Paikallisuutiset
Polttomoottori ei ole ongelma, mutta sen polttoaineet ovat – "Autoala voi helposti dumpata öljytuotteet, jos se niin haluaa tehdä", VTT:n johtava tutkija sanoo
Autoalaa 40 vuotta seurannut Juhani Laurikko muistuttaa, että aikaisemmat muutokset on tehty hitaasti ja pienin askelin. Nyt lainsäätäjä on käytännössä päättänyt, että sähkö on voittava teknologia, vaikka Laurikon mielestä muillekin uusille polttoaineille olisi tilaa ja tarvetta.
Mitä kaikkea on tapahtunut 40 vuodessa?
Maapallon väestö on kasvanut 3,3 miljardilla ihmisellä.
Autokanta on paisunut 800 miljoonalla menopelillä, ja Suomessa autojen määrä on tänä aikana yli kaksinkertaistunut.
Öljytuotteiden käyttö on lisääntynyt 50 prosenttia. Kiinassa käytetään öljyä nyt seitsemän