tiistai 6.12.2022 | 16:20
Tilaa lehti
Sää nyt
°
m/s
  ° m/s
Sääsivulle »
UUTINEN | KP24

Koirien Kalevala soi Kokkolassa Niina Hannulan sävelin

Su 19.2.2017 klo 07:30
Mauri Kunnaksen Koirien Kalevala herää eloon Kokkolan kaupunginteatterissa huhtikuussa. Johanna Sorjosen dramatisoimana teoksesta kehkeytyy koko perheen musiikkiseikkailu.

Tanssin ja laulun vauhdittama tarina vie muinaiseen aikaan, jolloin taiat ja loitsut hallitsivat maailmaa. Koirien lisäksi näyttämöllä seikkailevat niin sudet kuin kissatkin.

Koreografian musiikkinäytelmään tekee Hanna Korhonen ja musiikin säveltää, sanoittaa ja sovittaa Niina Hannula.

– Tyyli on laaja-alaisesti kansanmusiikkia. Mukana on perinteisempää kamua, maailmanmusiikin makuja ja onpa yksi kappale kamuheavyäkin, Hannula luonnehtii.

Vaikka tarina onkin kalevalainen, ovat sanoitukset enimmäkseen suoraa suomen kieltä. Hannula tosin esiintyy näytelmässä myös runonlaulajana ja niissä osuuksissa kuullaan kalevalaista trokeemittaakin.

Ensikertalainen teatterimusiikin tekijänä Niina Hannula ei suinkaan ole. Hän teki pääosan musiikista myös lastennäytelmiin Puluboi ja Kaislikossa suhisee.

– Koirien Kalevala on kuitenkin ensimmäinen, jonka musiikin teen alusta loppuun. Olin mielissäni, kun minua pyydettiin ja tartuin innolla tilaisuuteen.

Teatterin työyhteisöstä Hannula sanoo pitävänsä kuten ylipäätään teatterin tekemisestä.

– Opettamisen ohella nautin, että saan tehdä biisejä ja nimenomaan teatteriympäristössä. Näiden lisäksi olen mukana muusikkona muun muassa teatteriklubeissa.

Koirien Kalevala heitti innostavan haasteen klassisen sekä pop-jazz-koulutuksen saaneelle Hannulalle. Hän joutui perehtymään niin runonlauluperinteeseen kuin Kalevalaankin.

– En ole mikään kansanmuusikko, joten halusin opiskella hiukan niin jouhikon soittoa kuin runonlaulantaakin. Siten voin perustella itselleni ja muille, miksi päädyin Koirien Kalevalassa juuri tällaiseen musiikkimaailmaan.

Näytelmässä on kymmenen biisiä sekä lisäksi runonlaulantaa ja loitsuja.

– Kokonaisuudessa on tosi paljon musiikkia ja ääntä yleensäkin. Tämä on iso satsaus teatterilta lapsille ja siksi täytyy tehdä musiikistakin aidosti mielenkiintoinen. Lapsilta saa välittömän palautteen, jos musiikki on tylsää, nauraa Hannula.

Lavalla nähdään laulavien näyttelijöiden lisäksi muusikot Niina Hannula ja Matti Oja - koirien hahmoissa luonnollisesti. Osa musiikista nauhoitetaan ennakkoon. Mukana on ammattilaisbändi, johon kuuluvat Hannulan ja Ojan lisäksi Toni Portén, Antti Paalanen ja Oskari Hannula. Toinen nauhoitussessio tehdään konservatorion ja ammattikorkeakoulun opiskelijoiden kanssa.

Musiikki nivoutuu, ”liimataan” Niina Hannulan mukaan tekstiin tarkasti.

– Musiikki ikään kuin ui osaksi näytelmää. Olen kiitollinen, että olen saanut olla koko ajan mukana dramatisoinnin edistyessä ja vaikuttaa siihen, miten ja missä kohdin musiikkia käytetään.

Hannula toteaa, että on ollut kiva seurata myös puvustajien ja lavastajien työtä. - Kokonaisuus muotoutuu monesta osasesta.

Koirien Kalevala saa ensi-iltansa Vartiolinnan päänäyttämöllä 22. huhtikuuta.

Maisa Järvelä

#