Valtio leikkasi rajusti ammattioppilaitoksilta – ”Harjoittelupaikkoja vaikea saada, lähiopetus hyvällä tasolla”
Kpedu myllää organisaatiotaan ja varautuu säästämään: ”Kyllä tällä muutoksella on henkilöstövaikutuksia”
Lukuvuosimaksu huolettaa ammattikouluja, ei Vetelin lukiota — ”Ulkomaalaisten tulo voi kokonaan loppua”
Kiristyvä talous saa Centrian aloittamaan yhteistyön kahden korkeakoulun kanssa – Näin muutos näkyy opiskelijalle
”Olihan se ihmeellistä” – Kokkolalainen Henna-Riikka Äijälä osallistui Amispäiväkirjat-televisiosarjaan
Jedun opinto-ohjaajat ajavat ristiin rastiin ‒ Työmatkat pidentyivät ja perustelut ovat käsitteellisiä, kertoo pääluottamusedustaja Keijo Kivioja
Kpedulla alkamassa syksyn aikana kahdet yt-neuvottelut – ”Toivotaan, että dramaattisia leikkauksia ei tulisi”
Uudet ammattiopiskelijat aloittivat Kpedussa ja Jedussa – Amiksen suosio kasvaa, mutta tämän alan pariin ei halunnut juuri kukaan
”Olen aina halunnut olla muutakin kuin alkoholisti” – Lohtajalla asuva Toni Hukka löysi itsetuntonsa Youtubesta
Äiti uhkasi lastensuojelun työntekijää tappamisella – Väitti käräjäoikeudelle, että sähköposti on hakkeroitu
Kokkolassa uskallettiin aloittaa pallolaajennukset, kun muut vielä empivät – "Eloonjäämisen todennäköisyys kasvoi"
Laura Malmivaara kiertää lapsuutensa paikkoja uutta kirjaa varten – ”Kaikki aistit heräävät, kun on konkreettisesti paikan päällä”
Kokkolan urheiluvuoden parhaat palkittiin – Katso tästä lista palkituista urheilijoista ja seuratoimijoista
Halsualta vihreää valoa 1600 kontin akkuvarastoille – Tätä suuret konttialueet tarkoittavat käytännössä