Kotimaa

Vantaan kouluampumisen uhreja muistetaan tänään suruliputuksella myös Kokkolassa

Viertolan koulussa on tänään koulupäivä. Jokaisessa luokassa on paikalla vähintään yksi kriisityöntekijä.

Puolustusvoimat suruliputti viimeisen Mannerheim-ristin ritarin Tuomas Gerdtin muistoksi Pääesikunnassa marraskuussa 2020. Kuva: Antti Aimo-Koivisto

Valtion virastoissa ja laitoksissa järjestetään tänään sisäministeriön määräämä suruliputus. Liputuksella muistetaan eilisen kouluampumisen uhreja. Myös Kokkolan kaupunki osallistuu suruliputukseen.

Vantaalla Viertolan koulussa yksi oppilas kuoli ja kaksi haavoittui erittäin vakavasti kouluampumisessa eilen.

Sisäministeri Mari Rantanen (ps.) on esittänyt toiveen, että koko Suomi osallistuu liputukseen.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Suruliputus alkaa aamulla kello kahdeksalta ja päättyy auringon laskiessa.

Liputuksen alkaessa lippu vedetään ensin salossa ylös asti ja lasketaan sen jälkeen kolmanneksen tangon mittaa alas niin, että lipun alareuna asettuu salon puoliväliin.

Viertolan koulussa on tänään koulupäivä. Vantaan kaupungin perusopetuksen johtajan Ilkka Kalon mukaan jokaisessa koulun luokassa on tänään vähintään yksi kriisityöntekijä oman opettajan lisäksi. Eilisiä tapahtumia käsitellään oppilaiden ikätasoon sopivalla tavalla.

Koulussa on noin 830 oppilasta, joista lähes kaikki ovat luokkien 1–6 oppilaita.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kalo toivoo, että mahdollisimman moni oppilas tulee tänään kouluun. Koulupäivä on tavallista lyhyempi, eikä esimerkiksi liikunta- tai käsityötunteja järjestetä. Vanhemmille on lähetetty viesti koulupäivän kulusta.

– Toivomme, että asiasta keskustellaan kotona, ja sitten koulussa keskustelu jatkuu.

Kalon mukaan asiaa käsitellessä kuullaan oppilaiden tarpeita.

– Keskustelemme niin kauan kuin sille on tarvetta.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Normaalien koulutehtävien tekeminen alkaa, kun sille on tilaa.

Koulussa halutaan keskittyä oppilaiden tukemiseen. Siksi Kalo toivoo, että esimerkiksi media kunnioittaa koulun työrauhaa.

– Toivon, että koulun työskentelyä ei häiritä millään lailla.

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä