Paikallisuutiset

Kokkolan Palmahovin talviuintipaikka on pyörinyt vuosia vapaaehtoisvoimin – Kun Tuomo Hautala, Veikko Vierimaa ja Esko Hyyrönmäki lopettavat, jatkajia ei ole tiedossa

Kokkolan Palmahovissa on tällä kaudella rikottu talviuintiennätyksiä. Huhtikuun toiseen päivään mennessä kylmään kylpyyn oli pulahtanut lähemmäs 1 174 uimaria.

– Laji on ollut viime aikoina esillä mediassa ja sen terveysvaikutuksista puhutaan paljon, arveleeVeikko Vierimaa, yksi kolmesta Ykspihlajan Reiman aktiivista, joiden ansiosta toiminta on mahdollista.

Toinen kantavista voimista,Esko Hyyrönmäki, kertoo, että viikoittain avannossa käyviä on tästä yli tuhatpäisestä joukosta noin 30–50 henkeä. Heistä ahkerimmat ovat yltäneet liki 70 pulahdukseen sitten syyskuun puolivälin.

– Runsas kolmannes kävijöistä on kokeilijoita, joille yksi kerta on riittänyt, uimaritilastoja vaaliva Hyyrönmäki laskeskelee.

Lukujen lisäksi Hyyrönmäen tilastot kertovat Palmahovin houkuttelevan kylpijöitä myös Kokkolan rajojen ulkopuolelta. Naapurikuntien Kruunupyyn ja Pietarsaaren lisäksi väkeä käy aina Kaustisilta ja Halsualta asti. Uimareita on tullut ulkomailtakin, kuten ranskalaisia vaihto-oppilaita ja eri yritysten vieraita.

Talviuimareiden todellinen määrä on kuitenkin vieläkin suurempi. Kirjanpidon ulkopuolelle nimittäin jäävät he, jotka eivät välitä saunasta tai edes pukuhuoneesta, vaan vaihtavat vaatteet ulkosalla mennen tullen, oman aikataulunsa mukaan.

Talviuinti aloitettiin Palmahovissa 90-luvun lopulla. Paikka sijaitsee kymmenen kilometrin päässä Kokkolan keskustasta, Rantatietä Pietarsaaren suuntaan.

Vierimaa, Hyyrönmäki ja joukon kolmantenaTuomo Hautala, toisilleen tutut jo viiden vuosikymmenen ajalta, ovat pyörittäneet toimintaa kolmeen pekkaan viimeiset kahdeksan vuotta.

– Veikko tosin jo 20 vuotta, miehet tarkentavat.

Paikan ollessa auki yhden täytyy aina olla katsomassa, että saunojen kiukaat ovat päällä, ovet auki ja uimarit saavat käyntinsä maksetuksi. Samalla valistetaan uusia paikan tavoista ja käytännöistä.

– Hukkuminen on ehdottomasti kiellettyä, muuten on aika rentoa, kuuluu sääntöjen lyhyt versio. Vahingoilta on vältytty. Joskus joku viime hetken uimari on jäänyt terassille saunan oven sulkeuduttua, mutta nekin tilanteet on nopeasti selvitetty.

Miesten välinen työnjako toimii käytännössä niin, että Hautala päivystää tiistait, Vierimaa muut arkipäivät ja Hyyrönmäki viikonloput.

– Esko käy kyllä seitsemän kertaa viikossa melkein läpi vuoden, toiset tarkentavat.

– Olen ollut kyläyhteisössä mukana pennusta alkaen, kuten nämä kaksi muuta kähmyä. Eikä kukaan ole ymmärtänyt sanoa, että jää pois, Hyyrönmäki selittää.

Tämän porukan vahvassa sitoutumisessa on kyse asenteesta ja arvoista. Vierimaa toteaa, että kun on jotain luvattu, se myös tehdään, ja pois jäädään vain hätätapauksessa.

Vilkkaimman sesongin aikaan Palmahovin kaksi saunaa lämpenevät viidesti viikossa. Aivan näinä päivinä kerrat vähenevät kuitenkin kahteen viikossa ja tämä tahti jatkuu nyt kauden loppuun asti, toukokuun 19. päivään.

Sähkösaunat toki lämpiävät nykytekniikan avulla itsekseen ja avanto pysyy uintikunnossa pumpun voimin, mutta kelin äityessä toden teolla talviseksi, vapaaehtoisten työpäivä voi venähtää hyvinkin kymmenen tunnin mittaiseksi.

Talvikauteen kuuluu tyypillisesti lumen auraus Rantatieltä Palmahoviin johtavalta tieltä ja laiturien sekä terassien jatkuva puhdistaminen lumesta ja jäästä. Tien auki pitäminen kuuluisi periaatteessa kaupungille, mutta käytännössä se hoidetaan seuran traktorilla.

Eniten vaivaa tuottaa miesten mukaan pohjoistuuli ja lumituisku, joka kerää sohjoa avantoon. Silloin ei aukko pysy auki kuin käsipelillä.

– Sen jälkeen tietää lapioineensa, Hautala nyökkäilee.

Voimailusta kävi aikaisemmin myös kiukaiden vastusten vaihtaminen. Ennen johtojen vaihtoa se piti tehdä kutakuinkin viikoittain. Tämä tarkoitti, että kahdesta kiukaasta piti nostella edestakaisin noin sata kivikiloa laitetta kohti.

– Sitten piti vielä ottaa kiukaasta painiote ja kääntää kyljelleen. Eipä tarvinnut käydä kuntosalilla, miehet hekottavat.

Työ ei lopu keväällä, vaan varsinaisen kauden päätyttyä alkavat moninaiset huolto- ja korjaustyöt. Viime vuonna, esimerkiksi, vaihdettiin avannon pumppu. Tulevien tehtävien listalla on tällä hetkellä ainakin saunan ilmastoinnin ja pukuhuoneiden uusiminen.

Ilkivalta ei Palmahovissa ole ollut mikään suurempi huolenaihe, mutta sitäkin on nähty. Uimakauden avausta edeltävissä sukelluksissa löydetyn katkaisusirkkelin pudottaminen uimalavalta mereen menee tällä kolmikolla vielä nuorison toimeliaisuuden piikkiin.

– Ei ne kaikki laiskoja ole, kuuluu lakoninen arvio.

Ukonkuvien spreijaaminen vastamaalatun 22 metriä pitkän päärakennuksen seiniin ei sen sijaan saanut aikanaan vastaavanlaista ymmärrystä, vaikka se Hyyrönmäkeä tänä päivänä vähän naurattaakin.

– Paras, mitä olen nähnyt, on kuitenkin kottikärryt lipputangossa.

Näillä näkymin menossa on tämän kolmikon viimeinen kausi. Työmäärä alkaa olla heille yksinkertaisesti liian suuri. Ensi kesänä olisi tarkoitus päättää, kuinka paikkaa jatkossa pidetään yllä ja avoinna.

Itsestään selviä tai helppoja ratkaisuja ei kuitenkaan ole näköpiirissä. Sukupolvenvaihdos ei ole mahdollisuus, sillä jatkajia ei löydy. Toisin kuin sodanjälkeinen jälleenrakentajasukupolvi, myöhemmin syntyneet eivät ole enää halukkaita sitoutumaan pitkiin projekteihin.

– Talkooporukkaakin on seuroissa nykyisin vaikea saada. Tämä ei ole yksin Kokkolaa vaivaava ilmiö, vaan se näkyy joka paikassa, miehet sanovat.

Edes rahalla asia ei ratkea ainakaan kokonaan. Kävijämäärään nähden kustannukset ovat liian suuret.

– Jos kulujen päälle joudutaan palkkaamaan, rahat eivät riitä, vaan pahimmassa tapauksessa seura menee miinukselle.