Ulkomaat
Tuhansia osoittaa mieltä Malmössä Israelin Euroviisuihin osallistumista vastaan, myös Greta Thunberg paikalla
Malmössä järjestetään torstaina vielä kaksi muuta mielenosoitusta, joissa tuetaan ja vastustetaan Israelia.
Ruotsin Malmössä 6 000–8 000 ihmistä on osoittamassa mieltä Israelin Euroviisuihin osallistumista vastaan, kertoo poliisi. Israelin viisuedustaja Eden Golan esiintyy myöhemmin tänään Euroviisujen toisessa semifinaalissa Malmö Arenalla.
Mielenosoittajat kokoontuivat Malmön Stortorgetille, josta heidän oli määrä jatkaa kulkueena kaupungin läpi.
Poliisin mediavastaava Patric Fors kertoi uutistoimisto TT:lle, että kaikki on sujunut mielenosoituksessa hyvin rauhallisesti. Pari–kolme ihmistä on Forsin mukaan käsketty poistumaan Stortorgetilta.
Myöhemmin tänään Malmössä järjestetään myös Israelin Euroviisuihin osallistumista tukeva mielenosoitus.
Malmö Arenan lähettyvillä järjestetään tänään myös kolmas mielenosoitus, jossa vastustetaan Israelin osallistumista Euroviisuihin.
Ensimmäisessä mielenosoituksessa on paikalla muun muassa ilmastoaktivistina tunnettu Greta Thunberg.
– Ihanaa nähdä näin monen ihmisen osallistuvan palestiinalaisten tukemiseen, jotka kärsivät hirvittävistä olosuhteista, Thunberg sanoi uutistoimisto TT:lle.
Thunberg ei ole samaa mieltä siitä, että Euroviisujen pitäisi olla vapaa poliittisista kannanotoista.
– Kaikki on poliittista. EBU potkaisi Venäjän ulos, kun he hyökkäsivät Ukrainaan. Nyt EBU kieltää palestiinalaisten liput. Eikö se ole politiikkaa? Thunberg kysyi.