Keskipohjanmaan Euroviisuraati arvioi viisubiisit ‒ samalla kehitettiin menestysresepti ensi vuodelle
Nuori euroviisufani Tim Borgmästars unelmoi pääsevänsä joskus viisufinaaliin paikan päälle: ”Musiikki yhdistää ihmiset ja kulttuurit”
Tiistaina selviää, miten käy Windows95manin – Näin Keskipohjanmaan lukijat kommentoivat euroviisukappaleita
Ilmari Kiannon sanoittamasta ja Oskari Merikannon säveltämästä Nälkämaan laulusta julkaistiin metalliversio — kuuntele täältä
Säkkipillitaitoniekka Pieterjan Van Kerckhoven Kokkolassa: ”Olen todella iloinen nähdessäni, mitä kaikkea kansanmusiikissa tapahtuu Suomessa” – Katso video
Synkkä ilta Keskipohjanmaan vaikutusalueen kilpailijoille – Näin kävi Jesse de Jongin ja Mikko Pihlajamaan Voice of Finlandissa
Nyt ratkaisi ”tähtipöly” – Voice of Finlandin viimeisessä kaksintaistelujaksossa nähtiin pietarsaarelainen Jenni Johansson
"Jos olisit kertonut Nissan Sunny 1.1-litraisesta, mä olisin ostanu sen” – Näin kävi Esko Heinosen ja Toni Taipaleen perjantain Voice of Finlandissa
Päivikki Turusen tyttärille neulominen on sukuperintöä, mutta koululaisten käsityötaidoista opettajan sijainen on huolissaan: ”Olin ihan järkyttynyt”
Tuulivoimaloiden maakuljetukset Kokkolan satamasta alkavat – Näin mammuttimaiset kuljetusrekat vaikuttavat liikenteeseen
Konkurssiin viime perjantaina asetettu Lohtajan vanhustentaloyhdistys oli korviaan myöten veloissa – mieron tielle ei asukkaita olla kuitenkaan passittamassa
Kälviä voitti kaikki viestit – Uudistettuun Keski-Pohjanmaan maantieviestiin osallistui 27 joukkuetta
Opetusministeri Anna-Maja Henriksson kertoo kiperästä tilanteesta savuavassa koneessa: ”Syntyi hätätilanne. Siinä ehti ajatella, tuleeko kone räjähtämään”