Mielipiteet
Outi Airolan kolumni: Kaikki muuttuu jatkuvasti eikä mikään ole sen tuhoisampaa ihmiselle ja yhteiskunnille
Tällä viikolla ihmeteltiin, miksi suomalaiset eivät enää kuluta. Idealisti voisi ajatella, että ihmiset ovat tulleet järkiinsä ja lopettaneet joutavan shoppailun. Syy lienee kuitenkin brutaalimpi: ihmiset eivät uskalla kuluttaa, vaan käärivät setelit sukan varteen.
Suomalaisten sukanvarsissa lienee j