Paikallisuutiset

Runoilija varjeli salaisuutta – Tua Forsström luki valekansiin puettuja kirjoja ja keskusteli niistä verkossa koodinumeroilla

RunoilijaTua Forsströmin kevät ja kesä Raaseporin Tenholassa läntisellä Uudellamaalla kuluivat kuin agenttitarinassa.

Forsström kuului joukkoon, joka oli valitsemassa Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittajaa. Hänet valittiin viime joulukuussa Ruotsin akatemiaan itsenäisyyden aikana ensimmäisenä suomalaisena.

Akateemisilta kirjallisilta laitoksilta, professoreilta, entisiltä Nobel-voittajilta ja kirjailijaliitoilta tuli valtava määrä ehdotuksia eri puolilta maailmaa. Akatemian Nobel-komitea teki tammi–helmikuussa karsinnan 200 kirjailijaan. Komitea karsi ehdokasjoukkoa kevään mittaan edelleen 20 kirjailijaan ja akatemian jäsenet saivat kommentoida.

Lopulta komitea seuloi huhti–toukokuussa viisi kirjailijaa. Heidän joukostaan Forsström oli valitsemassa voittajaa. Hän luki kaikkien ehdokkaiden kirjat kesällä.

– Viiden kirjailijan tuotanto voi kuulostaa vaatimattomalta lukumäärältä. Tällä tasolla ehdokkailla on valtava tuotanto, ja sen lukeminen on vaativaa.

Forsströmille postitettiin Tukholmasta paketti, jossa olivat kirjat valekansilla. Hän saattoi siis jättää kirjan huoletta pöydälle, jos naapurissa asuva serkku sattui poikkeamaan. Kannessa luki jonkun aivan toisen kirjailijan ja kirjan nimi.

Forsström luki kirjan toisensa perään vanhempiensa aikanaan rinteeseen rakentamassa talossa, josta on upea näkymä Gennarbynlahdelle. Se on merenlahti, jonka 1960-luvulla rakennettu pato erotti merestä, ja nyt se on oikeastaan järvi. Nytkin lokakuisena syyspäivänä lampaat syövät ruohoa rantaniityllä.

Talvet Helsingissä asuvalle Forsströmille Vimonbölen kylässä sijaitseva talo on rakas, koska se on hänen lapsuudenkotinsa, jonka tontti on lohkottu hänen äitinsä lapsuudenkodin Östergårdin maista.

Siellä hän kärrää polttopuita talon lämmitystä varten, kerää suppilovahveroita ja poimii marjoja lähimetsissä. Siellä hän kirjoittaa.

Kun Forsström luki kirjoja kodin rauhassa, hän oli vaikuttamassa päätökseen, jota seurataan ympäri maailman.

Jos olisi ollut tavallinen vuosi, Forsström olisi joka torstai lentänyt Tukholmaan. Ruotsin aikaan viideltä iltapäivällä hän olisi mennyt akatemian kokoukseen vanhassakaupungissa sijaitsevaan vanhaan pörssitaloon.

Koska oli koronakevät, Forsström on osallistunut kokouksiin varta vasten akatemiaa varten rakennetulla digitaalisella alustalla kotona Vimonbölessä. Koska kyse on äärimmäisen varjellusta salaisuudesta, akatemian jäsenet eivät ole saaneet keskustella korona-aikana yleisessä käytössä olevissa Zoom- tai Teams-videopalavereissa, eivät puhelimessa eivätkä sähköpostitse. Tai jos ehdokkaista on keskusteltu julkisilla kanavilla, on pitänyt käyttää koodinimiä ja koodinumeroita.

Jos Forsström olisi saanut päättää Nobel-voittajan yksin, hän olisi päätynyt tismalleen samaan ratkaisuun kuin akatemia yhdessä eli yhdysvaltalaiseen runoilijaanLouise Glückiin. Glück saa palkintonsa joulukuussa, mutta koronan takia etänä.

Forsströmin mielestä lukemista ja kirjoittamista ei voi erottaa toisistaan.

– Kun lukee fantastista tekstiä, josta innostuu ja joka puhuttelee, se on yhtä luovaa toimintaa kuin kirjoittaminen.

Kirjailijaksi haaveilevat kysyvät Forsströmiltä usein neuvoa.

– Kun olen kysynyt, luetko, vastaus on voinut olla, että "en juuri ehdi". Se vastaus ei kelpaa. Olen muistuttanut, että ilman lukemista on hyvin vaikea kirjoittaa itse.

Forsström kertoo, että hänen kiinnostuksensa lukemiseen ja kirjoittamiseen alkoi jo 3–4-vuotiaana. Hänen äitinsä oli opettajana Karjaalla Backgrändin kyläkoulussa, jossa perhe tuohon aikaan myös asui. Hän opetti samassa luokassa 4.–7.-luokkalaisia. Toiset opiskelivat maantiedettä, kun toiset piirsivät tai kirjoittivat kaunokirjoitusta. Forsströmin ainoa veli juoksi ulkona kavereidensa kanssa, Forsström istui äidin oppitunneilla.

– Oli ihmeellistä, että sai käydä koulua. Minulla oli tunne, että olin oppilaana.

20 vuotta kustannustoimittajana taas olivat Forsströmin mukaan hänelle toinen yliopisto. Hän luki toisten kirjailijoiden tekstejä ja keskusteli niistä kirjailijoiden kanssa.

– Heistä useista tuli ystäviäni kuten edesmenneestäClaes Anderssonista,Henrika Ringbomista jaJohan Bargumista. Työstämällä yhdessä tekstiä pääsee tuntemaan toista ainakin yhtä perusteellisesti kuin jos hän kertoisi elämäntarinansa.

Claes Anderssonin kanssa Forsströmillä oli 40 vuoden tiivis yhteistyö. He lukivat ja kommentoivat toistensa kirjoituksia.

Forsströmin mielestä yhteistyö on taiteellisen työn perusta.

– Kun tehdään taidetta, jatketaan toisten työtä. Minulle opettaja–oppilas-suhde on keskeinen. Kaikki tieto ja taito kulkevat toiselta toiselle. Olen edelleen oppilaana.

Viisi vuotta sitten Forsström ei enää löytänyt sanoja.

– Jos ajattelen koko elämääni,Vanessa oli minulle rakkain ihminen maailmassa. Kun lapsi kuolee, siinä on jotain luonnonvastaista. Tuntui, että maailma meni rikki, hän kertoo leukemiaan kuolleen ainoan lapsenlapsensa menettämisestä.

Forsström oli varma, että hän ei kirjoita lapsenlapsestaan, ei hänen kuolemastaan, ei enää mistään.

Pikku hiljaa hän alkoi silti kirjoittaa irrallisia lauseita sanomalehden reunoihin, pieniä pätkiä tietokoneelle.

– En kestänyt enää olla mykkä. On ihmeellinen mekanismi, että sanat voivat olla pelastavia.

Sitten tuli puhelu kustantajaTapani Ritamäeltä.

– Merkitsi paljon, että joku rohkaisi. Myös suomenkielisellä kustantajallaniTouko Siltalalla oli tärkeä merkitys. Aloin kasata irrallisia lappuja ja tietokoneelle kirjoittamiani pätkiä.

Syntyi Forsströmin tuorein runoteos Merkintöjä.

– Sain fantastista palautetta, aivan erilaista kuin aiemmin olen saanut. Hyvin monet ihmiset ovat kokeneet samantyyppisiä asioita. He halusivat kertoa omista kokemuksistaan ja sanoivat: "Minä tiedän."

Kirjoittaminen auttoi, mutta surusta Forsström ei ole päässyt.

– Voi kuvata niin avoimesti kuin osaa mitä tuntee, mutta sanojen avulla ei pääse siihen kiinni. Menin siinä pienessä kirjassa niin lähelle kuin osasin.

Surusta syntyneen kirjan runoista yksi on kaiverrettu kiveen Kajaanin kulttuurikeskus Kaukametsän pihaan. Jokainen Kajaanin runoviikon Suven runoilijaksi valittu runoilija, kuten Tua Forsström viime kesänä, saa oman runokiven.

Kivessä lukee:

Lilla gräs

lilla kära gräs

Pieni ruoho

rakas pieni ruoho

(suom. Jyrki Kiiskinen)