Kulttuuri

Tässä on "keskipohjalainen Aino" – Lue, kuinka Gallen-Kallelan teoksen jäljennös syntyi ja miten natsiyhteyksissä ryvettynyt kuvio otettiin Taide Vionojalla hyvän palvelukseen

Taide Vionojan kesänäyttelyssä näkee tänä kesänä teoksen, johon katsojan huomio väistämättä kiinnittyy. Maalauksen aihe on sama kuin Akseli Gallen-Kallelan Aino-teoksessa, ja köykäisemmillä kehyksillä sitä saattaisi pitää pelkkänä jäljennöksenä. Mutta kehysten svastika-kuviot ovat sen verran vahva signaali, että taulusta tulee oma teoksensa.

Taulun on maalannut Veikko Vionoja 25-vuotiaana, jolloin hänen sukunimensä oli vielä Laine. Kyseessä on tilausteos, jonka teki Pekka Laine, alun perin Huotari Antipin -niminen vienankarjalainen kiertävä kauppias. Hän oli tullut Kälviälle vuonna 1920 Suomen vastaanottaessa pakolaisia Itä-Karjalasta.

– Siihen aikaan Kälviällä oli kaksi ulkomaalaissyntyistä ihmistä, isoisä ja hänen veljensä, kertooMaija Myllykangas, Pekka Laineen tyttärentytär.

Pekka Laine oli 13-vuotiaasta asti kulkenut isänsä kanssa laukkurina eli kiertokauppiaana Suomen ja Venäjän välillä. Suomeen asetuttuaan ja nimensä muutettuaan Laine kiersi myymässä kankaita ja vaatteita Kälviän, Ullavan ja Halsuan kylissä. Kauppa kävi niin hyvin, että vuonna 1935 hän osti Kälviältä talon, ja salin seinille hän halusi taidetta. Ensimmäinen tilaus oli Aino.

– Isoisä oli heimoaatteen mies. Kalevalan maailma kertoi heille tarunhohtoisesta Vienasta. Taide auttoi heitä kotoutumaan, Myllykangas sanoo.

Ainon tekijäksi pyydettiin Veikko Vionoja, koska Pekka Laine tunsi Veikko Vionojan isän Juho Laineen. He olivat aikansa kosmopoliitteja.

– Juho oli ollut Amerikassa ja isoisä Venäjällä, joten heillä oli varmasti paljon puhuttavaa, arvelee Myllykangas.

Aino oli säilynyt koko ajan Myllykankaan suvussa, mutta kukaan ei oikein tiennyt, mitä sille pitäisi tehdä. Kun mm. toimittajana työuransa tehnyt Myllykangas viime vuonna muutti takaisin Kälviälle, hän huomasi, että Aino oli hänelle itselleen "hirveän tärkeä". Hän alkoi neuvotella teoksen ostamisesta sen omistavan veljensä kanssa.

– Minulla ei ollut aavistustakaan mikä sen hinta voisi olla. Soitin Esa Riipalle, ja hän sanoi, että hinta ja arvo ovat kaksi eri asiaa. Kun on kysymys tunteista, niitä ei oikein voida määritellä. Ainolla on taide- ja kulttuurihistoriallista arvoa ja perhehistoriallista arvoa, Myllykangas sanoo.

Hyvässä hengessä käytyjen neuvottelujen tuloksena hänestä tuli Ainon omistaja.

Siihen saakka maalauksella oli ollut tavanomaiset, yksiväriset kehykset. Myllykangas halusi kuitenkin teettää sille uudet, Gallen-Kallelan ensimmäiseen Aino-teokseen viittaavat kehykset. Esko Keski-Vähälän kautta tekijäksi löytyi halsualainen kuvanveistäjä Seppo Kalliokoski. Tämän kanssa linja oli selvä.

– Seppo sanoi, että jotain särmää niissä varmaan saa olla, Myllykangas kertoo.

Särmä syntyy törmäämisestä hakaristiin eli svastika-kuvioon, johon moni on sen natsiyhteyden vuoksi tottunut suhtautumaan kiellettynä. Svastika on kuitenkin tuhansia vuosia vanha onnen vertauskuva, jota on käytetty monissa kulttuureissa ja uskonnoissa. Esimerkiksi hindulaisuudessa se on yksi Vishnu-jumalan symboleista, zarathustralaisille se tarkoittaa nousevaa aurinkoa. Suomessa kuviota esiintyy jo rautakautisissa esineissä.

Natsipuolue omi svastikan tunnuksekseen 1920-luvulla, ja edelleen sitä käyttävät uusnatsit. Tämän vuoksi kuvio on kielletty esimerkiksi Saksassa ja Israelissa.

Vastikään kävi ilmi, että Suomen ilmavoimat on natsiyhteyden vuoksi luopunut svastikasta, joka esiintyi sen tunnuksessa vuodesta 1918 lähtien.

Myllykangas suhtautuu kuvioon toisin.

– Tässä se on otettu takaisin hyvä palvelukseen.

Itse Aino-maalauksenkin ympärillä on viime vuosina käyty keskustelua, joka liittyy kansallisromanttisen kalevalakuvan oikeellisuuteen. On jopa kysytty, onko oikein nostaa kansalliseksi keulakuvaksi teos, jossa kuvataan nuoren tytön joutumista vanhan ukon ahdistelemaksi.

– On selvää, että Akselin sympatiat olivat Ainon puolella. Aino pakeni, joten hän on pikemminkin vapautunut, Myllykangas toteaa.

Hänelle teos ja sen ympärillä käytävä keskustelu kertoo ennen kaikkea siitä, miten tärkeää taide on ja miten monenlaisia ajatuksia se voi herättää.

Myllykankaan mielestä Aino on kiteytymä sekä hänen omista juuristaan että läntisen ja itäisen perinteen, rustiikkisen käsityötaidon ja myyttisen Karjalan yhdistymisestä.

Taide Vionoja avoinna 16.8. saakka ti-su 11-18.