Perjantaina radiosta kuullaan Suomen ensimmäiset tekoälyn lukemat uutiset – Mukana muun muassa pohjoispohjalainen Pooki
Yle Puhe -radiokanava lopettaa – "Äänisisältöjen jakelutapa muuttuu vastaamaan paremmin suomalaisten mediankäyttöä"
Musiikkibisneksen raadollinen meno sapettaa radiolegenda Jake Nymania – "Lahjakkuudet poimitaan ja tuotteistetaan varhain tulille heitettäviksi"
Reisjärven etäseurojen taustalla on yli 100 vapaaehtoisen mediatalo: "Tällaisena aikana Kesäseuraradion merkitys korostuu entisestään" – Katso video Reisjärven pelloilta
Kantar ja RadioMedia selvittivät median käytön muutoksia korona-aikana - Keskipohjanmaan verkossa kävijämäärät räjähtivät kuumimpien koronauutisten päivinä: "Tiedonjano on selkeästi ollut erittäin suuri"
Tunnetun yrityksen toiminta Hiekkasärkillä määrättiin tarkastettavaksi — Raukeaako Avin päätös, kun yritys haettiin konkurssiin?
Satu Helppi otti vauvan kotiinsa puolen tunnin varoitusajalla – ”Moni sanoo, että minulla on suuri sydän, mutta en koe tätä edes työksi”
Kalajokisella Janne Änkilällä pitää kiirettä: ”Pihasaunoja saisi tehdä yötä päivää” – Ensi vuonna lakimuutoskin vauhdittaa saunakauppaa
Suntin ja kellon ympäri – Kokkola Ultra Runille lähti runsaat 50 juoksijaa, joista 15 aikoo juosta täyden vuorokauden
Kokkolassa kansan pariin jalkautunut Riikka Purra järkyttyi Slovakian murhayrityksestä: ”Kertakaikkisen karmeaa, että Euroopassa tapahtuu tällaisia asioita”
Kokkolalainen Hallix sai 20 miljoonan euron jättitilauksen Ruotsiin – työntekijämäärä voi lähes tuplaantua, liikevaihtokin paisuu
Konnat kiikkiin Kawasakilla – Maailman nopein poliisimoottoripyörä kulkee tarvittaessa lähes kolmeasataa
Niilo Keräsen mielipidekirjoitus: Hallitus tuhoaa perusterveydenhuollon — Perussuomalaisten toiminta on vastuutonta populismia
Unelmien sormusyhdistelmät Kultasepät Andreasenilta – Räätälöityä käsityötä ja moderneja teknologioita
Yrittäjä, keskity ydinosaamiseesi – Kokkolan Energian väki huolehtii henkilökohtaisella palvelulla sopivan sähkösopimuksen