tiistai 6.12.2022 | 17:26
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
Kulttuuri

Luonnon rytmit kuuluvat ja näkyvät Tankarissa esitettävässä teoksessa – kokkolalainen muusikko Niina Hannula ja tanssija Hanna Korhonen valmistelevat esityksen residenssissä

Anni Saari
Pe 26.6.2020 klo 14:00

Olet lukenut 1/3 ilmaista artikkelia.

Tankarissa pääsee lauantaina 4.7. näkemään muusikko Niina Hannulan ja tanssija Hanna Korhosen yhteisesityksen. Kallioista-niminen teos kuuluu Dance All Year Long -hankkeeseen, jonka esitykset ovat koronakevään jälkeen käynnistymässä uudelleen.

Hannula ja Korhonen tutustuivat toisiinsa vuonna 2007 Kokkolan kaupunginteatterin Koirien Kalevala -produktiossa, johon Hannula teki musiikin ja Korhonen koreografiat.

– Yhteistyö oli luontevaa ja saumatonta. Jo silloin ajattelimme, että olisi ihanaa tehdä päästä tekemään esitys yhdessä, Korhonen kertoo.

Tilaisuus tarjoutui Dance All Year Long -hankkeen myötä.

Kun Korhonen ja Hannula hakivat mukaan hankkeeseen, Kallioista-esityksen suunnittelu oli jo pitkällä. Sen lähtökohtana oli ihmisen luontosuhde ja luonnon kokeminen.

– Teoksessa sukelletaan luontokokemukseen. Luonnossa on sekä rauhoittavia että hurjia elementtejä, sitä on lähdetty tutkimaan, sanoo Korhonen.

– Tarkoitus on myös tuoda esiin sitä, miten luonto on kaikkialla, vaikka sitä ei aina huomaa. Luonnon osana olemista. Ja huoli siitä, mihin se on menossa, lisää Hannula.

Taiteellinen lähtökohtana on se, mitkä ovat luonnon rytmit ja muodot, ja miten ne näkyvät musiikissa ja tanssissa.

Esityksen toteutuminen varmistui vasta noin kuukausi sitten. Korona-aikana kokkolalainen Hannula ja Nokialla asuva Korhonen ovat tehneet töitä molemmat tahoillaan ja ideat ovat liikkuneet verkossa.

Fakta

Niina Hannula

Muusikko, säveltäjä, sanoittaja, musiikkipedagogi (AMK).

Säveltänyt paljon teatterimusiikkia, mm. Kokkolan kaupunginteatterin Koirien Kalevala-esityksen musiikit.

Työstää parhaillaan sooloalbumiaan sekä ensi vuonna ensi-iltansa saavan musiikkinäytelmän musiikkeja.

Hanna Korhonen

Tanssitaiteilija, koreografi, tanssitaiteen maisteri.

Työskennellyt yli 70:ssä ammattilaisteoksessa, mm. monissa tanssiteatteri Tsuumin produktioissa.

Tehnyt koreografioita vapaan kentän teoksiin sekä Kokkolan, Rovaniemen ja Savonlinnan teattereiden produktioihin.

– Mietimme jo kaikenlaisia vaihtoehtoja, kuten videointia, jos esitystä ei olisi saanut järjestää. On merkittävää, että katsojat nyt pääsevät kokemaan teoksen meidän kanssamme. Esitys on ihan eri tavalla kokemuksellinen livenä, sanoo Hannula.

Hän lähti keskiviikkona residenssijaksolle Tankariin. Siellä hän aikoo nauhoittaa luonnon ääniä ja käyttää niitä osana teoksen äänimaisemaa.

– Lisäksi sävellän ja muokkaan jo olemassa olevaa materiaalia, Hannula toteaa.

Tankariin lähtikin melkoinen määrä tavaraa, kuten nauhoitusvälineitä ja erilaisia luuppereita. Nauhojen lisäksi esitykseen tulee viuluja, laulua ja mahdollisesti joitakin lyömäsoittimia.

Korhonen seuraa perässä Tankariin ensi viikolla. Silloin hänen Nokian kallioilla tekemänsä koreografiset aihiot pääsevät kehittymään esityksen aidossa ympäristössä.

– Odotan kuumeisesti pääsyä saarelle. On mielenkiintoista nähdä, miten luonto ja tunnelma vaikuttavat, Korhonen toteaa.

Hän ei ole käynyt Tankarissa koskaan aiemmin.

Tankarin jälkeen Kallioista lähtee kiertämään. Ensi syksynä sitä esitetään Seinäjoen Taidehallissa Per Svenssonin luonnonilmiöiden havainnointiin liittyvän näyttelyn yhteydessä.

– Silloin luonto on läsnä visuaalisen taiteen kautta. Siitä tulee mielekäs vuoropuhelu suhteessa kuvataiteeseen, Korhonen uskoo.

Galleriaesityksissä hänen ja Hannulan kanssa esiintyy näyttelijä-kirjoittaja Venla Korja. Hän on kirjoittanut esitykseen tekstejä.

Kallioista-esitys toteutetaan Tankarin majakan juurella. Katsomoa tai esiintymislavaa paikalle ei rakenneta, vaan yleisö voi istua ripotellen parhaaksi katsomallaan paikalla. Sekä Korhonen että Hannula tulevat liikkumaan esityksen aikana, joten yleisö jää teoksen sisälle tai tulee osaksi sitä. Sen kuvataankin yhdistävän kokemuksellisuuden ja esityksellisyyden.

Noin puolen tunnin mittainen esitys nähdään kaksi kertaa. Esitykset on suunniteltu niin, että ne toimivat M/S Jennyn aikataulun mukaan. Ensimmäisen esityksen jälkeen on myös taiteilijatapaaminen.

Kokkolaan todellinen tanssisyksy

Anni Saari

Dance All Year Long -hanke keskeytyi keväällä koronan aiheuttaman poikkeustilan vuoksi, ja kolme residenssijaksoa siirrettiin syksyyn. Tämän vuoksi Kokkolassa on elokuusta alkaen tilaisuus nähdä poikkeuksellisen paljon tanssia.

Hannulan ja Korhosen lisäksi heinäkuun taiteilijoihin kuuluu Kati Raatikainen, joka aloittaa residenssijakson Taide Vionojalla 30.7. Raatikaisen demoesitys ja yleisökeskustelu nähdään museoalueella lauantaina 11.7.

6. elokuuta Mia Malviniemi esiintyy Kokkolan kamariorkesterin kanssa, ja 20.8. saksalais-ranskalainen pari Liselotte Singer & Marc Philipp Gabriel Kahvila Sahassa. Singerin ja Gabrielin residenssi siirtyi tähän aikaan toukokuulta.

Kokkolan Talvitanssit järjestetään syyskuussa, ja 18.9. siellä nähdään italialaisen Alessandra Cortin esitys.

Syyskuun lopulla Kokkolan suomalaisen seurakunnan kanssa työskentelee Titta Tunkkari.

Lokakuun alussa balettiopistolla työskentelee Janne Aspvik ja kuun loppupuolella Kokkola Martial Arts Centerissä Anders Lillhonga.

Marraskuussa Kiviniityn yläkoululle saapuu Micaela Kühn Jara.

Dance All Year Long huipentuu 18.12. Kokkolan kaupunginteatteriin, jossa esiintyvät ranskalainen Emma Tricard & Niklas Blomberg.

#
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »