Suomalaista uutisvirtaa päivästä toiseen hallitsevat sotaan ja sotilaalliseen puolustautumiseen liittyvät asiat. Sotilas on vakiintunut näky uutis- ja ajankohtaisohjelmien vieraana.

Aivan viime päivinä ei Ukrainan rintamilta ole merkittäviä uutisia ole kuulunut. Venäjän ohjusiskuista esimerkiksi ukrainalaisille asuinalueille taas on opittu tietämään, että aina tulee seuraava.

Uutisissa olivatkin alkuviikosta päällimmäisinä Suomen ja Ruotsin Nato-hakemuksia koskevat seikat sekä tasavallan presidentin Sauli Niinistön vierailu Ukrainaan.

Niinistö kommentoi Venäjän hirmutekojen jälkiin Kiovan lähistöllä tutustuttuaan synkkänä, että ne eivät kertoneet hänelle Venäjästä mitään uutta. Selvää on, että Suomi päätti viime vuonna pikavauhtia hakea Nato-jäsenyyttä nimenomaan Venäjältä ja tuollaisilta kohtaloilta suojautuakseen.

Tällainen todellisuus Euroopassa ja Suomessa vuonna 2023 vallitsee. Vaikka maassamme ei sodita, niin eletään eurooppalaista sota-aikaa. Suomikin auttaa hyökkäyksen ja tuhoamissodan uhrina olevaa Ukrainaa raskailla aseilla ja ampumatarvikkeilla.

Millaista on olla lapsi tai nuori tällaisena aikana?

Nimenomaan suomalaisista puhuttaessa voi kysymys kuulostaa kansallisesti itsekeskeiseltä, kun ukrainalaisten lasten ja nuorten kokemiin kauhuihin ja pakolaisuuteen verrataan.

Silti voi suomalaisnäkökulmasta pohtia, millaisen Euroopan uutisia lukevaan ikään ponnistavat nyt näkevät. Kuva on takuulla hyvin toisenlainen kuin vuosikymmeniin: sotaisa, pelottava, synkkä.

Pienimpiä lukuun ottamatta ei alaikäisiäkään tule sodan uutiskuvastolta suuremmin suojella. Samalla herää laajempi kysymys siitä, onko uutisten näyttämä todellisuus se uusi eurooppalainen normaali, jossa paraikaa aikuisten maailmaan tulevat joutuvat jatkossa elämään.

Kun Eurooppa Suomi mukaan lukien auttaa Ukrainaa maan selviytymistaistelussa, niin autamme samalla omia nuoriamme. Sama toimii toisinpäin; Saksaan tiivistynyt venkoilu ja kitsastelu raskaiden taistelupanssarivaunujen antamisesta Ukrainalle on ollut karhunpalvelus Euroopan jälkikasvulle.

Se, että suomalaistenkin uusien sukupolvien edestä vuonna 2023 Euroopassa taistellaan esimerkiksi panssarivaunuin on tasan yhden valtion valinta.

Vastaavasti vain Venäjän poistuminen Ukrainalta valloittamiltaan alueilta voi tuoda Eurooppaan rauhan, kuten Ukraina itse muistuttaa.

Mikäli Venäjä täydellisen laittoman hyökkäyssotansa edes osittain voittaisi, oltaisiin Euroopassa avoimesti palattu menneiden vuosisatojen suurimittaisten valloitussotien aikaan. Silloin voisi natiaisten "mikähän minusta tulee isona" -pohdintoihin vinkata, että mitäpä jos sotilas. Sen alan ammattilaisille kun tilausta riittäisi.

Tie pysyvämpään eurooppalaiseen rauhaan kulkee nyt Ukrainan voitokkaan puolustussodan kautta, minkä vuoksi Suomi Ukrainaa sotilaallisesti tukeekin.

Me olemme puolemme valinneet. Kyse on myös siitä, millainen perintö tuleville sukupolville Suomessakin jätetään.

Pääkirjoitukset ovat Keskipohjanmaan kannanottoja, jotka kuvastavat lehden periaatelinjaa. Kirjoitukset laatii Keskipohjanmaan toimitus.