Paikallisuutiset

Kokkolan luonnontieteellinen museo Kieppi nousee tuhkasta – Edessä on iso urakka kun kokoelmat muutetaan väistötiloihin puhdistettavaksi sekä palovahinkojen korjaustöiden ajaksi.

Niin isoa Toblerone-laatikkoa ei Kokkolasta löydy, että sinne mahtuisi mammutin olkaluu.

Niinpä luontomuseo Kiepin museopedagogiMari Mäenpää ja museoassistenttiMerjaPassoja, joutuivat taiteilemaan sellaisen pahvista.

Tammikuun lopun tulipalo luontomuseossa on tällä hetkellä vain kamala muisto. Tulevat kuukaudet ovat puolestaan täynnä intensiivistä pakkaamista, purkamista ja puhdistamista. Koko Kieppi näyttää olevan erilaisten pahvilaatikoiden ja karkkirasioiden sekä isompien muovilaatikoiden valtakunta.

– Me olemme kiitollisia kaikille liikkeille, jotka ovat keränneet meille pakkausmateriaalia, niin pahvilaatikoita kuin näitä muovisia karkkirasioita. Toki olemme myös ostaneet isompia muovilaatikoita ja pahvilaatikoita, mutta näistä keräyslahjoituksista on ollut valtava hyöty, kiittelee Merja Passoja ja tunnustaa, että sanonta ”vie mennessäs ja tuo tullessas” on muuttunut todeksi viime viikkojen aikana. Kun väistötiloihin on viety tavaraa on paluumatkalla kierretty liikkeiden kautta hakemassa pakkausmateriaalia.

Mäenpää ja Passoja ovat käärineet hihat ja tekevät loputtomalta tuntuvaa muuttotyötä. Korvaamattomana apuna heillä on omasta työstään irrottautunut Seija Jakobsson, jonka kaupunki on palkannut väliaikaisesti töihin. Jakobsson oli Veikko Salkion läheinen ystävä ja kisälli, jolle mestari opetti eläinten täyttämistä. Tarvittaessa apua ja ohjeita konservointiin saadaan Luonnontieteellisestä keskusmuseosta sekä Geologian tutkimuskeskuksesta.

Yhdeksänvyötiäinen. Skorpioneja. Murmeli, villikani. Varovasti, räkättirastas, kulorastas, palmukyyhky.

Varovasti, erittäin varovasti...

Pahvilaatikkojen tekstit kertovat, että nyt ei ole meneillään aivan tavallinen muutto. Luontomuseo on saanut Ventuskartanosta väistötilat, ja Veikko Salkion luontokokoelma on valtaosin jo siirretty sinne. Viljo Nissisen mineraalikokoelma odottaa vuoroaan. Vitriinit, joissa mineraalinäytteet ympäri maailmaa ovat olleet esillä, ovat torjuneet aika tehokkaasti noen. Ne, joihin savu on päässyt kiemurtelemaan kertovat korutonta kieltä tulipalon voimasta.

Työskentely-ympäristö tuntuu ulkopuolisesta hermoja raastavalta, mutta Mari Mäenpää ja Merja Passoja vakuuttavat, että olosuhteet ovat nyt jo ihan siedettävät. Koneiden meluun on tottunut, savunhajukin jo hälvennyt alkutilanteeseen verrattuna ja lämpötila on riittävä. Tiloissa työskennellessään naisilla on päässään maskit ja käsissä suojahanskat.

Kyllä tämä tästä.

Pakkohan se on uskoa, että Kieppi avataan tulevaisuudessa hieman entistä ehompana. Mutta milloin avataan, siitä työntekijät eivät uskalla lyödä edes vetoa.

Vaikka Veikko Salkion kädenjälki säilyy, niin esimerkiksi joitakin eläinten alustoja voidaan uusia. Lisäksi vitriineihin tehdään pieniä parannuksia, jotta ne on helpompi pitää puhtaana.

Ihan tällaisia käytännön pikku muutoksia.

Salkion kokoelman parhaat säästyivät tuholta, mutta vintillä, jossa oli muun muassa kesken jääneitä töitä sekä fossiilien kaksoskappaleita kärsivät ja osa tuhoutuikin, samoin kuin National Geographicin vuosikerrat.

Mutta palomiehet kantoivat vielä paloa seuraavana päivänä vintiltä esimerkiksi sarvia. Myös Harri Hongellin linnunmunakokoelma säästyi kuin ihmeen kaupalla. Armas Järvelän perhoskokoelma pelastettiin jo yöllä alakerrasta.