Paikallisuutiset
Kokkolalaisen Anne Harjun Justiina-kissalla on kokemusta joulun vaaroista: "Vietin aattoyön kissan kanssa vatsahuuhtelussa" – Lahjanarujen kanssa kannattaa olla tarkkana, mutta suklaa ei olekaan niin vaarallista kuin voisi luulla
Viime joulu ei mennyt aivan Anne Harjun suunnitelmien mukaan. Uteliaat kissat ja myrkylliset joulukukat eivät nimittäin sovi yhteen.
– Minulla ei koskaan ole joulukukkia eikä mitään muitakaan kasveja. Viime jouluna sain amarylliksen lahjaksi ja ajattelin kokeilla, miten kissat suhtautuvat siihen, Harju muistelee.
Justiina-kissa innostui kukasta. Kun Harjun silmä vältti iltapäivällä, kissa kaatoi ruukun, leikki mullassa ja pesi sitten itsensä. Pian se muuttui veltoksi.
Koska päivystävällä eläinlääkärillä oli kiire, Harju sai vastaanottoajan vasta puolille öin.
– Vietin aattoyön kissan kanssa vatsahuuhtelussa. Ilman sitä Justiina olisi kuollut.
Usein sanotaan, että joulu on lemmikeille vaarallista aikaa. Koirat ahmivat kilokaupalla suklaakonvehteja, ja kissat nielevät lahjanaruja. Viiksikarvat kärähtävät kynttilöiden liekeissä, ja myrkylliset joulukukat oikein houkuttelevat karvakuonoja maistamaan. Kun kuusi kaatuu kiipeilevän kissan tai leikkisän koiranpennun vuoksi kynttilän päälle, vaarantuu myös ihmishenkiä.
Kronovetin eläinlääkäri Tomas Häggvik ja Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitoksen palomestari Jyri Jäntti muistuttavat kuitenkin, että kaikki ongelmat ovat vältettävissä: se vaatii lemmikinomistajilta vain hieman huolellisuutta. Eikä joulunaika itse asiassa edes ole niin vaarallista kuin voisi luulla.
.lemonwhale-embed-container { position: relative; padding-bottom: 56.25%; height: 0; overflow: hidden; max-width:100%; width:100% } .lemonwhale-embed-container iframe { position: absolute; top: 0; left:0; width: 100%; height: 100%; }
Eläinlääkäri Tomas Häggvik kohtaa vuosittain saman jouluongelman: koira on syönyt suklaata.
– Suklaakoiria on luvattoman paljon. Mutta vaikka siitä aiheesta tulee todella paljon soittoja, vain harvoin on tilanteita, joihin eläinlääkärin pitäisi reagoida.
Kaakao sisältää teobromiinia. Se on koiralle myrkyllistä, mutta koirien sietokyky on yksilöllistä.
Myrkytysoireita aiheuttava annos teobromiinia on yleensä noin 20 milligrammaa koiran painokiloa kohden. Tämä vastaa noin 10–15 grammaa maitosuklaata tai noin neljää grammaa tummaa suklaata koiran painokiloa kohden. Mitä tummempaa suklaa on, sen vaarallisempaa se on koiralle.
Suklaamyrkytys aiheuttaa koiralle oksentelua, ripulia, levottomuutta ja kouristuksia. Häggvikin mukaan on kuitenkin erittäin harvinaista, että koira söisi suklaata tappavan määrän.
– Monet soittavat hädissään, jos koira on päässyt syömään yhden konvehdin. Joulukonvehdeissa on kuitenkin yleensä enemmän kaikkea muuta kuin suklaata.
Varuillaan pitää kuitenkin olla. Suklaata ei saa tarkoituksella antaa koiralle eikä konvehtirasiaa kannata jättää paikkaan, josta koira voi sen saada.
– Tärkeintä on, että suklaata ei jätetä liian matalalle. Vaikka rasialle luulee löytävänsä hyvän piilopaikan, koira kyllä tietää, missä suklaat ovat.
Toinen yleinen joulupulma syntyy, kun yhdistetään koira ja kinkun paistorasva. Jos koira pääsee syömään paljon rasvaa, tuloksena voi olla ripuli tai pahimmillaan haimatulehdus.
Oikeastaan mitään jouluruokaa ei saisi antaa koiralle. Ihmisten herkut ovat usein liian rasvaisia, mausteisia ja suolaisia. Luista voi irrota teräviä palasia, piparien sisältämä sooda saattaa aiheuttaa ilmavaivoja ja viinirypäleet johtaa jopa äkilliseen munuaisten vajaatoimintaan.
– Rusinoissa ja viinirypäleissä on vielä tunnistamatonta ainetta, joka voi aiheuttaa lemmikeille myrkytyksen.
Myrkytysoireet alkavat myös silloin, jos lemmikki pääsee juomaan alkoholia. Sellaisiin tapauksiin Häggvik ei ole kuitenkaan törmännyt.
– Alkoholi on usein enemmän omistajien kuin lemmikkien ongelma.
Kissat taas eivät yleensä himoitse suklaata tai paistorasvaa, mutta joulukukat ja lahjanarut voivat aiheuttaa kissoille vaaratilanteita.
Suurin osa joulukukista on kissoille myrkyllisiä tai vähintäänkin haitallisia. Kaikista vaarallisimpia ovat jouluruusu ja atsalea. Niitä seuraavat perinteiset joulutähdet, hyasintit ja amaryllikset.
– Kasvit ovat harvoin tappavan myrkyllisiä, mutta niiden syöminen voi aiheuttaa kissalle pahoinvointia, kuolaamista ja jopa hermosto-oireita. Jos kissalla on taipumusta syödä kasveja, en ostaisi joulukukkia ollenkaan, Häggvik sanoo.
Kasvien lisäksi myös langat ja narut on pidettävä kissojen ulottumattomissa. Teräväreunaiset lahjanarut voivat nieltynä rikkoa suolenseinämän tai aiheuttaa suolitukoksen.
– Suoleen juuttunut lahjanaru voi tehdä niin pahaa jälkeä, että eläinlääkärin on poistettava suolistoa.
Ja sitten ovat vielä kynttilät. Ne voivat aiheuttaa vaaratilanteita tai palovammoja lemmikeille. Häggvik ei ole kuitenkaan koskaan kohdannut lemmikkejä, jotka olisivat saaneet vammoja kynttilöistä.
Jouluun liittyvät tulipalotkin syttyvät useimmiten varomattomasti sijoitetuista ulkotulista.
– En muista yhtään tapausta, jossa lemmikki ja kynttilä olisivat aiheuttaneet tulipalon. Kaikki on hyvin niin kauan kun ihmiset valvovat kynttilöitä, palomestari Jäntti kertoo.
Kynttilöiden valvomisen lisäksi lemmikinomistajien tulisi kiinnittää huomiota lieteen. Jäntti muistaa muutaman tilanteen, jossa liedelle on jätetty ruokaa ja lemmikki on hyppinyt liettä vasten kääntäen levyn vahingossa päälle.
– Siksi liedelle ei saa jättää ruokaa tai säilyttää sen päällä mitään palavaa materiaalia. Liesisuojat ovat myös käteviä, Jäntti neuvoo.
Varautuminen on joulunaikaan kaikista tärkeintä. Viime joulusta viisastuneena Anne Harju ei aio enää koskaan ottaa kotiinsa joulukukkia. Elävät kynttilät hän on korvannut ledeillä ja kuusikin saa jäädä metsään.
– Joulutunnelman voi luoda kissoille turvallisella tavalla, Harju toteaa.
Jos kaikesta varautumisesta huolimatta tulee ongelmia, eläinlääkärille voi aina soittaa.
– Pienestä oksentelusta ei tarvitse vielä olla huolissaan. Mutta jos lemmikin yleiskunto romahtaa tai se menee aivan flegmaattiseksi, kannattaa ottaa yhteyttä, Häggvik sanoo.