Mielipiteet

Kolumni: ”Minäkin vihasin maastojuoksua, telinevoimistelua ja liikuntatunnin jälkeistä suihkua”

Satutko olemaan 14-vuotias tyttö Keski-Pohjanmaalta? Tai tunnetko jonkun joka on? Voisitko välittää tämän kirjeen hänelle?

Kirjoitan nyt Sinulle, joka olet kasiluokalla ja osallistuit tänä syksynä move-testiin.

Moi! Mitä kuuluu?

Miten testi meni? Ehkä kammoksuit sitä, yritit vältellä tai ahdistuit. Tai ehkä tykkäsit? Pääsit näyttämään, mitä osaat? Palataan siihen vielä.

Et välttämättä usko mitään, mitä sanon, mutta yritän silti. Uskottavuuteni ei sinun silmissäsi ole korkealla. Olen meinaan tosi nolo ja ärsyttävä. Olenhan aikuinen, (mm. kasiluokkalaisen tytön) äiti ja rasittavan innostunut liikunnasta.

Syntilistallani on myös teinien futisvalmennusta ja lasten suunnistuskoulun ohjaamista. Lisäksi olen pakottanut lapsiani hiihtämään ja vienyt luontoon. Olen myös raastanut heitä irti Netflixistä ja Tiktokista.

Yritä olla välittämättä tekemistäni typeryyksistä. Minäkin yritän, sillä haluaisin ymmärtää sinua ja haluaisin, että muutkin kaltaiseni ymmärtävät. Minäkin olen joskus ollut 14 ja kasilla. Silloin ei ollut move-testejä ja se oli ihanaa. Olisin vihannut niitä.

Vihasin myös 1500 metrin juoksua, maastojuoksua, telinevoimistelua, luistelukoetta ja sitä, että liikuntatunnin jälkeen oli pakko mennä suihkuun. Olin hidas, kömpelö ja ahdistunut liikkumaan, koska muut näyttivät paremmilta ja osaavammilta ja opettaja oli raivostuttavan pirteä.

Jos piti juosta pysäkiltä lähtevä bussi kiinni, jäin aina muusta porukasta jälkeen. Olin varma siitä, että minussa on joku vika, koska en jaksanut ja hengästyin helposti. Minua 30 vuotta vanhempi äitini osasi tehdä kärrynpyöriä. Minä en.

Maailma oli tuolloin kuitenkin erilainen. Sinulla on tällä hetkellä vaikeampaa. Minun oli pakko pyöräillä kouluun tai kävellä (oikeasti juosta, koska olin aina myöhässä) melkein kilometri bussipysäkille. Jos halusin nähdä kavereita, piti kävellä etsimään heidät, koska kännykkää ei ollut. Tylsyyksissämme paiskoimme palloa koriin leikkipuiston reunalla.

Emme tienneet, mitä muut ikäisemme tekivät, ajattelivat tai miltä he näyttivät. Ei ollut filttereitä tai sovelluksia. Oli pakko liikkua edes vähän, jos halusi elää kuten muut teinit. Nyt ei ole. Sen sijaan tietoa, infoa, esimerkkejä, viihdettä ja vertailukohteita teillä on saatavillanne tuhat kertaa enemmän kuin meillä.

Kaiken elämässä ei pidä olla hauskaa ja helppoa, mutta liikunnan pitää.

Se on varmaan välillä ihanaa, mutta samalla ahdistavaa. Joskus tieto lisää tuskaa. Olette varmasti saaneet jo jonkun välineen kautta tiedon siitä, että tuoreiden move-mittausten perusteella huonoin fyysinen toimintakyky on maaseudulla asuvilla kasiluokkalaisilla tytöillä Keski-Pohjanmaan alueella?

Ehkä vanhempanne tai opettajanne on kertonut tuloksista. Ovatko he olleet huolissaan? Ehkä olette jo koulussakin joutuneet miettimään, voisiko asialle tehdä jotain. Hyvä kunto eli fyysinen toimintakyky liittyy muuhun hyvinvointiin ja siksi kannattaa yrittää ymmärtää vanhempia – he haluaisivat, että sinä voit hyvin.

Tuo halu saattaa näyttäytyä sinulle vain rasittavana paapomisena tai pakottamisena. Ja sille meidän aikuisten pitää nyt tehdä jotain. Meidän viestimme teille on, että te ette ole tehneet mitään väärin. Olette ihania, arvokkaita ja ihan huipputyyppejä juuri sen kuntoisina kuin nyt satutte olemaan.

Me järjestämme typeriä move-testemme siksi, että saisimme tärkeää tutkimustietoa. Sen perusteella meidän tehtävämme on järkeistää tätä maailma sellaiseksi, että teidän on mahdollista voida hyvin. Meidän tehtävämme ei ole pakottaa teitä liikkumaan, meidän kuuluu tehdä liikkuminen sellaiseksi, että te saatte siitä iloa.

Tarvitsemme siihen teidän apuanne, meidän pitää kuunnella teitä enemmän. Olkaa siinä vaiheessa meille armollisia ja osallistukaa. Ennen kaikkea osallistukaa te, jotka vihaatte move-testejä ja hikoilemista. Ja te, jotka ette omista jumppavaatteita tai sisäliikuntakenkiä. Ja te, jotka ette tiedä, mikä on paitsio tai pk-kynnys.

Kaiken elämässä ei pidä olla hauskaa ja helppoa, mutta liikunnan pitää. Vaatikaa sitä!

Tiedän, että tätä on vaikea uskoa, mutta minä lupaan, että liikkumisesta voi jossain vaiheessa tulla kivaa. Toivon, että joku olisi osannut kertoa minulle siitä jo silloin, kun olin 14.

Kirjoittaja on Keskipohjanmaan hiihto- ja suunnistushullu päätoimittaja, joka oppi rakastamaan joukkueurheilua yli 40-vuotiaana.

ps. Olisi kiva, jos vastaisit kirjeeseen ja kertoisit, mistä liikunnasta tykkäät tai mitä vihaat. Tai voit ehdottaa, mitä me aikuiset voisimme tehdä, että tykkäisit liikkua enemmän. Voit laittaa viestiä osoitteeseen suvi.tanner@keskipohjanmaa.fi tai kommentoida tämän jutun perässä olevaan keskusteluun tai vaikka viestiä Keparin IG:ssä: @keskipohjanmaa_fi