Paikallisuutiset
Pfizerin koronarokotteen toimitusmäärät eivät palanneet vielä entiselleen yhtiön vakuutteluista huolimatta – Suomi saa tuhansia annoksia odotettua vähemmän
Pfizerin ja Biontechin koronarokotteita saadaan Suomeen odotettua vähemmän helmikuun puoleenväliin asti. THL:n erityisasiantuntija Mia Kontio arvioi, että yli 70-vuotiaiden ja riskiryhmien rokottaminen hidastuu vääjäämättä. Euroopan komissio on pyytänyt Pfizerilta selvitystä uusista viivästyksistä. Alun perin lääkeyhtiö kertoi, että toimitusvaikeudet EU-maille kestävät ainoastaan viikon ajan.
Lääkeyhtiö Pfizerin toimitusvaikeuksien takia Suomi ja muut EU-maat saivat viime viikolla odotettua pienempiä eriä koronarokotteita. Määrä ei ole palannut entiselleen, vaikka Pfizer on vakuuttanut, että alkuperäiseen koronarokotteiden toimitusaikatauluun palataan EU:ssa tällä viikolla.
Terveyden ja h