Kotimaa
Kolme lasta pelastettiin elottomana vedestä Espoossa saman päivän aikana eri uimapaikoilla
Poliisin tietojen mukaan lasten aikuiset eivät olleet hengenvaarallisissa tilanteissa lasten lähettyvillä.
Länsi-Uudenmaan poliisin tietoon tuli tiistaina kolme erillistä tapausta, joissa lapsi pelastettiin hukkumiselta Espoon alueella. Lapset löytyivät tapauksissa elottomina vedestä. Tapaukset sattuivat Laaksolahden ja Kivenlahden uimarannoilla sekä Leppävaaran maauimalassa.
Sivulliset olivat toimineet tilanteissa ja auttaneet lapsia. Poliisin tietojen mukaan lapset rannalle tuoneet aikuiset eivät olleet lasten välittömässä läheisyydessä hengenvaarallisissa tilanteissa.
Laaksolahden uimarannalla noin 5-vuotias lapsi oli kellunut vedessä kasvot alaspäin. Kaksi nuorta naista huomasi tilanteen, ja he onnistuivat elvyttämään lapsen laiturilla. Vasta elvytyksen jälkeen lapsen aikuiset tulivat paikalle.
Kivenlahden uimarannalla 6-vuotias lapsi pelastettiin samanlaisesta tilanteesta, kellumasta vedessä kasvot alaspäin. Lapsen huoltaja saapui paikalle, kun elvytys oli käynnissä.
Leppävaaran maauimalassa 4-vuotias löytyi elottomana vedestä kadottuaan häntä etsineeltä huoltajalta. Toinen lapsi sai nostettua lapsen vedestä. Paikalle saapui myös sivullinen aikuinen, joka auttoi lasta ennen ensihoidon saapumista.
Laaksolahden tapauksen aikuiset ja lapsi olivat poistuneet tapahtumapaikalta ennen poliisin saapumista. Poliisi pyytää kyseisiä aikuisia ottamaan poliisiin yhteyttä tilanteen selvittämiseksi.
Kahden muun tapauksen lapset siirrettiin jatkohoitoon sairaalaan.
Länsi-Uudenmaan poliisi antoi vakavan kehotuksen huolellisuuteen lapsen kanssa uimassa oleville aikuisille. Poliisin näkökulmasta kolme erittäin vaarallista tapausta saman päivän aikana on hyvin huolestuttava tilanne. Lämpimät säät houkuttelevat lähipäivinä lisää lapsiperheitä ja muita uimareita rannoille.
– Poliisi painottaa, että lapsen kanssa uimapaikalle lähtevä aikuinen on vastuussa lapsen turvallisuudesta, sanoo rikoskomisario Maria Hietajärvi Länsi-Uudenmaan poliisin lapsirikostutkinnasta tiedotteessa.