Kotimaa
Lampenius ja Parkkonen lähtevät Euroviisuihin voittamaan – "Olisi fantastinen vuosi, kun Lordin voitosta on 20 vuotta"
Uuden musiikin kilpailun (UMK) Liekinheitin-kappaleella voittaneille Linda Lampeniukselle ja Pete Parkkoselle on selvää, että he lähtevät Euroviisuihin voitto tähtäimessään. UMK:n ylivoimaisesti voittanut kaksikko antoi haastattelun STT:lle sunnuntaina Tampereella. – Uskon, että meillä molemmilla on sellainen olo, että nyt kun me sinne lähdemme, niin sinne lähdetään voittamaan. Suomelle. Ja olisihan nyt aika fantastinen vuosi, kun ajattelee, että Lordin voitosta on 20 vuotta, Lampenius sanoi.Euroviisut järjestetään Itävallan Wienissä toukokuun puolivälin paikkeilla.
Lampeniuksen mukaan Wienissä lava on erilainen kuin Tampereen areenalla, joten lauantain UMK:ssa nähtyä esitystä täytyy muuttaa jollain tavalla jo sen vuoksi. Hän kuitenkin uskoo, että UMK-esityksestä tullaan käyttämään elementtejä niin paljon kuin mahdollista.
– Pysytään tarinassa kuitenkin. Se varmasti vain vahvenee ja katsotaan ehkä eri näkökulmasta sitä tarinaa. On tosi herkullinen tilanne päästä näin isolta lavalta vielä vähän isommalle. Nyt vaan pitää antaa töitä mielikuvitukselle, Parkkonen sanoi.
Isoista yleisöistä kokemusta
Uuden musiikin kilpailu tavoitti lauantaina hieman yli 2,5 miljoonaa suomalaista, mutta Euroviisuissa luvut kasvavat vielä suurempiin mittasuhteisiin, sillä laulukilpailu tavoittaa arviolta noin 150–200 miljoonaa katsojaa.
Kansainvälistä uraa tehneellä Lampeniuksella on kokemusta valtavista yleisömääristä, esimerkiksi Baywatch-sarjan kautta 1990-luvun loppupuolelta.
– Siihen aikaan kun lähdin jenkkeihin, ei ollut vielä nettiä, oli vain tv. Televisiolla oli vielä suurempi vaikutus ihmisiin, kun ei ollut muuta. Kun olin Baywatchissa mukana, meillä oli miljardi katsojaa, Lampenius sanoi.
– Sillä oli jumalaton vaikutus koko mun uraan. Menin Baywatchiin mukaan sillä ehdolla, että olen viulisti. Mulla oli kolme biisiä suomalaiselta pop-levyltäni Baywatchissa.
Lampenius kertoo, että Euroviisut voisivatkin tarjota hänelle paluun kansainväliselle uralle.
Myös Parkkonen myöntää joskus pohtineensa kansainvälistä uraa, jolle Euroviisut voisivat olla ponnahduslauta.
– Mutta täällä Suomessa on niin kiva tehdä töitä. Tykkään Suomessa kiertämisestä. En tiedä mitä Euroopassa on, enkä sulje mitään ovia tietenkään koskaan. Kaikki kolikot on hyvä katsoa, mutta nyt keskitytään tietysti tähän (Euroviisuihin).
Israel-kysymyksiin valmistaudutaan
Israelin osallistuminen Euroviisuihin on aiheuttanut paljon kuohuntaa tänäkin vuonna, ja aiheesta tullaan todennäköisesti kysymään viisuedustajilta Wienissä. Parkkosen mukaan heidän täytyy ottaa aihe vakavasti ja paneutua siihen muiden viisuvalmisteluiden ohessa.
– Valitettava fakta on se, että kaikki on jostakin kulmasta poliittista. Joka puolella maailmaa tapahtuu kauheita asioita. Tämä kuuluu meidänkin ammattiin, meidän sana painaa kuitenkin enemmän ja enemmän. Sen takia meidänkin pitää ottaa se tosi vakavasti ja paneutua asiaan, hän pohtii.
Suomi on ollut vedonlyöjien viisuvoittajasuosikki jo jonkin aikaa, vaikka kaikki maat eivät ole vielä valinneet edustajaansa. Lampeniusta ja Parkkosta odotuksiin vastaaminen jännittää lähinnä hyvällä tavalla.
– Live-esiintyminen on se, missä me olemme parhaimmillamme. Ei siinä ole hirveän epävarma olo, Lampenius sanoi.
Lampenius ja Parkkonen esiintyvät tiistaina 12. toukokuuta Euroviisujen ensimmäisen semifinaalin ensimmäisellä puoliajalla. Toinen semifinaali on 14. toukokuuta ja finaali 16. toukokuuta.