Paikallisuutiset
Lohtajalaisen Anna Marttilan joulupöydästä löytyy tilaa ihmiselle, joka joutuisi muuten viettämään joulunsa yksin – Tänä vuonna Kokkolassa ei järjestetä perinteisiä, yksinäisille suunnattuja joulutapahtumia, mutta Kalajoella perinne jatkuu
Marraskuun alussaAnna Marttila julkaisi Facebookissa ilmoituksen. Siinä hän etsi ihmistä, joka tulisi syystä tai toisesta viettämään joulun yksin ja ilahtuisi saadessaan seuraa. Nyt tuo ihminen on löytynyt, mutta samaan joulupöytään ei aivan ehditä.
– Yksinäisen ihmisen löytäminen oli yllättävän vaikeaa. Otin yhteyttä seurakuntaan ja Punaiseen Ristiin. SPR:n ystävätoiminnasta soitettiin minulle torstaina ja kerrottiin, että Lohtajalta löytyi henkilö, joka on ystävää vailla, Marttila kertoo.
Ensimmäinen tapaaminen järjestyi kuitenkin vasta tammikuun puolelle. Silloin Marttila tapaa kahden lapsensa kanssa ihmisen, joka toivottavasti istuu heidän joulupöydässään ensi vuonna.
– Jouluna ollaan perinteisesti perheen kanssa, mutta kaikilla ei ole perhettä. Siksi olisi hyvä miettiä matalan kynnyksen toimintatapoja, joilla ihmisiä saatettaisiin yhteen.
Jouluna ollaan perinteisesti perheen kanssa, mutta kaikilla ei ole perhettä. Anna Marttila
Kokkolassa on perinteisesti järjestetty joulunaikaan erilaisia yksinäisille ihmisille suunnattuja tapahtumia. Tänä vuonna niistä suurin osa on jo pidetty.
– Seurakunnassa joulunajan tapahtumia on järjestetty tukka putkella jo kuukauden verran. Nyt porukka jää lomalle, Kokkolan suomalaisen seurakunnan diakoniatyöntekijäTaina Lamminen kertoo.
Seurakunta järjestää toki perinteisiä joulumessuja ja jumalanpalveluksia, minne kaikki ovat tervetulleita. Lisäksi Centria-ammattikorkeakoulun kansainvälisille opiskelijoille järjestetään leiri joulun ja uudenvuoden välissä.
Lamminen tietää, että joulu on yksinäisille vaikeaa aikaa. Siksi diakoniatyössä korostetaan yhteisöllisyyden voimaa.
– Yksinäisten ja avun tarpeessa olevien tukeminen on kaikkien yhteinen tehtävä. Kenet voisi ottaa kyytiin joulukirkkoon? Kenen kanssa voisi vaihtaa kirkossa muutaman sanan? Kenelle voisi soittaa? Tuntematonta, samassa rappukäytävässä asuvaa maahanmuuttajaakin voisi tervehtiä ja toivottaa hyvää joulua.
Vaikka seurakunta järjestääkin yleisiä joulutapahtumia, perinteinen yksinäisille tarkoitettu aaton Porinatupa ei tänä vuonna toteudu resurssipulan vuoksi. Myös Yhteisöklubi Sillan seniorikahvit järjestetään seuraavan kerran vasta loppiaisen jälkeen.
– Tänä vuonna meillä ei ole jouluna mitään kokoontumisia. Se oli ryhmien yhteinen päätös, Yhteisöklubin toiminnanjohtajaSirpa Nevasaari kertoo.
Yhteisöklubin työntekijät ovat kuitenkin kiinnittäneet huomiota yksinäisyyteen. Ensi vuonna ryhdytään järjestämään tempauksia nimenomaan yksinäisille ihmisille.
– Yksinäisiä ihmisiä on jokaisessa sosioekonomisessa luokassa eikä yksinäisyys näy päällepäin.
Myös Suomen Punaisen Ristin ystävätoiminta keskittyy yksinäisten ihmisten auttamiseen.
– Joulu on perhekeskeinen juhla, joten yksinäisyys korostuu silloin aivan eri tavalla kuin tavallisena viikonloppuna, SPR:n ystävätoiminnan Keski-Pohjanmaan aluetyöntekijäHilkka Lehtinen sanoo.
Ystävätoiminnassa on paljon vapaaehtoisia, mutta joulunajan vapaaehtoistyötä ei ole erikseen organisoitu.
– Saimme tänä vuonna yhden tarjouksen, jossa yksinäiselle tarjottiin paikkaa joulupöydässä. Ensi vuonna voisimme organisoida sen idean pohjalta kampanjan, jonka avulla saisimme ihmisiä lähemmäs toisiaan.
Kalajoella yksinäisten joulutapahtuman peruuttamista ei ole edes harkittu: Kalajoen vapaaseurakunta Ankkurin tiloissa järjestetään tänäkin vuonna yksinäisille ja vähävaraisille tarkoitettu jouluruokailu.
– Kalajoen yrittäjät lahjoittavat ruoat ja me tarjoamme tilat, vapaaseurakunnan toiminnassa mukana olevaSari Männistö kertoo.
Jouluruokailu järjestetään nyt yhdeksättä kertaa. Viime vuonna ruokailijoita oli yli 90, ja määrä kasvaa vuosittain.
– Ihmiset arvostavat tätä todella paljon ja kyselevät jouluruokailun perään jo syksyllä. Monet sanovat, että tästä se joulu vasta alkaa.