Pietarsaaren suomenkielisten määrä jatkaa laskuaan – Kaksikielinen pariskunta on suuntauksesta huolissaan: "Pitäisi ehdottomasti tehdä jotain"
Pääkirjoitus: Vieraskieliset osaajat muuttavat maakunnasta – Pitovoima syntyy varsin arkisista asioista
Pirkko Högkullan kolumni: Viihtyvyys on tärkeää - monet suomenkieliset Pietarsaaressa ovat muuttaneet uusiin maisemiin
Takapajulaksi parjattu Suomi kiinnostaa ulkomaisia työntekijöitä – "Minua ihmetyttää se, että aika vähän nämä luvut ovat esillä", sanoo työministeri Arto Satonen
Väkiluku kasvoi monessa kunnassa Keski-Pohjanmaalla - Kahdella teollisuuspaikkakunnalla tilanne on huolestuttava
”Olen aina halunnut olla muutakin kuin alkoholisti” – Lohtajalla asuva Toni Hukka löysi itsetuntonsa Youtubesta
Äiti uhkasi lastensuojelun työntekijää tappamisella – Väitti käräjäoikeudelle, että sähköposti on hakkeroitu
Kokkolassa uskallettiin aloittaa pallolaajennukset, kun muut vielä empivät – "Eloonjäämisen todennäköisyys kasvoi"
Merellinen osaaminen jäi hakijoilta puuttumaan – Kokkolan Matkailu päätyi jatkamaan toimitusjohtajan hakua