Mikko Kinnusen mielipidekirjoitus: Lapsemme tarvitsevat toivoa — Käännetään vihreä siirtymä uhkakuvien sijaan suureksi menestykseksi
Kansanedustaja Mikko Kinnunen iloitsee siitä, että oppivelvollisuutta voi täyttää myös opiskelemalla kansanopistossa – "Sote-uudistus saatiin käsiteltyä lisäpäivien ansiosta ajoissa perustuslakivaliokunnassa"
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) pysyi Keskipohjanmaan vaikutusalueen poliitikkojen tulokärkenä – kakkosena on viime vuoden tapaan elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.)
Reisjärvinen kansanedustaja Mikko Kinnunen (kesk.) valittiin 4H-valtuuskuntaan – "On ilo toimia luottamushenkilönä järjestössä, joka on aidosti pala omaa sydäntä"
Keskipohjalaiskansanedustajat piilottelevat yhä Nato-kantojaan kahta poikkeusta lukuun ottamatta – "Kyllä"-korttinsa jo aikoja sitten näyttänyt Peter Östman sanoo, että kansanäänestys olisi väärä työkalu Nato-jäsenyydestä päätettäessä
Uutisanalyysi: Suurin osa seudun kansanedustajista panttaa yhä Nato-kantaansa, muttei kauaa – Pian asiaa ei enää pääse piiloon ja keskustalaiset voivat olla ratkaisijan paikalla
Heinäkuu toi Reisjärven opistonmäelle uuden rehtorin, Valtteri Laitilan, joka aikoo jatkaa samalla ladulla kuin edeltäjänsä Mikko Kinnunen
Antti Rinteen pitkä kokemus neuvottelijana näkyi hallitus- ohjelman rakentamisessa, sillä erimielisyyksistä huolimatta työ eteni ratkaisukeskeisesti eteenpäin
Kokkolassa uskallettiin aloittaa pallolaajennukset, kun muut vielä empivät – "Eloonjäämisen todennäköisyys kasvoi"
Tältä näyttää Pyhäjärven maakuntaviestiladuilla nyt – Järjestäjät kertovat keinoista, joilla viesti pyritään pääsiäisenä hiihtämään
”Olen aina halunnut olla muutakin kuin alkoholisti” – Lohtajalla asuva Toni Hukka löysi itsetuntonsa Youtubesta
Hallitukselle köyhän terveiset Haapajärveltä: ”Krooninen stressi rahoista” – Kuva tyhjästä jääkaapista aiheutti kommenttivyöryn
Pääkirjoitus: Suomalaisen tasa-arvon ikoni ei saanut äänestää – Minna Canthin päivä on myös miesten juhla
Laura Malmivaara kiertää lapsuutensa paikkoja uutta kirjaa varten – ”Kaikki aistit heräävät, kun on konkreettisesti paikan päällä”
Kokkolan urheiluvuoden parhaat palkittiin – Katso tästä lista palkituista urheilijoista ja seuratoimijoista