Keskustan Keski-Pohjanmaan piirin uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Emilia Hirvi – Timo Pärkkä ei ollut enää ehdolla
Mika Lintilän mielipide: Suhdanne tai Venäjä eivät yksin selitä työttömyyttä ja talouden supistumista
Keskustan Mika Lintilä teki päätöksensä alue- ja kunnallisvaaliehdokkuuksista – ”Kiinnostusta ja mielenkiintoa alueellisuuteen on”
Uutisanalyysi: Alue- ja kuntavaaleihin on aikaa kolme kuukautta – Sari Innasen valintaa odotellaan, toinen ääniharava Mauri Peltokangas on ratkaisunsa tehnyt
Myös Mika Lintilä kritisoi hallituksen investointipolitiikkaa – Kysyy, ovatko Petteri Orpo ja Riikka Purra keskenään eri mieltä
Mika Lintilän kolumni: Talous on pitkälle henkimaailman asiaa ja nyt sitä synkentää hallituksen luoma alakulo
Uutisanalyysi: ”Päätöksethän tehdään kaupunginhallituksessa, jossa minulla on läsnäolo-oikeus” – Mauri Peltokangas on ollut poissa 18 peräkkäisestä kh:n kokouksesta
”Olen aina halunnut olla muutakin kuin alkoholisti” – Lohtajalla asuva Toni Hukka löysi itsetuntonsa Youtubesta
Äiti uhkasi lastensuojelun työntekijää tappamisella – Väitti käräjäoikeudelle, että sähköposti on hakkeroitu
Kokkolassa uskallettiin aloittaa pallolaajennukset, kun muut vielä empivät – "Eloonjäämisen todennäköisyys kasvoi"
Laura Malmivaara kiertää lapsuutensa paikkoja uutta kirjaa varten – ”Kaikki aistit heräävät, kun on konkreettisesti paikan päällä”
Kokkolan urheiluvuoden parhaat palkittiin – Katso tästä lista palkituista urheilijoista ja seuratoimijoista
Halsualta vihreää valoa 1600 kontin akkuvarastoille – Tätä suuret konttialueet tarkoittavat käytännössä