Paikallisuutiset
Kokkolalaisopiskelija uupui koronakeväänä pahasti ja harkitsi vakavasti opintojen lopettamista: Keskeytysaallolta on vältytty Centria-ammattikorkeakoulussa ja Kokkolan yliopistokeskuksessa – Hanna Pääkkönen kertoo videolla, mitä hän on jäänyt kaipaamaan opiskelulta
Siinä oli hässäkkää kerrakseen.
Harjoitteluissa tuli todella vaikeita tilanteita eteen. Koulut – käytännössä koulutusasteesta riippumatta – sulkivat ovensa, joten lapset olivat päivisin kotona omissa opinnoissaan. Tämä tiesi sitä, että oli oltava paitsi äiti ja opiskelija myös esimerkiksi opettaja ja