Ulkomaat
Israel saa osallistua Euroviisuihin – Ylen mukaan Suomi valmistautuu osallistumaan
Israelin osallistumisoikeudesta ei erikseen äänestetty Euroopan yleisradiounioni EBUn kokouksessa.
Euroopan yleisradiounioni EBU on kertonut Israelin voivan osallistua ensi vuoden Euroviisuihin. Suomen yleisradioyhtiö Yle kertoo myös valmistautuvansa osallistumaan.
Useat osallistujamaat, kuten Irlanti, Espanja ja Hollanti, ovat kertoneet vetäytyvänsä viisuista.
Useat maat ja tahot ovat vaatineet Israelin sulkemista ulos laulukilpailusta. YK:n riippumaton tutkintakomissio on katsonut, että Israel on syyllistynyt kansanmurhaan Gazassa.
Esimerkiksi Venäjän sulkemista ulos kilpailusta perusteltiin vuonna 2022 maan hyökkäyssodan aiheuttamalla mainehaitalla laulukilpailulle.
EBUn yleiskokouksessa Genevessä esiteltiin torstaina EBUn ehdotukset sääntöuudistuksista ja Euroviisujen kehittämisestä. Uudistuksella halutaan varmistaa, ettei äänestystä voi manipuloida ja että kilpailu voidaan viedä riippumattomasti läpi.
Jäsenyhtiöiden enemmistö kannatti muutoksia. Yle ja pohjoismaiset yleisradioyhtiöt SVT, SR, UR, DR ja NRK äänestivät uudistusten puolesta.
Osallistumisoikeus säilyy edelleen kaikilla EBUn jäsenkriteerit täyttävillä ja kilpailun sääntöjä noudattavilla yhtiöillä. Israelin yleisradioyhtiö KANin osallistumisesta tapahtumaan ei äänestetty.
Ensi vuoden osallistujamaiden lopullinen lista julkaistaan ennen joulua. Euroviisut pidetään Itävallan pääkaupungissa Wienissä toukokuussa.
Yle on kertonut aiemmin, että Suomen euroviisukarsinta eli Uuden musiikin kilpailu UMK järjestetään helmikuussa Euroviisujen tilanteesta riippumatta.
Ylen johtoryhmä oli asettanut ehtoja Ylen osallistumiselle Euroviisuihin tulevina vuosina. Ylen ehdoissa ei mainittu Israelia, vaan keskeistä oli muun muassa se, että EBU toteuttaa esittämänsä muutokset kilpailun sääntöihin.
Yle kertoo tiedotteessaan, että kokouksessa käydyn keskustelun perusteella nämä ehdot ovat toteutumassa.