Pääkirjoitukset

Keskipohjanmaan pääkirjoitus: Nuorten oireilu on aikuisten vastuulla

Ylivieskassa tapahtunut surullinen koulupuukotus on järkyttänyt laajasti ihmisiä. Kuva: Clas-Olav Slotte

Keskipohjanmaa ja muut mediat uutisoivat tiistaina laajasti Ylivieskan äärimmäisen surullista ja vakavaa koulupuukotusta. Koska nuorisoväkivallasta on Suomessa jo muutamassa kuukaudessa noussut esiin neljä tapausta, niihin ei voi suhtautua olankohautuksella. Tässä on meillä kaikilla aikuisilla vakavan pohdinnan paikka. Nimittäin lasten ja nuorten väkivalta koskettaa meitä kaikkia. Nuorison pahoinvointiin tulee puuttua paitsi koulussa myös kotona tai vaikkapa jäähallissa ja kadulla.

Väkivaltaa ja koulukiusaamista kohtaan on Suomessa nollatoleranssi. Sitä ei voi sallia ja se pitää kitkeä pois. Suomessa on käytössä monenlaisia malleja ja esimerkiksi Kokkolassa on otettu käyttöön menetelmä, jossa eri viranomaistahot tekevät tiivistä yhteistyötä lasten ja nuorten turvallisuuden parantamiseksi. Ankkuritiimi työskentelee samassa tilassa. Näinkin he pyrkivät ottamaan vastuuta ja puuttumaan tilanteisiin heti, tai viimeistään samalla viikolla. Samanlaista mallia ollaan nivottu myös Kallion alueella koulupoliisin ja koulun yhteisin ponnisteluin.

Ylivieskan tiistaisen koulupuukotuksen motiivista ei ole vielä tietoa. Sitä tutkitaan tapon yrityksenä. Kriisiapua on annettu nuorille ja henkilökunnalle. Myös seurakunnan työntekijät ovat koulun oppilaiden, vanhempien ja muiden käytettävissä. Tiettävästi edellinen Keskipohjanmaan vaikutusalueella tapahtuva valitettava lapseen kohdistunut väkivallanteko tapahtui loppuvuodesta erään ala-asteen pihalla Kokkolassa. Siitä kerrottiin Keskipohjanmaassa 5. tammikuuta. Vanhemmat pojat olivat käyneet käsiksi ala-asteikäiseen lapseen ja potkineet ja hakanneet häntä. Jutusta kirjattiin rikosilmoitus. Poliisi vahvisti lehdelle tutkivansa tapausta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kokkolan nuorisopoliisi Juha Puurula neuvoi Keskipohjanmaassa (KP 22.12.2022), että yksi keino välttää kiusaamista ja väkivaltaa on kääntyä ongelmissa aina aikuisen puoleen. Lapsi on vielä liian nuori selvittämään asioitaan. Koulussa asioihin puuttuva aikuinen voi olla välitunnin valvoja tai muu luotettu opettaja, tai esimerkiksi kauppakeskuksessa myyjä tai ohikulkeva asiakas. Puurula korosti haastettelussa varhaisen puuttumisen mallia, jolla ehkäistään kriisien syveneminen ja mahdollisen rikoskierteen jatkuminen. Kasvavan oirehtimisen vuoksi myös esimerkiksi Nivalassa on otettu käyttöön uusi toimintatapa, jossa koulu, poliisi ja lastensuojelu pyrkivät yhdessä estämään kiusaamista ja suoranaista väkivaltaa. Vastaavat toimet ovat työn alla myös ainakin Ylivieskassa ja Alavieskassa.

Haluatko jatkaa keskustelua. Lähetä mielipiteesi toimitukseen tästä linkistä aukeavalla lomakkeella.

Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä