”Olen käyttänyt hyvin kokemuksin useissa ulkomaalauskohteissani Vinhaa, joka oli ennen nimeltään peittävä puunsuoja ja nykyisin peittosuoja. Vinhaa sivellessäni en ole huomannut mitään eroa maaliin, ja tuloksena on kuin maalilla maalattu pinta.

”Mikä on se ero, joka tekee jostakin ’litkusta’ maalin ja toisesta peittosuojan? Onko suuri virhe, jos Vinhasta käyttää termiä maali? Tikkurilan omallakin nettisivulla yhdessä kohdassa lukee ’Vinha muodostaa vettä hylkivän maalikalvon’. Onko Vinha siis maali vai ei? Voinko ensi kesänä kutsua kaverit maalaustalkoisiin vai pitääkö heidät pyytää peittosuojaustalkoisiin?

”Olen lukenut Tikkurilan maalausohjeita vuosien tai vuosikymmentenkin ajan, ja ennen niissä kehotettiin eristämään oksakohdat oksalakalla. Nyt Tikkurila on kuitenkin käsittääkseni lopettanut koko oksalakan tuotannon ja myymisen! Onko meitä kotimaalareita siis ’jallitettu’ vuosikausia oksalakan käytön tarpeellisuudella, kun nyt koko tuotetta ei edes ole enää tarjolla? Vai onko oksalakan ominaisuudet sisällytetty nykyisiin maaleihin niin, että erillisen oksalakan käyttö on käynyt tarpeettomaksi?

”Samat periaatteelliset kysymykset voinee soveltaa muidenkin firmojen tuotteisiin”, kirjoittaa Pekka Rantala.

Niin sanotut puunsuojat alkoivat kukoistaa, kun sodan jälkeen vernissa ja pigmentit olivat tiukasti säännösteltyjä. Niitä korvattiin alkuunsa varsin myrkyllisillä kuultoväreillä. Etenkin tervatun näköisen tumman ruskean puun katsottiin sopivan asialliseen moderniin arkkitehtuuriin. Puunsuojiksi nimitetyt ohuet nesteet läpäisivät niin sadetta kuin aurinkoakin. Tumma pinta kuumeni ja märän puun äkkikuivuminen aiheutti halkeilua. Käsittely teki pahaa jälkeä ikkunoissa, jotka alkoivat lahota halkeamien kautta. Nykyisen Teknologian tutkimuskeskus VTT:n tutkimuksessa ohjeistettiin aikanaan, että kuultokäsittely olisi uusittava 2–3 vuoden välein.

Maalitehtaat alkoivat siis lisätä käsittelyihin peittäviä pigmenttejä, ja puunsuojista tuli peittosuojia. Kutsu vain kaverit maalaustalkoisiin, turha saivarrella nimistä. Tosin minäkin kutsuin vanhoja puunsuojia puunsyöjiksi, kun selvisi että puujulkisivu kesti paremmin maalaamattomana kuin ’puunsuojalla’ siveltynä.

Oksalakkaus on vanha kiistelyn aihe. Runsaspihkaista oksaa ei mikään kittaus tai lakkaus pysty auringon kuumentamalla seinällä pitelemään. On parempi sopeutua ikävään ilmiöön kuin yrittää peitellä sitä. Valitse etelän puolelle pienioksaisia lautoja. Anna puun vanheta pari vuotta maalaamatta. Kaavi pihkat pois ja maalaa rakennus vaaleaksi, kellertävän pihkan väriseksi. Vaaleus vähentää kuumuutta, eikä pihkavaluma näy siinä niin räikeästi kuin tummalla taustalla.

Lue täältä talotohtori Panu Kailan aikaisemmat kolumnit.