Kotimaa
Tuhannet ihmiset osoittavat sunnuntaina mieltään rasismia ja fasismia vastaan Helsingissä – "Tuen ilmauksia tuntuu tulevan ovista ja ikkunoista"
Helsingissä järjestetään tänään rasismia ja fasismia vastustava mielenosoitus. Me emme vaikene! -niminen mielenosoitus vaatii Suomeen antirasistista hallitusta ja politiikkaa.
Helsingin poliisin johtokeskuksesta kerrottiin STT:lle noin kahden aikaan iltapäivällä, että mielenosoitukseen kaupungin keskustaan on kokoontunut useita tuhansia ihmisiä.
Mielenosoitus alkoi kokoontua yhden aikaan iltapäivällä Senaatintorille. Sieltä joukon on määrä siirtyä kello kahden jälkeen kulkueena Töölön tapahtumapuistoon.
Poliisin mukaan tapahtuma on sujunut rauhallisesti. Johtokeskuksen tiedossa ei ollut, että mielenosoitukseen kohdistuisi jonkinlaista ulkopuolista uhkaa tai häirintää. Poliisille ei myöskään ole tehty ilmoituksia muista Helsingissä tänään mahdollisesti järjestettävistä mielenosoituksista.
Mielenosoituksen järjestäjät kertovat, että tapahtuman tukijoiksi on ilmoittautunut yli sata järjestöä ja toimijaa.
Järjestäjien mukaan hallituksen yhdenvertaisuustiedonannon aiheuttama pettymys ja valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) ilmoitus, ettei tiedonanto muuta perussuomalaisten poliittisia näkemyksiä, ovat saaneet aikaan "voimakasta liikehdintää".
– Tuen ilmauksia tuntuu tulevan ovista ja ikkunoista, sanoo tutkija Sanna Valtonen mielenosoituksen lehdistötiedotteessa.
Valtonen on yksi tapahtuman järjestäjistä.
– Sadat kirjailijat ovat koonneet oman rintamansa, samoin kasvatusalan ammattilaiset. Meihin on ollut yhteydessä valtava joukko näyttelijöitä, taiteilijoita, luovan alan ammattilaisia, erilaisia yhteisöjä, järjestöjä ja verkostoja sekä käsittämätön määrä yksittäisiä, erittäin motivoituneita kansalaisia.
Tapahtumassa kuullaan puheita muun muassa ihmisoikeusaktivisteilta, taiteilijoilta ja tutkijoilta. Lisäksi mielenosoituksessa esiintyy useita muusikkoja ja artisteja, kuten Vesta, Loituma, Olavi Uusivirta, Paleface ja Vuokko Hovatta.