Paikallisuutiset
Vantaan uimaonnettomuudessa loukkaantuneet lapset ovat kriittisessä tilassa
Lapset olivat veden varassa lähes 20 minuuttia ennen kuin heidät löydettiin.
Kuusijärven uimaonnettomuudessa loukkaantuneet saman perheen 4-vuotias tyttö ja 7-vuotias poika ovat kriittisessä tilassa, kertoi Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen rikoskomisario Freddie Cederlund STT:lle sunnuntaina. Sisarukset ovat sairaalahoidossa.
Onnettomuus sattui perjantaina alkuillasta Vantaalla. Lasten epäillään tämänhetkisten tietojen perusteella olleen veden varassa yhteensä 20 minuuttia ennen kuin heidät löydettiin vedestä. Alustavien tietojen mukaan sisarukset ovat uimataidottomia eikä heillä ollut tapahtuma-aikaan kellukkeita tai muita vastaavia uimavälineitä.
Lapset olivat uimassa lastenaltaaksi kutsutussa kahluualtaassa isänsä ja 2-vuotiaan sisarensa kanssa. Cederlund kertoo, että myös perheen äiti oli paikalla rannalla.
Poliisin mukaan sisaruskaksikko oli isän huomaamatta poistunut kahluualtaasta vieressä sijaitsevalle laiturille. Sieltä he olivat hypänneet veteen niin kutsutulle syvälle puolelle, josta heidät myöhemmin löydettiin elottomina.
Poliisin selvityksen mukaan isä oli ensin itse yrittänyt löytää kahluualtaasta poistuneet lapset ennen kuin hän ilmoitti heidät kadonneiksi uimavalvojille. Uimavalvojat löysivät sisaruskaksikon veden alta elottomina. Poliisin, pelastuslaitoksen ja ensihoidon saapuessa paikalle uimavalvojat olivat elvyttämässä lapsia.
– Paikalla olleet uimavalvojat ovat toimineet tilanteessa erittäin nopeasti saatuaan tiedon lasten katoamisesta. Heidän ripeän toiminnan ansiosta lapset löydettiin nopeasti, Cederlund kertoi aiemmin tiedotteessa.
Tämänhetkisten selvitysten perusteella uimavalvojat löysivät lapset noin neljässä minuutissa saatuaan tiedon katoamisesta.
Vantaan kaupungin uimarantojen päivystävä esihenkilö Markku Tiusanen kertoi STT:lle lauantaina, että tapahtumahetkellä paikalla oli kolme uimavalvojaa. Hänen mukaansa uimarannalla on kolme valvonta-aluetta.
– Uimavalvojat olivat jokainen omalla sektorillaan valvontatuolillaan, kun tapahtuma pääsi sattumaan, Tiusanen kertoi.
Cederlundin mukaan lastenaltaaksi kutsuttu kahluuallas ei kokonaisuudessaan ole kovin syvä.
– Allas on noin viisi metriä pitkä, ja lapset pystyvät kahlaamaan siellä nelinkontin. Tämän hetken tiedon mukaan lapset olivat kuitenkin altaan syvässä päädyssä, jonka syvyys on noin yksi metri, Cederlund kertoi.
Tiusasen mukaan uimarannalle saatiin illalla sosiaali- ja kriisityöntekijöitä puhumaan omaisten, sivullisten ja työvuorossa olleiden valvojien kanssa.
Poliisi kertoo myöhemmin, jos se käynnistää esitutkinnan siitä, laiminlyötiinkö lasten valvonta jonkin rikosnimikkeen täyttävällä tavalla. Uimavalvojat eivät ole epäiltynä tapahtuneessa. Poliisi ei kommentoi, kehen mahdollinen epäily rikoksesta kohdistuisi, jos esitutkinta aloitetaan.
Tiusanen muistutti aiemmin huoltajia, että pieniä lapsia tulee uimarannalla vahtia koko ajan.
– (Aikuisten) pitää valvoa uimista ja olla välittömästi tarvittaessa apuna. Täyteen pakatulla uimarannalla uimavalvojat ja muut uimarannalla olijat eivät pysty millään valvomaan ja huomaamaan kaikkea, mitä siellä tapahtuu, hän sanoi.