Paikallisuutiset
Pesäpalloa kesäpäivän kunniaksi – Lämpimät ilmat houkuttavat koulujen väkeä ulos
Torkinmäen koulun pihalla Kokkolassa on koko hellepäivän vilskettä, sillä kaikki liikuntatunnit pidetään ulkona. Vetelin Patanassa, Suomen kolmanneksi pienimmässä koulussa, tehdään muutenkin paljon retkiä lähiluontoon. Sievin lukiossa lämmin sää houkutti keskiviikkona koululuokkia tuntien pitoon pihanurmelle.
Torkinmäen koululla lyötiin ja juostiin keskiviikkona maamme jaloa kansallispeliä eli pesäpalloa. Opetuksesta aamupäivällä vastannut Petri Vainio sanoo, että kaupunkilaislapset ja nuoret pitävät lajista yllättävänkin paljon.
– Kunhan saa opetettua perusasiat kuntoon ja peli jollekin tolalle, niin opp