Paikallisuutiset
Polttoaineiden litrahinnat ovat syöksyneet alas, muutos hellii kuluttajien kukkaroita – "Uskon, että alhainen hintataso säilyy", arvioi ABC-ryhmän johtaja Pekka Kujala
Polttoaineiden litrahinnat ovat pudonneet kymmenillä senteillä kuukauden aikana. Muutos on seurausta raakaöljyn markkinatilanteesta. Sitä tuotetaan enemmän kuin tarvitaan.
Kun saa niin halvalla.
Tekee mieli käyttää vilénismiä 70-luvulta aikamuodoltaan viilattuna versiona. Polttoaineen litrahinta nimittäin on pienempi kuin aikoihin.
Kotipaikkakunnalleen Turkuun matkalla ollut, Kaustisen Teboililla torstaina diesel-BMW:tään ravinnutFilip Lukic ottaa ilolla vastaan hintakehityksen.
– On todella hyvä, että hinnat ovat laskeneet näin paljon. Tulee ajettua paljon. Minulla on pitkä ajomatka töihin – päivittäin tulee ehkä 150 kilometriä, Valmetin tehtaalla korjausmiehenä työskentelevä Lukic perustelee.
Vanhoille tasoille tuskin tullaan kovin nopeasti. Pekka Kujala ABC-ryhmän johtaja
– Hetkellisesti näyttää hyvältä. Pitkällä aikavälillä en osaa sanoa, menevätkö hinnat parempaan suuntaan vai eivät, Lukic miettii.
Serbiasta kotoisin oleva Lukic kertoo seuraavansa jonkin verran hintoja Tankille-mobiilisovelluksen kautta. Hinnat ovat suurin piirtein samoja, mutta asemien välillä on toki eroja. Hän on havainnut, että heittelyä hinnoissa tapahtuu aika ajoin.
– Jossain oli puhetta, että alle euronkin oli päässyt dieselin litrahinta, Lukic on kuullut.
Eivät kaikki tietenkään syynää hintoja tai kiinnitä erityistä huomiota niihin. Tähän ryhmään lukeutuu tammisaarelainenEric Söderström, joka lorautti menovettä Fordiinsa Heinolankaaren ABC:llä Kokkolassa torstaina.
– Minä vain tankkaan, kiteyttää Kruunupyyssä opiskeleva Söderström.
Lukicin ostokäyttäytymiseen hintanotkahdus ei ole vaikuttanut. Hän ei hamstraa huokeaa polttoainetta eikä toisaalta lykkää tankkausta entistäkin paremman tarjouksen toivossa.
– Kerralla tankkaan täyteen, koska minulla on kumminkin koko ajan menoa. Otan sen verran, mitä tarvitsee, ja se on siinä. Kaveri tosin sanoi, että tekisi mieli tankata tynnyriin tai johonkin vastaavaan, Lukic hymähtää.
Osuuskauppa KPO:n ABC-ryhmän johtajaPekka Kujalan mukaan hinnat ovat laskeneet useita kymmeniä senttejä kaikissa polttoainelaaduissa. Raju muutos alkoi reilu kuukausi sitten koronaviruksen alkumainingeissa.
Romahtaneille hinnoille on luonnolliset syynsä. Ihmiset liikkuvat poikkeusoloissa normaalia vähemmän, eli kysyntä on vähentynyt. Kun kulutus on pienentynyt, markkinahinta on tullut alas.
– Öljymarkkinoilla on sellainen tilanne, että raakaöljyä tuotetaan enemmän kuin tarvitaan. Varastokapasiteetti rupeaa olemaan täynnä. On yksinkertaisesti ylitarjontaa, Kujala taustoittaa.
Raakaöljyn markkinahinnan perusteella Kujala povaa, että alaspäin voidaan vielä mennä. Suurimmat pudotukset lienee kuitenkin nähty.
– Uskon, että alhainen hintataso säilyy. Vanhoille tasoille tuskin tullaan kovin nopeasti, Kujala arvelee.
– Suomessa verotus pitää huolen siitä, etteivät hinnat mene liian alas. Polttoaineen hinnasta kaksi kolmasosaa on veroa, joka on senttimääräistä. Vaikka Suomeen saataisiin öljy ilmaiseksi, se ei tule pumpulle sillä hinnalla, Kujala valistaa.
Tuore kehityskulku ei hymyilytä huoltoasemia. Ei, vaikka hintojen lasku ilmiönä näkyy myös polttoaineiden hankinnassa pumppuihin.
– Eihän tämä hyvä tilanne ole. Vaikka toki on mukava myydä asiakkaille edullisempaa polttoainetta, senttimääräinen myyntikate jää tässä tilanteessa kovin pieneksi, Kujala huokaa.
Suomessa hintaan verotuksen lisäksi vaikuttavat esimerkiksi tukkuhinta, aseman volyymi ja paikkakunnan kilpailutilanne.
– Litrahinta ja autojen kulutus pienenevät, mikä aiheuttaa kilpailutilanteessa painetta laskea hintoja. Kaikki asemat haluavat pitää litroistaan kiinni, Kujala painottaa.
St1 Oy:n toimitusjohtajaMika Wiljanen jatkaa listaa. Hän vahvistaa, että myös aseman sijainnilla on merkitystä. On eri asia jakaa polttoainetta Keski-Pohjanmaalla kuin vaikkapa Uudellamaalla.
– Hintaan vaikuttaa, mikä on se kustannus, jolla asemalle saadaan toimitettua polttoainetta, Wiljanen viittaa logistiikan ja varastoinnin aiheuttamiin kulueroihin.
– Mikäli autokanta on pieni ja volyymia vähemmän, yksikkökustannus suhteessa myytyyn litraan on huomattavasti korkeampi, Wiljanen kuvailee, miten aseman koko ja suhteellinen autokanta voivat vaikuttaa hintaan.