Kotimaa

Tuijotuskisa jatkuu työmarkkinoilla – Junckerin paradoksi pitää Suomen valtiontalouden jatkuvassa jojo-liikkeessä

Kansainväliset suositukset tukevat hallituksen työmarkkinauudistuksia. Lakot silti jatkuvat eikä poliittisen sovun saaminen velkaantumiskierteen katkaisemiseksi näytä onnistuvan. Tämä johtuu politiikan keskeisistä lainalaisuuksista.

Silmiintuijotuskisa työmarkkinoilla synnyttää Suomeen lakkoja pahimmillaan jopa kesään saakka, sillä näin pahasti avattavaa umpisolmua ei ole nähty vuosikausiin.

Lakot vaikuttivat torstaina muun muassa julkiseen liikenteeseen, lasten päivähoitoon ja sähköntuotantoon.

Työministeri Arto Satonen (kok.) ja SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta näyttivät keskiviikkoiltana Ylen A-Studiossa, että kumpikaan ei anna tuumaakaan periksi. Tuijotuskisa jatkuu.

SAK:n mukaan hallitus murentaa sopimusyhteiskunnan perustuksen kuunnellessaan lakiehdotuksissaan vain työnantajia. Hallitus on sitä mieltä, että nyt on viimein tehtävä ne työelämän muutokset, jotka muissa Pohjoismaissa on tehty vuosikymmeniä sitten.

Eniten epäsopua aiheuttaa hallituksen aikomus lisätä paikallista sopimista työmarkkinoilla sekä vientivetoisen palkkamallin kirjaaminen lakiin. Jälkimmäistä etenkin julkiset alat kavahtavat. Ansiopäivärahaa hallitus leikkaisi 20 prosentilla kahden kuukauden työttömyyden jälkeen.

SAK käveli ennen joulua ulos palkkamallineuvotteluista, mutta muut palkansaajajärjestöt haluavat vielä yrittää. Työryhmät työrauhasta ja paikallisesta sopimisesta määrittelevät paljon sitä, mitä tuleman pitää.

Sekä paikallisen sopimisen edistäminen että ansiopäivärahan porrastaminen ovat olleet vuosia esillä esimerkiksi teollisuusmaiden yhteistyöjärjestön OECD:n ja kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n suosituksissa Suomen talouden parantamiseksi. Nämä teot ovat hallituksilta jääneet tekemättä.

Poliitikkojen kykenemättömyys tarttua vaikeisiin asioihin näkyy Suomessa kroonistuneen. Siksi pitkään euroryhmää johtaneen Luxemburgin entisen pääministerin Jean-Claude Junckerin lentävä lause onkin taas syytä toistaa.

– Me kaikki tiedämme, mitä pitäisi tehdä, mutta me vain emme tiedä, miten tulisimme uudelleen valituiksi, jos teemme sen, Juncker summasi aikoinaan poliitikkojen dilemman.

Velka-Suomi eroaa naapureista

Painetta kattilaan panee Suomen kansantalous, joka velkaantuu likipitäen kovinta tahtia EU-maista. Samaan aikaan, kun rahoituspohja murenee yhteiskunnan velvoitteet kasvavat.

Kun molemmat osapuolet, hallitus ja palkansaajat, vetoavat siihen, että Suomen on pidettävä kiinni pohjoismaisesta hyvinvointiyhteiskunnasta, tosiasia on se, että vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen Suomi on jäänyt vuosi vuodelta jälkeen pohjoismaisista naapureistaan.

Selvimmin ero näkyy velkataakassa: Kun Ruotsissa, Tanskassa ja Norjassa valtionvelkaa on reilut 30 prosenttia bruttokansantuotteesta, Suomessa tämä luku on 73 prosenttia.

EU-maille on määritelty 60 prosentin velkaraja, joten voi olla, että Suomi joutuu vielä keväällä Euroopan unionin alijäämämenettelyyn velkasääntöjen rikkomisesta. Suomen "onneksi" EU-maiden keskimääräinen velka liikkuu 80 prosentissa bruttokansantuotteesta, joten toistaiseksi unionissa on vielä holtittomampiakin velkamaita.

Niinistö patisteli Rehnin malliin

Moni kansalainen ja politiikan kommentaattori tervehti ilolla tasavallan presidentti Sauli Niinistön valtiopäivien avajaisvetoomusta eri poliittisille puolueille siitä, että nämä hautaisivat erimielisyytensä velkaantuneen valtiontalouden saattamiseksi kuntoon.

Presidentin mielestä ennakkoasenteista pitäisi luopua ja tosiasiat tulisi tunnustaa. Eduskunta sitoutuisi yhteisvoimin puolue- ja vaalikaudet ylittävään yhteistyöhön talouden kohentamiseksi. Tähän voisi olla mahdollisuuksia, sillä moni ei velkaantumisen taittamista sinänsä vastusta.

– Pohjaksi voisi päättää lopputuloksen, että dynaaminen talous ja työelämän perusturva eivät ole toisiaan poissulkevia, Niinistö sanoi.

Reilu kuukausi sitten samalla asialla oli presidenttiehdokas Olli Rehn, joka on nyt jo palannut leipätyöhönsä Suomen Pankin pääjohtajaksi. Rehn jatkoi tohtoreiden Vesa Vihriälän ja Jukka Pekkarisen Helsingin Sanomissa hieman aiemmin ilmaisemaa ajatusta siitä, että velkaantumisen pysäyttämiseen sitouduttaisiin hallitus-oppositio-rajat ja hallituskaudet ylittävällä ohjelmalla.

Esimerkiksi kävisi Ruotsi, jossa puolueet yhdessä sopivat pitävänsä valtiontalouden tasapainossa. Poliittista kisaa käydään tämän reunaehdon sallimissa rajoissa eikä yleistä kuluhuutokauppaa nähdä, kuten jojo-liikettä tekevässä Suomessa, jossa leikkaajahallitusta on viime vuosina seurannut tuhlaajahallitus.

Talous sakkaa silti yllättäen myös Ruotsissa, jonka työttömyysaste on kivunnut aivan EU:n huipulle. Saksan tilastokeskuksen mukaan suurin työttömyysprosentti oli joulukuussa 2023 Espanjassa (11,7), sitten Kreikassa (9,2), kolmanneksi Ruotsissa (8,0), neljänneksi Suomessa (7,4) ja viidenneksi Ranskassa (7,3).

Pohjoismainen malli ei tee Ruotsiakaan autuaaksi, vaan vaatii tekoja.

Pääomaa palaa Hakaniemessä

Sopu talousasioissa näyttää hataralta. SAK:n Eloranta väläytti, että mikäli hallitus ei peräänny lakialoitteissaan, ay-liike pyrkii kuittaamaan takaisin syksyn työehtosopimusneuvotteluissa.

Ammattiyhdistysliike on investoinut nyt niin paljon poliittista ja sosiaalista pääomaa mielenosoituksiin ja lakkoihin, että se ehkä katsoo olevansa pakotettu viemään painostuksen loppuun saakka. Muussa tapauksessa edessä voi olla jäsenkato.

Tilannetta vaikeuttaa vielä ay-liikkeelle läheisen sdp:n tilanne onnettomien presidentinvaalien jälkeen. Moni vasemmistossa voi kokea, että nyt käsillä on poliittisen liikkeen kohtalonkysymys eikä periksi pidä siksi antaa.

Valta – sen pitäminen tai voittaminen – on politiikanteon ytimessä. Siksi paras ratkaisu voi olla hyvän pahin vihollinen.

Kansanvallan kannalta ay-liikkeen olisi ehkä kestävintä tähdätä seuraaviin eduskuntavaaleihin, joissa äänestäjät voivat päättää, miten haluavat valtiontaloutta Suomessa hoidettavan. Suomi siirtyisi tässäkin Ruotsin parlamentaariseen malliin, jossa hallitus määrittelee talouspolitiikan suuntaviivat työmarkkinajärjestöjen sijasta.

Kirjoittaja on Lännen Median toimittaja.

Moni vasemmistossa voi kokea, että nyt käsillä on poliittisen liikkeen kohtalonkysymys eikä periksi pidä siksi antaa.