Eila Pohjoselle omistettu Kokkolan Jymyn näytös nähtiin sunnuntaina: "Hän on jättänyt syvän jäljen meihin lapsesta asti Jymyssä olleisiin. Hän on ollut aina osa Jymyä."
Puolentoista minuutin ME-sarjaan mahtui 42 leukaa ja tunteiden vuoristorata – Katso videolta maailmanmestari Anne-Elina Kinnusen tyylinäyte leuanvedosta
Helmikuussa tanssitaan Eila Pohjosen muistolle – Viime vuonna kuollut kulttuuripersoona Eila Pohjonen oli aktiivinen Kokkolan Jymyssä viimeiseen asti ja muistonäytöksessä toteutetaan hänen toiveensa tanssista Nuoruustangon tahtiin
Jymy palkittiin Tähtiseuroista – Kokkolalaisseura sai maakunnallisen laatupalkinnon toiminnastaan lasten ja nuorten parissa
Jymy tanssii verkossa – Tulevana viikonloppuna käytävät Pohjanmaan ja Pohjois-Suomen alueen Lumo tanssi- ja voimistelukilpailut striimataan
Kokkolan Jymy järjestää ensi sunnuntaina voimistelun etäkisat – Korona-ajan tapahtuma toteutetaan videoituna kilpailuna, jota voi seurata verkossa
Salin täydeltä temppuratoja ja muuta mukavaa – Kokkolan Jymyn järjestämä talvitemmellys tarjosi yhdessäoloa ja liikunnan riemua lapsiperheille, katso kuvista tunnelmia perheliikuntatapahtumasta
Kokkolan Jymyn vuosisata esitettiin yleisölle vauhdikkaan juhlanäytöksen muodossa – Katso kuvagalleria Jymyn erilaisesta synttärijuhlasta
Sata vuotta tunnissa - Ei juhlapuhetta, ei kunniamerkkejä, ei pönötystä, Kokkolan Jymyn viikonloppuna järjestettävät 100-vuotisjuhlanäytökset tarjoavat toiminnallisen läpileikkauksen seuran historiasta
Satavuotias Kokkolan Jymy on ollut Eila Pohjosen rakkaana kotiseurana jo 74 vuotta – "Yleisseurana toimiminen on rikkaus", toteaa puheenjohtaja Pirjo Urpilainen
Kannuksen yläkoulun rehtori sai ilmoituksia oudoista tuoksuista – Tietäisitkö sinä, jos oma lapsi vapettaa? Näiden merkkien pitäisi soittaa hälytyskelloja
”Puoli kuppia kahvia, ei tanssia, ja järki päässä”, suunnittelee 100-vuotias Aarno Muotka, joka on yksi Linnan juhliin kutsutuista veteraaneista
Tuulivoimaa on rakennettu niin paljon, että nyt tarvitaan synkronikompensaattori – Kalajoelle nousee 40 miljoonan euron laitos
”Yrittäkää nyt ymmärtää, että ketään ei olla ajattamassa yhtään minnekään” – Kalajoen budjettivaltuusto venyi lähes työpäivän mittaiseksi
”Täällä tapaa tuttuja ja voi syödä hyvin” ‒ Haapajärven seurakunnassa panostetaan matalan kynnyksen palveluihin