Tarratoimikunnan Jere Pärkkä lähti Kokkolasta, koki paikkakunnan ahtaaksi - "Se, että olemme avanneet keskustelua, on jo iso askel”
Kokkolalainen Jere Pärkkä on mukana perustamassa sateenkaaren sävyistä lepopaikkaa Suviseuroille – Ihmisten suojelemiseksi vaunun paikka on salainen
KD:n luotolainen ryhmäjohtaja Peter Östman kertoi, ettei allekirjoita presidentin ja pääministerin ulostuloa Gazan tilanteesta – Kysyimme asiasta
Kokkolalaisessa päiväkodissa rukoillaan ja kuunnellaan päiväunillakin virsiä: "Kristillisillä arvoilla on äärimmäisen paljon merkitystä"
Janne Jukkolan mielipidekirjoitus: Kristillisiin arvoihin pohjaavassa kulttuurissamme on paljon enemmän hyvää kuin pahaa
Lukijalta: Konservatiivien ja liberaalien arvot eivät tule koskaan kohtaamaan – Molempien mahduttava Keskustaan
”Olen aina halunnut olla muutakin kuin alkoholisti” – Lohtajalla asuva Toni Hukka löysi itsetuntonsa Youtubesta
Äiti uhkasi lastensuojelun työntekijää tappamisella – Väitti käräjäoikeudelle, että sähköposti on hakkeroitu
Kokkolassa uskallettiin aloittaa pallolaajennukset, kun muut vielä empivät – "Eloonjäämisen todennäköisyys kasvoi"
Hallitukselle köyhän terveiset Haapajärveltä: ”Krooninen stressi rahoista” – Kuva tyhjästä jääkaapista aiheutti kommenttivyöryn
Pääkirjoitus: Suomalaisen tasa-arvon ikoni ei saanut äänestää – Minna Canthin päivä on myös miesten juhla
Laura Malmivaara kiertää lapsuutensa paikkoja uutta kirjaa varten – ”Kaikki aistit heräävät, kun on konkreettisesti paikan päällä”
Kokkolan urheiluvuoden parhaat palkittiin – Katso tästä lista palkituista urheilijoista ja seuratoimijoista