Kokkola-lehti
Kokkolalaispainijat suuntaavat voitto mielessä painimatolle - Lauantaina järjestetään koululiikuntaliiton mestaruuskilpailut
Kokkolalaiset Ella Törmänen ja Topi Forsell odottavat innolla lauantaina Kokkolassa järjestettäviä kreikkalais-roomalaisen painin koululiikuntaliiton mestaruuskilpailuja.
-Hienoa, kun kilpaillaan Kokkolassa, Törmänen ja Forsell toteavat.
Törmänen, 11 vuotta, kilpailee 34-kiloisten ja Forsell, 15 vuotta, 55-kiloisten sarjassa. Yhteensä kokkolalaispainijoita osallistuu yksitoista, jotka kaikki edustavat Kokkolan Kipinää.
Ella Törmänen on painia harrastanut viisi vuotta ja harjoittelee kolme kertaa viikossa.
-Lauantaina vastaan tulee sekä tuttuja, että myös uusia vastustajia. Ottelu kerrallaan edetään, mutta voitto mielessä, Törmänen toteaa.
Hänellä aiemmilta vuosilta vastaavista kisoista on yksi kulta, yksi hopea ja yksi pronssi.
Törmäsellä ei tällä hetkellä muita urheiluharrastuksia ole. Sama tilanne on myös Topi Forsellilla, joka tosin aiemmin pelasi myös jääkiekkoa.
-Painia olen harrastanut neljä vuotta ja harjoittelen neljä kertaa viikossa, Forsell kertoo.
-Voittamaan lähdetään, Forsell toteaa lauantain kisoista.
Ella Törmästä ja Topi Forsellia valmentava Janne Viitanen kehuu kaksikkoa.
-Molemmat ovat erittäin ahkeria harjoittelijoita, Viitanen toteaa.
Lauantain kilpailut ovat suuri tapahtuma ja vaatii järjestävältä seuralta Kokkolan Kipinältä yli 60 talkoohenkilöä.
-Ilmoittautuneita on 325 ja lauantaina käydään yhteensä 500 ottelua. Kokkolaan tulee noin 500 kisavierasta, kilpailunjohtaja Jouko Salmela toteaa.
-Järjestelyvalmistautumiset aloitettiin jo viime vuoden lopulla.
Koululiikuntaliiton mestaruuskilpailut käydään Hollihaassa. Kilpailijoiden punnitukset alkavat aamukahdeksalta, avajaiset järjestetään kello 10.30 ja finaalit alkavat kello 17.00.
Nuorimmat kilpailijat ovat 7- ja vanhimmat 20-vuoden ikäisiä.