ohjaa mihin suuntaan kaupat palveluitaan kehittävät, Antti Paananen toteaa.

Kaupan toinen suurtoimija K-ryhmä on Pohjois-Suomen aluejohtajansaJari Saarisen mukaan jo aloittanut ruoan verkkokaupan alueellaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Saarisen mukaan ruokaa voi ostaa verkosta Keskipohjanmaan levikkialueella muun muassa Kokkolan K-Citymarketista sekä K-marketeista Reisjärvellä, Sievissä, Kannuksessa, Kaustisella, Ylivieskan Mustikassa, Kalajoella ja Himangalla sekä K-Supermarketeista Kokkolassa, Oulaisisssa, Haapajärvellä ja Nivalassa.

– Ensimmäiset K-ryhmän verkkokaupat alueella avattiin itse asiassa jo yli vuosi sitten Kälviällä ja Nivalassa. K-ryhmän verkkokaupassa on vaihtoehtoisesti noutopalvelua kaupasta tai kotiinkuljetusta. Kauppiaat päättävät itsenäisesti, milloin siirtyvät verkkomyyntiin ja millaisia palveluja siellä tarjoavat, Saarinen kertoo.

Saarisen mukaan korona on vauhdittanut voimakkaasti K-ryhmän kauppojen verkkomyyntiä. Parhaina viikkoina kasvu on ollut jopa 800 prosentin luokkaa. Kaupan verkkokauppa on Saarisen mukaan nyt kovassa muutoksessa, ja ainakin osa asiakkaista jatkaa verkkokaupan käyttämistä myös koronan jälkeenkin.

Myös Pohjanmaalla toimiva Minimani on päivittäistavarakaupan myyntijohtajansaJani Haviston mukaan satsannut viime vuosina verkkokauppaan.

Minimanilla on viidellä paikkakunnalla Pohjanmaalla kivijalkamyymälät ja kesällä Minimani avaa myymälän Rovaniemelle. Jokaisessa marketissa verkkokauppa tapahtuu noutopalveluna eli kaupan henkilökunta kerää asiakkaan tuotteet kassiin, jonka voi noutaa marketista.

– Kesällä nettikaupan palvelumme laajenee myös kotiinkuljetuksiin, Havisto kertoo.

Kaupparyhmät näkevät ruokakaupan laajentamisen verkkoon lähinnä uutena palveluna. Se ei ole volyymiltään suurta, mutta verkkokauppa kasvaa koko ajan.

– Aivan selvästi koronaviruksen uhka on lisännyt ruoan verkkokauppaa, ja verkkomyynti etenee nyt ohituskaistaa pitkin. Toisaalta ruoan menekki on muutenkin kasvanut viimeisen 7 viikon aikana, Havisto kertoo.

//5.5. kello 7.10 Muokattu otsikkoa.

Fakta

Korona ja ruoka

Erilaiset korona-rajoitukset voimassa noin 7 viikkoa

Tänä aikana ruokakauppa vilkastunut selvästi

Syynä ravintoloiden ja lähiopetuksen määräaikainen sulkeminen

Ruoan verkkokauppa lisääntyy nopeasti

Keski-Pohjanmaalla nettikauppaa tekeviä myymälöitä jo kattavasti

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä