Mielipiteet
Toimittaja Antti Savela vastaa Seppo Ukskosken mielipidekirjoitukseen
Kiitos kommentista ja kysymyksestä. Yritän vastata parhaani mukaan. 30.6. julkaistu pääkirjoitus oli lehden linjan mukainen. Keskipohjanmaa on sitoutumaton päivälehti, joka edistää kansanvaltaisuutta, moniarvoisuutta, mielipiteen vapautta ja yhteiskunnallista rauhaa.
Mitä tulee omiin arvoihini, niin puolustan tasa-arvoa, ihmisoikeuksia, jakamatonta ihmisarvoa, ja yleistä suvaitsevaisuutta. Vastustan ehdottomasti muun muassa äärioikeistolaisuuteen liittyvää suoraa tai vitsiin puettua salatermein harjoitettua retoriikkaa. Tämä tulee kirjoituksessa selkeästi esille.
Nyt pitää ottaa huomioon, että tuota juttua kirjoittaessa ei ollut tullut ilmi läheskään kaikkea ministeri Junnilan toiminnasta ja sanomisista. Eli jutut ja mielipidekirjoitukset ovat aina kontekstissä juuri senhetkiseen ajankohtaan, eikä niiden pohdinta jälkikäteen ole oikein reilua.
Ehkä juuri vaillinaisen tiedon vuoksi esimerkiksi ministeri Essayah eduskunnan antisemitismin vastaisen työn ryhmän puheenjohtajana antoi Junnilalle uuden mahdollisuuden, kun Junnila oli sitä pyytänyt. Ymmärsin Essayahin johtopäätökset siinä tilanteessa, mutta missään vaiheessa en ole ymmärtänyt tai hyväksynyt Junnilan epäasiallisia sanoja, koska niitä nyt vaan ei voi hyväksyä.
Mitä tulee mainehaittaan, tuskinpa yksi väärä viikon kestävä ministerivalinta mikään maan mainetta pysyvästi tahraa. Korostin pääkirjoituksessa, että Junnilan ja Arhinmäen toiminnat olivat eri kategoriaan kuuluvia, ei siis rinnasteisia tapahtumia.
Kirjoittaja on Keskipohjanmaan toimittaja.