MAINOS

Kauppakeskus-Chydenia - Kokkolan keskustan olohuoneeksi

MAINOS -

Kokkolan ydinkeskustassa olevaa Kauppakeskus-Chydeniaa kehitetään jatkuvasti asiakkaita kuunnellen. Kauppakeskuksen kehittämiseen on synnytetty esimerkiksi kuluttajista työryhmä, joka työpajatyöskentelyiden kautta ideoi, miten kauppakeskuksesta saa entistäkin viihtyisemmän.

- Kauppakeskuksen tiloja on kunnostettu hiljattain ja kunnostustyö jatkuu. Tavoitteena on luoda Chydeniasta Kokkolan kaupungin keskustan olohuone, mihin kaikkien on mukava tulla ja missä kaikki viihtyvät, kauppakeskuksen yhteisöpäällikkö Jessica Riksman kertoo.

H&M -kauppaketju on ollut Chydeniassa koko kauppakeskuksen olemassaolon ajan eli yli 15 vuotta. Myymäläpäällikkö Mia Ruppa on erittäin tyytyväinen liikkeen sijaintiin aivan kaupungin sydämessä.

- Toimimme aina paikoissa, missä liikkuu ihmisiä. Näin myös Kokkolassa.

H&M:ssä odotetaan vaatekaupan kevät- ja kesäsesonkia.

- Säät vaikuttavat selvästi ihmisten ostoskäyttäytymiseen. Kun ulkona paistaa aurinko, niin keväisemmät vaatteet kiinnostavat heti.


Riksmannin mukaan yhteisöllisyys on yksi kantava teema kauppakeskuksen toimintoja pohdittaessa.

- Nyt kevään ja alkukesän aikana meille tulee esille esimerkiksi lasten ja nuorten kuvataidekoulun oppilaiden lopputyönäytteitä ja aiempaan BR-lelujen tiloihin on tulossa Kokkolan kuvataideyhdistyksen 70-vuotisjuhlanäyttely.

- Nämäkin osoittavat, miten haluamme osaltamme antaa paikallisten ihmisten harrastustoiminnalle tilaa näkyä kauppakeskuksessa.

Riksmannin mukaan kauppakeskuksen käytävillä aistii jo koronarajoitusten jälkeisen ajan fiilistä.

- Asiakkailla on tarve henkilökohtaiseen kanssakäymiseen. Meillähän liikkeissä saa asiantuntevaa palvelua juuri asiakkaiden tarpeiden mukaan.

Kauppakeskuksen jokaisessa liikkeessä asiakas saa henkilökohtaista palvelua ja neuvontaa tuotteiden sekä palveluiden hankintaan liittyen. Kokkolalainen kulttuurikin velvoittaa, että palvelua saa myös ruotsiksi.

Chydeaniassa on lähes 30 hyvin eri alojen liikettä. Mukana on muun muassa useita erilaisia vaateliikkeitä, ravintoloita, kampaamoja ja jopa liikuntakeskus sekä lääkäri- ja hyvinvointipalveluita.  

- Lisäksi kausiluonteisesti eri tiloissa on toiminut erilaisia pop up -myymälöitä. Tällaisia on tulossa tulevalle kesäkaudellekin, Riksman vinkkaa.

Kevään aikana avattava Normal lisää varmasti myös yhä kauppakeskuksen kiinnostavuutta. Normal sijoittuu kauppakeskuksessa Subway-ravintolan lähelle.

Kiinteistöjen Rautatienkadun puolella olevia parkkihalleja on väljennetty asiakkailta tulleiden palautteiden perusteella.


Tutustu tarkemmin kauppakeskuksen palveluihin >>>    

Katso kaikki kauppakeskuksen liikkeet kartalta >>>

Seuraa kauppakeskus Chydeniaa myös somessa:

Facebookissa >>

Instagramissa >>