Pääkirjoitukset

Pääkirjoitus: Vihreiden puoluekokous valitsee yhden omistaan johtoon, mutta presidentiksi pyrkivä kokeilee kloriittia

Vihreät järjestää puoluekokouksensa lauantaina ja sunnuntaina lakeuksien sydämessä Seinäjoella.

Puolueen uusi puheenjohtaja on selvillä jo heti lauantaina. Vastakkain ovat kaarinalainen Sofia Virta ja espoolainen Saara Hyrkkö. Poliittista kokemusta on Hyrköllä kymmenen vuotta ja Virralla viisi vuotta. Molemmat valittiin eduskuntaan ensimmäistä kertaa vuonna 2019.

Pohjanmaalta etelän suuntaan katsoessa vihreiden puheenjohtajalla ei ole suurta merkitystä. Vaasan vaalipiiristä kun ei ole vielä kertaakaan noussut vihreiden kansanedustajaa eduskuntaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Vihreiden jäsenet ovat saaneet vaikuttaa puoluejohtajan valintaan sähköisellä äänestyksellä, joka oli muodollisesti neuvoa-antava. Vihreiden puoluekokous tulee kuitenkin pitämään tulosta poliittisesti sitovana, sillä yli puolet, 58,6 prosenttia jäsenistä antoi äänensä.

Sähköisessä jäsenäänestyksessä yli 5000 vihreiden jäsenellä oli äänioikeus, ja koska äänestys katsotaan puoluekokousta sitovaksi, on siinä äänensä antaminen myös mahdollisuus vaikuttaa puoluejohtajan valintaan ilman junamatkaa Seinäjoelle.

Jakolinjoja maaseudun ja kaupungin välillä yritetään lieventää, mutta näkyvänä avauksena viime viikolla vihreiden entinen puoluejohtaja Osmo Soininvaara piti vieraskolumnissaan puheenvuoron maaseudun tukemisesta verovaroin. Hänen mukaansa verot pysyvät korkeina, sillä maaseutua tuetaan niin monin eri tavoin. Soininvaaran mukaan pienistä puroista syntyy iso virta, kun yhtenä monista esimerkeistä postimaksut ovat harvaan asutulla ja tiiviisti rakennetulla alueella samat.

Näistä asioista ja vaikkapa maaseudun ruoantuotannosta on hyvä vihreiden puoluekokouksensa jatkoilla keskustella Seinäjoen kuppiloista paikallisten kanssa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Maaseudun ruoantuotannosta on hyvä vihreiden puoluekokouksensa jatkoilla keskustella Seinäjoen kuppiloista paikallisten kanssa.

Torstaina omasta presidenttiehdokkuudestaan kertoi odotetusti vihreiden Pekka Haavisto. Puolueensa ehdokkaaksi Haavisto ei tosin ryhdy, vaan hänen taustallaan tulee toimimaan valitsijayhdistys. Vihreiden perustajäseniin kuuluva Haavisto ei voi väriä pestä yhdistyksen avulla pois kauluksesta, mutta pesäero kannatusluvuissa matelevaan puolueeseen on vaalikampanjan kannalta taktinen veto. Presidentinvaalit ovat henkilövaalit ja myös aikaisemmin Haavisto on onnistunut keräämään taakseen kannattajia yli puoluerajojen. Nähtäväksi jää, riittäisikö se lieventämään jakolinjaa perussuomalaisten ja vihervasemmistolaisten välillä.

Ainakin Haaviston ilmoitus ehdokkuudesta toi virtaa kovin laiskasti liikkeelle lähteneeseen presidenttipeliin. Kaikki päätökset tuntuvat odottavan toimivan hallituksen syntymistä Säätötalon neuvotteluissa.

Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus.