Kotimaa

Naispappeuden vastustajat vaativat omaa piispaa, joka takaisi heille vapauden kirkossa – "Nyt ratkaistaan se, haluaako kirkko pitää meidät vai sulkea ulos"

Konservatiivisten lähetysjärjestöjen työntekijöitä vihitään papeiksi Venäjällä. Järjestöt haluavat säilyttää yhteydet Inkerin kirkon seurakuntalaisiin sodasta huolimatta, eivätkä ne pidä informaatiovaikuttamisen riskiä suurena.

Naispappeutta vastustavat evankelis-luterilaisen kirkon konservatiiviset lähetysjärjestöt haluaisivat ratkaista pappeuteen liittyvän kiistan omalla piispalla.

Käytännössä kyse olisi siitä, että kirkossa olisi ainakin yksi piispa, joka hoitaisi kirkon ja lähetysjärjestöjen välisiä suhteita ja suostuisi vihkimään papeiksi myös ne, jotka ajattelevat pappeudesta vastoin kirkon omaa virkakäsitystä.

– Kyse ei ole pelkästään vihkimisestä, vaan meille riittäisi se, että saisimme oman toimintatilamme kirkon sisällä. Kaikkia ongelmia oma piispakaan ei ratkaisi, Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) toiminnanjohtaja Tom Säilä sanoo.

Pappeuteen liittyvä virkakysymys on jatkunut siitä asti, kun papin virka avattiin myös naisille 35 vuotta sitten. Tällä hetkellä yli puolet papeista on naisia.

– Pohjimmiltaan kyse on siitä, haluaako kirkko pitää konservatiiviset toimijat osana itseään vai pakottaa ne kirkon ulkopuolelle. Jos kirkko haluaa meidät pitää, niin meille pitää luoda jonkinlainen mahdollisuus toimia osana kirkkoa ja siten, ettei ketään syrjitä. Nyt kysytään kirkon johtajilta, mikä heidän linjauksensa on, Suomen Evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen toiminnanjohtaja Daniel Nummela täydentää.

Kaikki kirkon viralliset lähetysjärjestöt tai herätysliikkeet eivät vastusta naispappeutta.

Tässä jutussa haastatellut järjestöjen edustajat ovat perinteisen virkakäsityksen eli naispappeuden vastustamisen kannalla, mutta näidenkin liikkeiden sisällä on erilaisia ajatuksia siitä, miten naispappeuteen suhtaudutaan.

Suomen Raamattuopisto ei ole Sleyn ja Kansanlähetyksen tavoin kirkon virallinen lähetysjärjestö, vaan se toimii koulutusta tarjoavana säätiönä. Se ei myöskään tee lähetystyötä ulkomailla.

Järjestöt: informaatiovaikuttamisen riski on pieni

Sley, Kansanlähetys ja Suomen Raamattuopisto ovat tehneet tiivistä yhteistyötä Venäjällä toimivan Inkerin kirkon kanssa vuosikymmeniä.

Yhteistyöhön sisältyy myös se, että suomalaismiehiä on vuosien ajan vihitty Venäjällä Inkerin kirkon papeiksi. Viimeksi näin tehtiin syyskuun alussa, kun viisi Sleyn, Kansanlähetyksen ja Raamattuopiston työntekijää vihittiin papeiksi Pietarissa.

Suojelupoliisi (Supo) totesi Lännen Median haastattelussa lauantaina (22.9.), että yhteistyö Venäjän vähemmistökirkon kanssa voi altistaa informaatiovaikuttamiselle ja Venäjä käyttää suomalaisten toimintaa oman propagandan välineenä maan omille kansalaisille.

Lähetysjärjestöissä korostetaan, että Supon kommentti tulee ymmärtää kontekstissaan. Järjestöt eivät usko siihen, että heidän työntekijänsä olisivat informaatiovaikuttamisen alaisena ja heidän toimintansa aiheuttaisi riskiä heille itselleen tai Inkerin kirkolle itselleen.

– Me keskustelemme turvallisuustilanteesta tarkasti muun muassa Inkerin kirkon edustajien kanssa, eikä meillä ole mitään viitteitä siitä, että olisimme joutuneet informaatiovaikuttamisen kohteeksi. Me tiedämme, että toimimme sotaa käyvässä maassa, emmekä väheksy informaatiovaikuttamisen riskiä, Sleyn Tom Säilä sanoo.

Suomen Raamattuopiston rehtori Lauri Vartiainen korostaa sitä, että kaikki järjestöt ovat tuominneet sodan ja kaikki rukoilevat sen loppumisen puolesta.

Vartiainen pitää myös vääränä väitteitä, joissa Inkerin kirkko ja Venäjän ortodoksinen kirkko rinnastetaan keskenään, vaikka nämä kirkot jakavat samat perinteiset perhe- ja moraaliarvot.

– On totta, että Venäjän ortodoksinen kirkko on aina ollut naimisissa valtiovallan kanssa, mutta vähemmistökirkot ovat pieniä ja sivussa Venäjän suurvaltapolitiikasta. Siksi näiden kahden kirkon roolia ei voi edes verrata keskenään, hän sanoo.

Taustalla kysymys naispappeudesta

Inkerin kirkon pappisvihkimysten taustalla on kysymys Suomen kirkon sisällä edelleen hiertävästä virkakysymyksestä.

Inkerin kirkon ja järjestöjen yhteistyötä syventää sekin, että Venäjällä toimivassa vähemmistökirkossa ei hyväksytä tasa-arvoista avioliittoa, joka on toinen kiistakysymys kirkon ja järjestöjen välillä.

– Me emme hyväksy tasa-arvoista avioliittokysymystä ja näemme sen suurena luopumuksena. Naispappien kanssa tehtävän yhteistyön suhteen meillä on omantunnon vapaus, joten osa meidän papeistamme tekee yhteistyötä, osa ei, Nummela sanoo.

Inkerin kirkon pappisvihkimykset on nähty myös protestina evankelis-luterilaiselle kirkolle. Järjestöjen edustajat kiistävät väitteet.

Sota ei katkaissut suhteita

Yhteistyötä Venäjälle ei ole muuttanut edes se, että Suomi ja muut Euroopan maat ovat katkaisseet kaikki suhteensa Venäjään.

Hengelliset järjestöt ovat jatkaneet Venäjällä toimivan vähemmistökirkon tukemista ja yhteistyötä.

Näin aiotaan tehdä jatkossakin, vaikka esimerkiksi arkkipiispa Tapio Luoma on todennut, että järjestöjen toiminta voi olla vaaraksi myös Inkerin kirkolle itselleen.

– Meille on tärkeää, että tuemme Inkerin kirkkoa myös tässä tilanteessa, kun iso osa heidän kumppaneistaan ovat heidät hylänneet. Inkerin kirkko on täysin osaton sotaan. On kohtuutonta vaatia, että Inkerin kirkon on irtisanouduttava sodasta, koska näistä puheista voi tulla pitkiä vankeustuomioita, Daniel Nummela sanoo.

Lauri Vartiainen lisää, että yksi syy vihkimiskäytännöille on se, että naispappeutta vastustavien ihmisten tie tulla papiksi on kirkossa suljettu.

Inkerin kirkon pappeina he eivät voi työskennellä papin viroissa Suomen luterilaisessa kirkossa, mutta he eivät myöskään työskentele päätoimisesti Inkerin kirkon palveluksessa.

– Meillä peruslähtökohta on se, että työajasta kymmenen prosenttia käytetään Inkerin kirkon hyväksi. He toimivat kouluttajina ja palvelevat Inkerin kirkon suomenkielisiä seurakuntalaisia toimittamalla jumalanpalveluksia, Daniel Nummela sanoo.

Uhkana aseman menetys

Arkkipiispa Tapio Luoma totesi Lännen Median haastattelussa, että Sley ja Kansanlähetys voivat menettää virallisen asemansa kirkon lähetysjärjestöinä. Tämä johtaisi siihen, ettei lähetysjärjestöjä tuettaisi enää kirkon varoista.

Lähetysjärjestöt saavat tuloja seurakuntien talousarviorahoista sekä kolehtituloista. Seurakunnat päättävät taloudellisesta tuesta itsenäisesti. Jo nyt osa seurakunnista on päättänyt, etteivät ne kerää tuloja konservatiivisille järjestöille

– Kansanlähetys on saanut vuosittain noin kaksi miljoonaa euroa seurakuntien talousarviorahoituksesta, ja kirkkokolehtien suuruus on ollut noin 100 000 euroa. Tuen myöntäminen on seurakuntien luottamushenkilöistä kiinni, ja toivon että ne ymmärtävät, että tuen leikkaaminen on lopulta leikkausta lähetystyön yhteistyökumppaneilta ja näiden maiden ihmisiltä, Daniel Nummela sanoo.