maanantai 16.12.2019 | 06:42
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Uutiset

Pietarsaarelainen lastentarhanopettaja meni Yhdysvaltoihin ja tuli poplaulajana takaisin: "Ei kannata luulla laulavansa kuin Adele"

PIETARSAARI (KP) Keskipohjanmaa
Pe 23.11.2018 klo 10:00

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Tapio Lehtinen

Pietarsaarelainen lastentarhanopettaja Daniela Krook lähti Yhdysvaltoihin opiskelemaan musiikkia, ja tuli takaisin poplaulajana nimeltä Ela Dawn.

Joulukuun alussa hän julkaisee kolmannen singlensä. Se julkaistaan Sweekman Artists -levymerkillä.

– Haluan työskennellä musiikin parissa ja katsoa kuinka pitkälle rahkeet riittävät, Krook kertoo.

Musiikki oli hänelle pitkään vain harrastus, joka muuttui astetta vakavammaksi, kun opiskelukaveri kertoi yhdysvaltalaisesta Sarah Kellyn musiikkikoulusta.

– Halusin päästä Kellyn oppiin. Ensin lähetin videoita, koska he halusivat kuulla lauluääntäni.

Matka Houstoniin toteutui puolentoista vuoden kuluttua, sillä Krook halusi ensin saattaa tutkintonsa päätökseen.

Kuluvan vuoden maaliskuussa hän astui lentokoneeseen.

Sarah Kellyn musiikkikoulussa opiskellaan esiintymistä ja lauluntekoa monipuolisesti.

Opettajat neuvovat miten oppilaiden lauluista saisi vielä vähän parempia.

Daniela Krook kuulostaa valmiita artistin nimeltä, mutta hänelle ehdotettiin taiteilijanimeä, koska omalla nimellä esiintyminen on USA:ssa tavallista.

Krookia kannustettiin muutenkin tavoittelemaan omaperäisyyttä, koska alalla vallitsee kova kilpailu.

– Sarah Kelly sanoi, että ei kannata luulla laulavansa kuin Adele. Artistin täytyy löytää omat vahvuutensa.

Krook säveltää ja sanoittaa kappaleensa itse. Hän hallitsee englannin täydellisesti.

– En ole koskaan tehnyt sanoituksia omalla äidinkielelläni eli ruotsilla. Englanniksi se onnistuu paljon luontevammin.

Krook löytää parhaiten inspiraation istahtamalla pianon äärelle.

– Lauluissani on paljon tunnetta mukana. Haluan tempaista kuulijat mukaani. Koen onnistuneeni, jos he haluavat kuulla kappaleen uudelleen.

Ela Dawnin ensimmäinen single on nimeltään Upstream, toinen on Black Water ja kolmannen nimi on Stop the Rain.

– Sanotuksiin etsin inspiraatiota omasta ja muiden elämästä. En halua selittää kaikkea tyhjentävästi, vaan jätän tulkinnallekin varaa.

Kolmas single julkaistaan Pietarsaaren Tupiksella järjestettävässä tapahtumassa joulukuun alussa. Sen jälkeen on vuorossa Vaasan Julfiilis-tapahtuma.

Tuottajana toimii Jonas Ekman, joka johtaa levy-yhtiötä yhdessä vaimonsa Sarah Kellyn kanssa.

Skandinaviassakin vieraillut Kelly on saanut kaksi kertaa Grammy-ehdokkuuden.

Viime vuonna Jonas Ekmanilla oli 23 nimeä Grammy-äänestyksessä ja tänä vuonna 14 nimeä.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »