Pääkirjoitus: Keski-Pohjanmaan vienti vetää – Maailman murroskaan ei näytä horjuttavan maakunnan teollisuutta
Antti Kankaan kolumni: Kumppaneita metsästämässä – Etelä-Amerikka tarjoaa mahdollisuuksia mutta oma maatalous on turvattava
Pääkirjoitus: Trumpin älytön tullisota torjuttava ennen osumaa Keski-Pohjanmaalle – Mielistely ei auta kymmeniä varautuvia yrityksiä
Veneteollisuus kärsijänä ‒ Kauppakamari vastustaa DVV:n karsimisia, valmis jopa tarjoamaan tilat Pietarsaaresta
Kysyimme Kärkkäiseltä ja Halpahallilta, kuinka tullit vaikuttavat kauppoihin – ”Voi olla, että myyntiin saataisiin hyvin edullisia tuotteita”
USA:n kovat tullit rokottavat luksusveneiden viejiä Kokkolassa ja Pietarsaaressa: ”Pahinta on epävarmuus”
Yhdysvaltain uusia tuontitulleja astuu voimaan jo tulevana viikonloppuna – EU:lle tulossa 20 prosentin tullit
”Olen aina halunnut olla muutakin kuin alkoholisti” – Lohtajalla asuva Toni Hukka löysi itsetuntonsa Youtubesta
Äiti uhkasi lastensuojelun työntekijää tappamisella – Väitti käräjäoikeudelle, että sähköposti on hakkeroitu
Kokkolassa uskallettiin aloittaa pallolaajennukset, kun muut vielä empivät – "Eloonjäämisen todennäköisyys kasvoi"
Hallitukselle köyhän terveiset Haapajärveltä: ”Krooninen stressi rahoista” – Kuva tyhjästä jääkaapista aiheutti kommenttivyöryn
Pääkirjoitus: Suomalaisen tasa-arvon ikoni ei saanut äänestää – Minna Canthin päivä on myös miesten juhla
Laura Malmivaara kiertää lapsuutensa paikkoja uutta kirjaa varten – ”Kaikki aistit heräävät, kun on konkreettisesti paikan päällä”
Kokkolan urheiluvuoden parhaat palkittiin – Katso tästä lista palkituista urheilijoista ja seuratoimijoista