Paikallisuutiset

Naisleijona Susanna Tapani pelaa nyt miesten joukkueessa – Työskentelee treenien ohella, sillä naisen euro on jääkiekossa vain pari senttiä

Kello on 8.10 torstaiaamuna. Jäähallissa kuuluu tasainen luistinten rahina, kun TPS:n B-juniorit verryttelevät. Puolikaari vasemmalla jalalla, toinen puolikas oikealla. Luistinten rahinaa lukuun ottamatta jäähallissa on hiljaista.

Valmentajat antavat neuvoja. Jäällä on miehiä ja yksi nainen. JääkiekkoilijaSusanna Tapani harjoittelee B-junioreiden kanssa, kuten on tehnyt jo kymmenen vuoden ajan. Siitä asti, kun oli 16-vuotias urheilulukiolainen, joka oli muuttanut jääkiekon takia kotikaupungistaan Laitilasta Turkuun.

Nyt Tapani on 26-vuotias ja yksi naisten maajoukkueen tähtipelaajista. Yksi Suomen parhaista siis.

Valmentajia on jäällä neljä. Yksi heistä onSaku Koivu.

Urheilijat alkavat pujotella luistimilla jalat yhdessä vuoroin vasemmalle, vuoroin oikealle. Mailat kolahtelevat jäähän. Tapanilla on valkoinen TPS:n paita. Kypärän alta pilkistävät pitkät hiukset. Muuten hän ei erotu joukosta.

Huippu-urheilijan elämä on liikkuvaista. Tämäkään juttu ei toteutunut käden käänteessä. Sopivaa päivää haettiin pitkään.

Kun Tapania tavoittelee, ei voi koskaan tietää, mistä päin maailmaa hän vastaa.

Loppukesästä puhelimen hälytysäänen sävystä kuuli, että vastaaja on nyt muilla mailla. Tällä kertaa Tapani oli New Yorkissa. Hän osallistui muutaman muun naiskiekkoilijan kanssa näytösotteluun, jonka tarkoituksena on lisätä naisten lajien tunnettuutta. Näytöksessä Tapani pelasi muun maailman joukkueessa Team Americaa vastaan.

Keväällä Tapani pelasi loppukauden Ruotsin sarjassa Linköpingin naisten joukkueessa sen jälkeen, kun kausi TPS:ssä Naisten liigassa oli päättynyt.

Keväällä Tapani pelasi Suomen naisten maajoukkueessa Suomelle MM-hopean, sen katkeransuloisen. Suomi oli vähällä voittaa kullan vuosikaudet lajia hallinneiden pohjoisamerikkalaisten nenien edestä, mutta kultaunelma mureni, kun Suomen johtomaalia ei hyväksyttykään.

– Tuntuu siltä, ettei jälkipuinti ole kaikkien osalta päättynyt vieläkään, Tapani sanoo.

Alkukautta varjosti loukkaantuminen, polvivamma. Se ei onneksi ollut kovin vakava. Tapani sanookin päässeensä vähällä.

Naista ei vie vain kiekko. Tapani pelaa myös ringetteä raisiolaisjoukkue RNK:ssa SM-tasolla. Ringeten maailmanmestaruuksia on jo kolme.

Kello on 8.22. Kiekot paukahtelevat mailan lapaan. Kiekkoilijat treenaavat syöttelyä. Toistoja, loputtomia toistoja. Montakohan kertaa B-juniori, yleensä noin 17–18-vuotias kiekkoilija, on ehtinyt elämänsä aikana syöttää ja ottaa syötön vastaan?

Sitten hyökkääjien päässä harjoitellaan maaliin vetoja. Nyt laulaa jo kaukaloa ympäröivä suojapleksikin. Hyökkääjät ja puolustajat harjoittelevat omissa päissään kaukaloa.

Välillä urheilijat kuuntelevat valmentajan ohjeita toispolviseisonnassa.

– Se on joku sellainen jääkiekkoilijoiden juttu, lepoasento, Tapani kuvailee.

Seuraavaksi valmentaja piilottaa kiekon autonrenkaan alle. Tapani nostaa mailalla ylös renkaan ja ampuu maalille. Autonrengas esittää vastustajan mailaa.

Tällaista harjoitetta Tapani ei olekaan tehnyt ennen.

Tapani oliensimmäisen kerran luistimilla 3-vuotiaana. Ringeten pelaamisen hän aloitti 5-vuotiaana.

– Laitilassa kaikki tytöt pelaavat ringetteä. Kesällä samalla porukalla pelattiin sitten pesäpalloa.

Sellaista palloa ei olekaan, joka ei Tapanin otteessa pysyisi. Tapani pelasi aiemmin myös jalkapalloa ja salibandyä. Enää niihin ei riitä aika.

Yksipuolisuuden vaaraa ei Tapanin harrastamisessa ole ollut.

– Minusta piti oikeastaan tulla seitsenottelija, mutta heittolajit olivat vähän heikkoja.

Seitsenottelussa Tapania kiehtoi lajin monipuolisuus.

– Eniten olen aina tykännyt olla jäällä.

Tapani kuvailee perhettään urheiluhulluksi. Hänen äitinsä pelasi ringetteä SM-tasolla, isä taas jääkiekkoa. Pikkuveli pelaa jääkiekkoa Laitilan Jyskeessä.

Kaikki neljä serkkuakin viihtyvät jäällä. Tapanit ovat palloilijasuku.

– Joskus ollaan mietitty, että omasta suvusta saataisiin kasaan pesäpallojoukkue!

Kello lähenee yhdeksää. Kaukalon laidalla alkaa olla kylmä, jäällä tuskin ei. Seinällä on ohjeita, miten toimia tapaturman varalta. Ilmassa leijuu vieno hientuoksu.

Pelaajat lähettävät viimeiset kiekot kylmäkalleksi kutsutun pahvimaalivahdin taakse verkkoon.

Sitten aamun jääharjoitus päättyy. B-juniorit lähtevät kouluun. Moni opiskelee Turussa urheilulukiossa.

Tapani siirtyy kuntosalille polkemaan kuntopyörää. Sitten hän venyttelee ja tekee liikkuvuusharjoitteita.

Aamun jääharjoituksia on kahdesta neljään kertaan viikossa. Toiset harjoitukset ovat illalla. Maanantai on kehonhuoltopäivä. Se tarkoittaa pientä juoksulenkkiä ja liikkuvuusharjoitteita.

Alkaneella kaudella Tapanilla on edelleen päällään TPS:n pelipaita. Nyt hän pelaa ensimmäistä kertaa nuorten miesten kanssa TPS:n B-junioreiden Mestis-joukkueessa. Mestis on Suomen toiseksi korkein jääkiekkosarja.

Vielä viime kaudella Tapani kilpaili TPS:n naisten liigajoukkueessa.

– Viime kausi olikin ensimmäinen, kun pelasin ja harjoittelin samassa kaupungissa.

Aiempina vuosina Tapanille kertyi rutkasti ajokilometrejä. Hän on pelannut jääkiekkoa myös Espoossa, Hämeenlinnassa ja Raumalla, mutta asunut pääasiassa Turussa.

Mikä sitten muuttuu, kun Tapani siirtyy miesjunioreiden sarjaan?

– Vauhti ja fyysisyys lisääntyvät. Peli on nopeampaa kuin naisilla, joten myös ratkaisuja pitää tehdä nopeammin, Tapani kuvailee.

– Nämä ovat juuri niitä asioita, joissa halusin kehittyä.

Tapania pyydettiin myös Ruotsiin Linköpingin naisten joukkueeseen, jossa on muitakin suomalaisia. Koska Tapani pelaa edelleen myös ringeten SM-sarjaa, hän halusi pysyä toistaiseksi Turussa.

Raha ei siis ratkaissut.

– Ruotsissa olosuhteet ovat naispelaajille paremmat. He saavat myös jonkin verran palkkaa.

Suomessa taas tilanne on se, että kaikki maksavat, jotta saisivat pelata, Tapani sanoo.

Useimmat naiset, myös Tapani, ovat rahoittaneet urheilu-uraansa käymällä samanaikaisesti töissä, vaikka urheilu on käytännössä ammattimaista. Tapani työskenteli viime kaudella osa-aikaisesti erilaisissa promootiotehtävissä TPS:ssä.

– Joskus kävi niin, että joku ei päässyt harjoituksiin, koska oli oltava töissä.

Tänä ja viime vuonna jokainen naisten maajoukkueen pelaaja sai 10 000 euron apurahan opetus- ja kulttuuriministeriöltä.

Lisäksi naisleijonat saivat kevään MM-hopeastaan kultabonuksen, 7 000 euroa kukin. Tapani toteaa, että apuraha kartuttaa kyllä mukavasti kassaa, muttei yksin riitä elämiseen.

B-junioreiden joukkueessakaan ei palkkaa makseta.

Tapani uskoo, että kevään MM-kisat kotijäillä toivat naiskiekkoa tunnetuksi suurelle yleisölle.

– Kun miesten MM-kisat alkoivat heti perään, naiset unohtuivat kyllä taas, Tapani huomauttaa.

Vuoden 2017 lopussa tehdyn yleisradioyhtiöiden selvityksen mukaan naisten euro on jääkiekossa 0,3 senttiä Suomessa.

Kuulostaako vertailu oikeansuuntaiselta?

– Tuskin se on sitäkään, Tapani naurahtaa.

Kello on 10.20. Tapani on syvässä kyykkyasennossa kuntosalin jumppamaton päällä. Hän ojentaa käsiään vuorotellen ylös. Hän venyttelee yksin. Usein taustalla soi mielimusiikki.

Venytysten jälkeen vuorossa on lounas. Tapanilla on tapana käydä syömässä buffet-lounas läheisessä ravintolassa. Tällä kertaa lautasella on riisiä, kanaa ja salaattia. Jälkiruuaksi Tapani ottaa pannaria hillon ja kermavaahdon kera.

Hyökkääjä Tapanin päivä on pirstaleinen. Iltaharjoitukset sijoittuvat kuuden ja yhdeksän välimaastoon. Seuraavana aamuna kaikki alkaa taas alusta.

Aamiaiseksi Tapani syö tuorepuuron, jonka on laittanut valmiiksi edellisiltana. Myös kahvinkeitin on ladattu valmiiksi. Aamu-unisena hän arvostaa mahdollisimman lyhyitä aamutoimia.

Jäälle veri vetää aina vain uudestaan.

– Ei ole yhtenäkään aamuna tuntunut siltä, että haluaa laittaa hanskat tiskiin.