Paikallisuutiset
Pyhäjärvi poisti kaikki päivähoitomaksut – Parhaimmillaan säästö jopa 5400 euroa vuodessa: perheenisä Olli-Pekka Majava kiittää: "Ihan hieno päätös"
PYHÄJÄRVI
Pyhäjärven runsaan 5 000 asukkaan kaupunki Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Savon yhtymäkohdassa teki radikaalin päätöksen. Se poisti ensimmäisenä kaupunkina kaikki päivähoitomaksut.
Samansisältöisen päätöksen teki syksyllä Paltamon kunta Kainuusta ja jo aiemmin ovat ilmaisen varhaiskasvatuksen päättäneet tarjota Karstulan, Kustavin ja Pelkosenniemen kunnat.
Päätös on lapsiperheen vinkkelistä ennen kuulumaton: parhaimmillaan perhe säästää vuodessa jopa 5 400 euroa aiempiin varhaiskasvatuksesta eli päivähoidosta perittäviin maksuihin verrattuna. Suurin säästö kohdistuu luonnollisesti niihin, jotka ovat päivähoidosta eniten tähän mennessä maksaneet. Ylimmän maksuluokan eli vähintään 5 786 euroa kuussa tienaavan perheen kolmen lapsen päivähoitomenot ovat olleet kuukaudessa 452 euroa ja siten 11 kuukaudessa 5 412 euroa.
Maksuton päivähoito houkuttelee ennen kaikkea heitä, joilla on mahdollisuus tehdä etätyötä. Olli-Pekka Majava PerheenisäPyhäjärvi
Päivähoidon maksuluokkia on varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaan viisi ja pienimmissä tuloissa päivähoidosta ei ole tarvinnut maksaa mitään tähänkään saakka. Esimerkiksi Pyhäjärvellä niin sanottuun nollamaksuluokkaan kuuluu noin 38 prosenttia perheistä. Myös muissa maksuluokissa päivähoitomaksusta vapauttaminen lisää merkittävästi perheen käytettävissä olevia tuloja.
Pyhäjärvi poistaa kaikki päivähoidonmaksut 1.8.2020 alkaen. Päivämäärä johtuu varhaiskasvatusvuoden vaihdoksesta. Kaupungin ja vanhempien sopimukset uudistuvat juuri elokuussa.
– Päätös on merkittävä kädenojennus lapsiperheille. Toivottavasti tämä saa mahdollisimman monen lapsiperheen harkitsemaan jäämistä Pyhäjärvelle asumaan. Pyhäsalmen kaivosta ollaan sulkemassa ja sieltä jää paljon työvoimaa, joka luonnollisesti harkitsee muuttoa työn perässä muualle. Me taas toivomme, että korvaavaa työtä löytyy Pyhäjärveltä. Varhaiskasvatusmaksun poisto on yksi kannuste tässä harkinnassa, sivistysjohtajaJukka Lehtosaari kertoo ja korostaa samalla, että saa päivähoidon maksuttomuus olla myös vetovoimatekijä ja rekrytointien vauhdittaja Pyhäjärvelle.
Kaupungin laskelmien mukaan varhaiskasvatusmaksujen poisto aiheuttaa kaupungille noin 150 000 euron laskennalliset tulon menetykset. Osa säästöistä palautuu, kun hallinnon työ vähenee. Toisaalta jos varhaiskasvatuksen lisääntyminen nostaa työllisyysastetta, kaupunki saa lisää verotuloja työllisyyden kohentumisen ansiosta.
Lehtosaaren mukaan Pyhäjärven kaupungin varhaiskasvatusaste on nykyään varsin alhainen, noin 57 prosenttia. Lapsia hoidetaan paljon kotona. Kotihoitoa on osaltaan lisännyt Pyhäjärven maksama kotihoidon kuntalisä, joka on ollut 150 euroa kuussa nuorimmasta kotona hoidettavasta alle kolmivuotiaasta lapsesta.
– Tätä ei aiota poistaa ainakaan ensi vuoden aikana. Haluamme antaa vanhemmille mahdollisuuden valita paras vaihtoehto, Lehtosaari toteaa.
Kahden vuoden ikäistäMilja-tyttöään pyhäjärvisestä Muksuteekin päiväkodista hakevaOlli-Pekka Majava työskentelee Pyhäsalmen kaivoksella eli hän on juuri heitä, joille Pyhäjärvi huomenlahjaa ennen kaikkea suunnittelee.
– Hyvä ajatus, ei siinä mitään. Kuulin tästä itse asiassa vasta tänään (torstaina).
– Täytyy silti rehellisesti todeta, että jos työn perässä pitää muuttaa, niin ei tällaiset asiat paljon vaakakupissa paina. Vaikka olen syntyperäinen pyhäjärvinen, en minä muuttoa niin kovasti vierasta, vaikka toki kotiseutu on aina kotiseutu, prosessityönjohtajana kaivoksella työskentelevä Majava pohtii.
Kuvan ottaminen ujostuttaa Miljaa. Tyttöä rauhoitteleva isä arvelee maksuttoman päivähoidon houkuttelevan ennen kaikkea heitä, joilla on mahdollisuus tehdä etätyötä. Muiden muuttopuuhiin sinänsä hyvällä eleellä ei liene vaikutusta.
Olli-Pekka Majava opiskelee parhaillaan työn ohessa prosessi- ja kemiantekniikan insinööriksi Centriassa Kokkolassa. Töihin kaivokselle hän pääsi heti armeijan jälkeen oppisopimuskoulutuksella kymmenisen vuotta sitten.
Maksuton varhaiskasvatus
Varhaiskasvatus tarkoittaa päivähoitoa
Varhaiskasvatuksen hinta määräytyy perheen tulojen mukaan
Kolmen lapsen perheessä maksut voivat olla 452 euroa kuussa
Pyhäjärvi poistaa kaikki päivähoitomaksut 1.8.2020 alkaen
Kaupunki haluaa hidastaa lapsiperheiden muuttoa