Pääkirjoitukset
Pääkirjoitus: Annika Saarikon päätös jatkaa puheenjohtajana on vastuullinen
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko ilmoitti lauantaina puoluevaltuuston kokouksessa olevansa sitoutunut puolueen puheenjohtajuuteen kesään 2024 saakka. Tuolloin Keskustan puoluekokous pidetään Jyväskylässä. Päätös on vastuullinen, sillä nyt puolueen on suoristettava rivinsä ja terävöitettävä viestiään oppositiossa. Puolueen kannatus on 11 prosenttia, mikä on Keskustalle huonoin itsenäisyyden ajan Suomessa.
Päättyneellä vaalikaudella hallituksessa hoidettiin globaaleja kriisejä, mutta enemmän keskusteltiin translaista ja ilmastotavoitteista kuin tavallisen duunarin ydinongelmista: polttoaineen hinnasta ja siitä, että rahat riittävät kaupassa leipään.
Kokoomus ja perussuomalaiset ovat arvostelleet keskustan päätöstä jäädä oppositioon. Vuoden 2019 vaalien jälkeen puolueen puheenjohtaja Juha Sipilä päätti jättää tehtävänsä heti tappion jälkeen ja hallitusneuvotteluissa keskusta meni hallitukseen. Helsingin Sanomien haastattelussa lauantaina Annika Saarikko totesi, että puolueen luonteeseen ei kuulu apupuolueen rooli hallituksessa.
Puolueen tulevaisuutta pohtimaan Saarikko perustaa puoluejohdosta riippumattoman työryhmän.
Maltillinen keskusta tarvitsisi nyt puheisiinsa räväkkyyttä. Perussuomalaiset onnistuivat vaalien aikaan saamaan viestiään läpi asioita yksinkertaistamalla esimerkiksi tiktok-sovelluksen videoissa. Keskustalaisia saati muiden puolueiden edustajia ei suosituiksi nousseissa somevideoissa näkynyt. Menneitä ruotivan työryhmän tulisi myös kahlata läpi somen sisällöt, tai sen puutteen.
Keskustaa on syytetty maaseudun ihmisten unohtamisesta. Syytös näyttäytyi Suomen kuntakartalla kannatusvärin vaihtumisena ja perussuomalaisten sininen nousi vaalipiirien kannatuslukujen hallitsijaksi. Vaikka sydänmailla Saarikon Keskusta on menettänyt kannatustaan, on hyvä kysyä, millaista maaseutua tarvitaan. Yleinen kehitys kuihduttaa lopulta kylät. Bisnestä tehdään suurissa kaupungeissa, eikä yksittäinen hallitus voi kehitystä muuttaa.
Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus.